maanantai 18. kesäkuuta 2018

Miten inspiroida muita kouluttamaan positiivisesti vahvistamalla

Eläimiä positiivisesti vahvistamalla kouluttavien saattaa joskus olla hankala soveltaa näitä metodeja toisiin ihmisiin. Erityisesti tämä näkyy sosiaalisessa mediassa, jossa keskustelut äityvät monesti melko kipakoiksikin sanaharkoiksi. Mikäli haluamme luoda muutosta koulutusmenetelmien suhteen, tulisi meidän ottaa muutama askel taaksepäin, hengittää ja miettiä lähestymistapaamme uudelleen. Miten kohdata sellainen ihminen, joka on täysin eri mieltä kuin itse? Entä miten saada pysyvää muutosta aikaiseksi näiden ihmisten keskuudessa?

On tärkeää tiedostaa, että omalla toiminnallamme on monesti iso merkitys siinä, miten muut toimivat ja kuinka muutoshaluisia he ovat. Muutoksen tie on yleensä pitkä ja kivinen, vaikka ihminen haluaisikin muuttua – pelkkä tahto ei siis vielä riitä! Saatamme käyttäytyä hyökkäävästi eri mieltä olevia kohtaan, vaikka tarkoitusperämme olisivat pohjimmiltaan kuinka hyviä tahansa. Jos kuitenkin osaamme kouluttaa eläimiä positiivisesti vahvistamalla, miksi emme tekisi niin myös ihmisten kanssa?

Muutokseen liittyvät haasteet

Aivan aluksi olisi tärkeää pyrkiä ymmärtämään, miksi ihminen toimii kuten toimii. Kaikelle käyttäytymiselle on syynsä, sillä kuten tiedämme, käyttäytyminen ei synny tyhjiössä. Tässä tapauksessa taustalla vaikuttaa monesti pitkä vahvistehistoria perinteisten metodien kannattavuuden suhteen. Itse asiassa jopa rankaisuperusteisten metodien voidaan ajatella olevan varsin toimivia: koira luultavasti oppii olemaan hiljaa, mikäli sitä tarpeeksi rankaistaan ääntelystä. Ajattelutapa miksi korjata jotakin, mikä ei ole rikki on monesti vallitseva tässäkin tapauksessa.

Siirtyminen uuteen menetelmään voidaan myös kokea liian hankalaksi. Tällöin jo ensimmäinen epäonnistuminen saattaa johtaa siihen, että kouluttaja palaa käyttämään sitä metodia, jonka hän parhaiten osaa. Säännöllinen onnistumisen tunne on tärkeää ja mikäli se ei toteudu, on sitoutuminen uuteen asiaan vieläkin haastavampaa. Mikäli taustalla vaikuttaa jokin toinen menetelmä, johon liittyy satoja tai jopa tuhansia onnistumisen kokemuksia, on uuden koulutusmenetelmän omaksuminen luonnollisesi vaikeaa.

Lisäksi ihmisen halu muuttua on vasta ensimmäinen askel. Kun päätös muutoksesta on tehty, on tärkeää olla apuna myös tämän päätöksen jälkeen, sillä erityisesti silloin apu on todella tarpeen.


Muutosprosessin aloittaminen

Moni näkee positiivisen vahvistamisen hienona ja tavoiteltavana asiana, mutta siitä huolimatta se voi olla vaikea ottaa osaksi omaa kouluttamisen työkalupakkia. Siksipä muutosprosessissa tulisi edetä pienin askelin yksi kriteeri kerrallaan, aivan kuten eläintenkin kanssa. Kouluttajan tulisi aina pyrkiä siihen, että koulutettava onnistuu. Epäonnistumiset saavat aikaan turhautumisen tunteen ja tällöin paluu vanhoihin tapoihin alkaa näyttää entistä houkuttelevammalta. Mikäli ihminen sen sijaan kokee säännöllisesti onnistuvansa, syntyy positiivinen kierre sekä halu kehittyä ja oppia lisää. Olisi siis tärkeää pyrkiä luomaan vankkaa vahvistehistoriaa uudelle metodille.

Eri mieltä olevaan tulisi suhtautua kohteliaasti, uteliaasti, ymmärtäväisesti sekä kärsivällisesti. Ketään ei tulisi tuomita hänen osaamisensa tai mielipiteidensä perusteella. Meille jotkut uskomukset saattavat näyttäytyä jopa hölmöinä, mutta tulee muistaa, että joillekin ne ovat yhä todellisuutta. Lisäksi on hyvä huomioida, että myös rankaisuja käyttävät kouluttajat mitä todennäköisimmin rakastavat lemmikkejään; tähän vetoaminen on siis huono peruste muutosprosessin aloittamiselle. Jokainen voi miettiä omaa historiaansa kouluttajana, sillä kaikki ovat aloittaneet jostakin.

Perinteisiä metodeja käyttävää kouluttajaa voi haastaa esimerkiksi seuraavin kysymyksin:
  • Miten määrittelet onnistumisen ja menestyksen? 
  • Jos olisi parempia tapoja kouluttaa, harkitsisitko niitä? 
  • Mikä on kouluttajana isoin ongelmasi, jonka haluaisit ratkaista?
  • Eikö olisi mukavaa, jos koira nauttisi työnteosta vieläkin enemmän? 
  • Eikö olisi mukavaa, jos erilaiset (esim. aremmat ja herkemmät) koirat onnistuisivat yhtä lailla? 

Keinoja muutoksen toteuttamiseen

Mikäli tavoitteena on saada toinen omaksumaan uusi koulutusmenetelmä, yksi varsin hyvä tapa tähän on ongelmanratkaisu. Perinteisiä metodeja käyttävältä kouluttajalta voi yrittää kaivaa jokin ongelma ja ratkaista se positiivisen vahvistamisen keinoin. On varmaan sanomattakin selvää, että jos jotakin näkee omin silmin, tuntuu se monesti uskottavammalta kuin esimerkiksi kymmenen tutkimusartikkelin lukeminen. Myös erilaiset ahaa-elämykset ovat niitä, jotka saavat muut ostamaan ajatuksen; siksi niiden herättäminen on tavoiteltava asia.

Muutosprosessi tulisi pitää alusta loppuun tarpeeksi yksinkertaisena. Tämä tarkoittaa käytännössä jo pienistä onnistumisista vahvistamista esimerkiksi hymyilemällä tai kehumalla. Jos joku tekee väärin, ei siitä saisi tuomita. Mikäli uuden menetelmän käyttäminen luo sen käyttäjälle huonoa oloa, ei muutos ole pysyvää. Eri mieltä olevalle tai muutosta haluavalle ei myöskään tulisi koskaan osoittaa, että hän on aiemmin tehnyt asioita väärällä tavalla. Sen sijaan tulisi painottaa sitä, kuinka hän voi kouluttaa entistä paremmin.

Positiivista vahvistamista soveltava kouluttaja
  1. etsii erilaisia positiivisen vahvistamisen tapoja edistääkseen muutosta, 
  2. välttää rankaisemasta käyttäytymistä, joka ei ole toivottavaa, 
  3. vahvistaa haluttua käyttäytymistä, 
  4. vahvistaa useammin, mikäli muutosta ei tapahdu, 
  5. antaa vahvistusta jo aivan pienistäkin onnistumisista, 
  6. on kärsivällinen ja tiedostaa sen, että muutos vie aikaa. 

Artikkeli on mukaelma Michele Pouliotin 8.10.2017 pitämästä luennosta Inspriring Others to Choose Positive Reinforcement Training.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Erotteluharjoittelua

Eläinkouluttajakoulutuksen 3. jakson etätehtävänä oli videoida ja raportoida käytännön eläinkoulutusta. Jokainen sai valita kahden tehtävän väliltä, joista ensimmäinen oli käyttää jonkin yksinkertaisen käyttäytymisen kouluttamiseen neljää erilaista vahvistusaikataulua vähintään kolmen harjoitussarjan ajan. Toisessa tehtävässä tuli opettaa eläin parittamaan yksi vihje sitä vastaavaan vihjeeseen neljästä eri vaihtoehdosta. Itse valitsin jälkimmäisen, sillä koin sen henkilökohtaisesti mielenkiintoisemmaksi ja Lilon kannalta ehkä mukavammaksi harjoitukseksi.

Asetin tavoitteeksi erottaa risti muiden symbolien joukosta siten, että Lilo käy koskettamassa kohdetta kuonollaan. En tavoitellut kosketukseen kestoa sekuntia enempää. Käytin pelkkiä mustia symboleita; tällä halusin varmistua siitä, että Lilo erottelisi kohteita nimenomaan muodon perusteella. Alla videomateriaalia meidän harjoittelun etenemisestä:



Pyrin suunnittelemaan koulutustilanteen niin, että esimerkiksi oma sijaintini ei vaikuttaisi koulutuksen etenemiseen hidastavasti. Palkan pyrin antamaan aina keskeltä tarpeeksi kaukana kohteista, jotta lähtötilanne seuraavaan toistoon olisi aina mahdollisimman sujuva.

Lilon kanssa ei olla aikaisemmin tehty vastaavaa erotteluharjoitusta. Sen sijaan kohdetyöskentely on sille tuttua, joten aloittaminen oli helppoa. Pyrin heti alkuvaiheessa vaihtelemaan ristin sijaintia ennen kuin otin mukaan muita symboleja. Tällä tavoin yritin minimoida riskiä sen suhteen, että vahvistaisin pelkkää sijaintia.

Melko nopeasti otin mukaan myös muita symboleja, kuitenkin alkuun jokaista vain yksi kerrallaan. Kahden symbolin kanssa harjoitellessa meni aika kauan, mutta Lilon saadessa homman jujusta kiinni, oli kolmannen ja neljännen symbolin mukaan ottaminen melko helppoa. Useammalla symbolilla harjoiteltaessa vaihtelin ristin paikkaa tarpeeksi usein, jolloin tein samanlaisella asetelmalla maksimissaan 2-3 toistoa. Mikäli toistoja tehtiin enemmän muuttamatta symbolien paikkaa keskenään, alkoi Lilo herkästi tarjota väärää symbolia.

Pyrin soveltamaan harjoituksessa virheettömän oppimisen menetelmää. Nostin kriteeriä usein jo parin onnistuneen toiston jälkeen, mutta kriteerin nosto tapahtui hyvin varovasti. Mikäli Lilo kävikin koskettamassa väärää kohdetta, pyysin sen takaisin ja teetin toisen tehtävän (tässä tapauksessa nenäkosketus käteen) ja palkkasin siitä, eli käytin LRS:ää. Tällä tavoin ikään kuin nollasin tilanteen ja yritin ehkäistä mahdollista turhaumaa (ääntä) sekä sitä, että Lilo muodostaisi tehtävästä jonkinlaisen ketjun (esim. kävisi koskettamassa ensin herttaa ja sen jälkeen ristiä). Epäonnistuneen toiston jälkeen saatoin yrittää uudestaan tai vaihtoehtoisesti laskin kriteeriä. Virheitä sallin maksimissaan kaksi, jonka jälkeen helpotin tehtävää tarpeeksi, jotta se varmasti onnistuisi.

Oikeaoppisesti vihje olisi tullut lisätä vasta myöhemmin, mutta kokeilumielessä aloin liittää ristiin vihjettä jo melko aikaisessa vaiheessa käyttäytymisen ollessa sujuvaa. Tehtävän vaikeutuessa annoin Lilon kuitenkin aina aluksi tarjota. Mikäli tehtävä sujui hyvin, saatoin käyttää vihjettä. Meillä on myös käytössä sana ”naksutellaan”, mikä tarkoittaa, että Lilolla on mahdollisuus tarjota.

Vielä emme päässeet niin pitkälle, että olisin uskaltanut vaihtaa ristin paikkaa yhtä pykälää enempää. Aikarajoitteet huomioon ottaen olen kuitenkin varsin tyytyväinen, ja mikä tärkeintä, Lilolla vaikutti olevan kivaa :)

Viime viikonlopun koulutuksessa meidät jaettiin ryhmiin Särkänniemessä järjestettävää käytännön eläinkoulutuspäivää varten, joka on ensi kuussa. Meidän ryhmän tehtäväksi tuli opettaa neljälle kanille kuljetusboksiin meno sekä käpälien asettaminen korokkeelle etujalkojen kynsien leikkaamista varten. Toukokuussa onkin sitten viimeinen kerta tältä lukukaudelta eläinkouluttajakoulutusta ja sen jälkeen alkaa opinnäytetyön tekeminen. Opinnäytetyön aihekin on alkanut hiljalleen muotoutua, mutta siitä lisää myöhemmin!

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Taitojen testaamista ja pienryhmätyöskentelyä

Viime viikonloppu kului taas pitkälti eläinkouluttajaopintojen parissa. Olimme saaneet etätehtäväksi määritellä respondenttiin käyttäytymiseen sekä operanttiin ehdollistumiseen ja käyttäytymiseen liittyviä käsitteitä. 40 käsitteen määrittelyyn kului itseltäni aikaa useita tunteja, ei siis mikään helppo tehtävä! Loppupäivästä kaikki termit vain vilisivät päässä ja tehtävää palauttaessa tuntui, että tiedän vielä vähemmän kuin puoli vuorokautta sitten - sen verran sekaisin niistä meni. Lisäksi oli annettu pari vapaaehtoista tehtävää, joista toisessa tuli analysoida Skinnerin koulutusvideota ja avata videon tapahtumia käyttäytymisanalyysin terminologian avulla. Yksinkertaiselta näyttävästä koulutustapahtumasta sai siitäkin tehtyä monimutkaisen, kun samaa videota katsoi kahdeksatta kertaa.


Yliopistolla päivä alkoi mukavasti pistokokeella. Koe oli sopivan haasteellinen, ei missään nimessä helppo. Aikaa annettiin 15 minuuttia ja suurin osa ajasta meni siihen, kun yritti tulkita, mitä jokaisessa kohdassa kysyttiin.


Päivä jatkui pienryhmätyöskentelyllä, jossa jokainen ryhmä sai luettavakseen kaksi tutkimusartikkelia. Tarkoitus oli käydä läpi molempien artikkelien metodiosiot ja pitää niistä pp-esitys muille ryhmille. Ensimmäinen artikkeli oli Claudia Fugazzan ja Ádám Miklósin artikkeli, jossa verrattiin Do as I do -menetelmää sekä sheippaamista. Toisessa artikkelissa oli tutkittu sosiaalisen vahvisteen toimivuutta rotilla, mutta aika meni niin tiukille, että se jäi meiltä kokonaan läpikäymättä.

Do as I do -tutkimuksen metodit olivat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Artikkelien lisäksi jokainen ryhmä sai analysoida yhden koulutusvideon ja myös tästä tuli pitää presentaatio muille. Meidän ryhmä sai analysoitavaksi videon, jossa mies koulutti alligaattoria. Tavoitteena oli pohtia muun muassa sitä, miten koulutus on suunniteltu ja mitä asioita mittaamalla voidaan seurata käyttäytymisen muuttumista. Lisäksi videolta tuli eritellä respondentti ja operantti käyttäytyminen (ei kovin helppoa).
Seuraava päivä olikin sitten kokonaan luentoa, jossa läpikäytiin koulutusprosessin eri vaiheita.

Susan Friedmanin The Humane Hierarchy.

Kaiken kaikkiaan hurjan mielenkiintoinen viikonloppu takana, jälleen kerran!

perjantai 2. helmikuuta 2018

Eläinkouluttajaopinnot lähteneet käyntiin

Eläinkouluttajakoulutus starttasi yliopistolla tammikuussa, tässä vaiheessa on siis yksi lähiopetusviikonloppu takana päin. Sen lisäksi, että luennot ovat olleet todella mielenkiintoisia, olen myös päässyt tutustumaan uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Aivan huippua!


Ensimmäinen päivä alkoi koulutuksen, kouluttajien ja opiskelijoiden esittelyillä. Tämän jälkeen Martti Tuomisto luennoi siitä, mitä käyttäytymisalanyysi ylipäätään on (ja mitä se ei ole). Kävimme läpi muun muassa käyttäytymisanalyysin määritelmää sekä perusprosesseja ja paradigmoja. 

Toisena päivänä Jari Parkkisenniemi luennoi eläintenkouluttamisen historiasta sekä tieteestä ja sen suhteesta kouluttamiseen. Luennolla käytiin läpi muutamia kouluttamisen historian keskeisiä nimiä ja pohdittiin muun muassa sitä, millä tavalla kouluttamisen kehittymisen historia näkyy omassa harrastuksessa ja työssä. 

Olimme saaneet ennen lähiviikonloppua luettavaksi pari artikkelia, joihin liittyi muutamia pohdintatehtäviä. Kävimme myös niitä viikonlopun aikana läpi ja saimme lisää etätehtäviä välipäiville. 


Seuraava lähiopetusviikonloppu on parin viikon päästä ja tällöin Jirka Vierimaa tulee luennoimaan oppimisen tieteestä ja käsitteistä sekä klassisesta ehdollistumisesta ja respondentista käyttäytymisestä. Myös Jari luennoi samaisena viikonloppuna operantista ehdollistamisesta. Siihen asti etätehtävien teko ja uuden materiaalin lukeminen pitää kiireisenä, sitä nimittäin riittää!

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kapulanpidon opettaminen sheippaamalla

Kapulanpidon voi opettaa koiralle eri tavoin, mutta itse suosin sen opettamista sheippaamalla. Yhä edelleen kuulee joidenkin suosivan niin sanottua pakkonoutoa, erityisesti silloin, kun sheippaaminen ei ota onnistuakseen. Mikäli pakkonoudolla tarkoitetaan kapulan laittamista koiran suuhun ja kuonosta kiinni pitämistä, liittyy siihen kuitenkin monia sellaisia seikkoja, joiden vuoksi sitä kannattaisi välttää:

  • Pakkonoudon opettamisprosessi voi olla koiralle epämiellyttävä ja pahimmillaan koira voi pelätä tai tuntea kipua. Mitä tahansa käytöstä opetettaessa olisi tärkeää miettiä, minkälainen haluaa tunnetilan olevan lopullisessa käyttäytymisessä. Pakkonoudolla opetettu kapulanpito voi synnyttää koirassa negatiivisia tunnetiloja, jolloin koira oppii yhdistämään kyseiset tunnetilat kapulaan. Tämä voi johtaa muun muassa haluttomuuteen noudossa, negatiiviseen yleisilmeeseen tai kapulan mälväämiseen/pureskeluun.
  • Pakkonouto ei suosi koiran omaehtoisuutta, sillä kouluttajan pitäessä kuonosta kiinni, ei koiralla ole mahdollisuutta avata suutaan ja pudottaa kapulaa. Kapula saatetaan myös laittaa koiran suuhun, jolloin tällöinkin koiralta evätään mahdollisuus valintaan.
  • Pakkonoudossa kouluttaja on aktiivinen osapuoli koiran ollessa passiivisessa roolissa. Vaikka kuonosta kiinni pitäminen olisi opetettu koiralle mukavaksi asiaksi, ei sillä ole kuitenkaan mahdollisuutta olla itse aktiivinen. Koiran aktiivisuus harjoittelussa on tärkeää, sillä tällöin koira esimerkiksi oppii ratkaisemaan tehtäviä ja ongelmia itsenäisesti. Aktiivisesti yrittävä koira on aina helpommin koulutettavissa.
  • Pakkonouto ei itsessään opeta koiralle mitään sen ollessa passiivisessa roolissa. Koira ei välttämättä ymmärrä tulleensa palkatuksi juuri kapulan pidosta.
  • Pakkonoudolla kapulanpidon opettaminen ei yksinkertaisesti ole tarpeen, sillä saatavilla on myös muita, turvallisempia ja miellyttävämpiä tapoja.

Kapulanpidon opettaminen esimerkiksi sheippaamalla on kaikin puolin hyödyllistä:
  • Tällöin oppimisprosessi on koiralle miellyttävä. Pääsääntöisesti sheippaaminen on koirista mukavaa puuhaa, jolloin ne työskentelevät iloisesti ja mielellään.
  • Sheippaaminen suosii koiran omaehtoisuutta pakkonoutoa enemmän, sillä koiralla on sheipatessa useimmiten mahdollisuus tehdä valintoja.
  • Sheippaamisessa koira on aktiivinen osapuoli kouluttajan ollessa passiivisessa roolissa. Sheippaaminen tukee koiran omaa aktiivisuutta ja vahvistaa siten koiran oma-aloitteista työskentelyä.
  • Sheippaamisessa koira joutuu itse miettimään, miten saavuttaisi vahvisteen. Koira oppii asioiden välisiä syy-seuraussuhteita ja ymmärtää käyttäytymisensä seuraukset. Tällöin oppimista tapahtuu luonnollisesti enemmän, jolloin myös esimerkiksi jonkin muun käyttäytymisen opettaminen helpottuu.
  • Positiivisen vahvistamisen suosiminen koulutuksessa tuottaa koiralle mielihyvää ja muita positiivisia tunnetiloja, jotka osaltaan yhdistyvät sheippaamalla opetettuihin käytöksiin. Kun kapulanpito on opetettu koiralle sheippaamalla, näkyy tämä siis myös koiran yleisilmeessä kapulaa pidettäessä tai sitä noutaessa.

Moni saattaa aloittaa kapulanpidon opettamisen sheippaamalla, mutta luovuttaa siinä vaiheessa, kun koulutus ei etenekään. Mikäli sheippaaminen on kouluttajalle uutta, voi siinä onnistuminen olla alkuun hankalaa. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa, sillä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Mikäli et etene koulutusprosessissa, muuta jotakin. Mikäli käyttäytymisessä ei tapahdu minkäänlaista muutosta pitkään aikaan, tulee kouluttajan muuttaa jotakin sen sijaan, että jäisi odottamaan muutosta koiralta. Tulee muistaa, että jokainen koira on yksilö ja oppii siten eri tavalla ja eri tahtiin - jotkut oppivat helpommin kuin toiset. Tärkeintä olisikin löytää ne työkalut, jotka toimivat juuri oman koiran kanssa.


Kapulanpidon opettaminen vaiheittain

Kapulanpitoa opetettaessa tulee edetä hyvin maltillisesti. Kapulan voi laittaa maahan ja alkuun koiraa vahvistetaan eli palkitaan vain kapulan huomaamisesta. Kouluttaja siis naksauttaa, kun koira esimerkiksi kääntyy katsomaan kapulaa. Kun koira osoittaa kiinnostusta kapulaa kohtaan, voidaan kriteeriä eli vaatimustasoa nostaa.

Ohjaaja voi antaa palkkion luotaan. Mikäli naksautus tapahtuu silloin, kun koira on menossa kohti kapulaa, vahvistuu juuri tämä käytös huolimatta siitä, tuliko palkkio ohjaajan vai kapulan suunnalta. Harjoitus on sujuva, kun koira aina namin syötyään kääntyy jälleen välittömästi kohti kapulaa. 

Sheipatessa tulee muistaa, että palkkasignaali tai naksautus tapahtuu juuri ennen kuin käsi liikkuu havittelemaan palkkiota, eikä esimerkiksi samaan aikaan. Tämä selkiyttää oppimisprosessia koiran näkökulmasta. Mikäli ohjaaja laittaa käden taskuun ja naksauttaa samaan aikaan, koira oppii, että käden taskuun laittaminen onkin merkki oikeasta toiminnasta ja tällöin kouluttaminen luonnollisesti vaikeutuu.



Kouluttaminen tulisi toteuttaa useammissa muutamien toistojen sarjoissa. Käteen voi varata kerralla esimerkiksi 5 namia ja kun ne loppuvat, pidetään pieni tauko ja mietitään seuraava kriteeri.
Kriteeriä voi nostaa kapulan huomioimisesta esimerkiksi siten, että palkitaan koiraa, kun se avaa suunsa kapulan lähellä. Tästä voidaan edetä siihen, että kapula vain käy koiran suussa. Vaatimustasoa ei tule nostaa liikaa kerralla. 

Kapula voi olla myös ohjaajalla kädessä tai esimerkiksi jalkojen välissä. Myös tällöin koulutusprosessi aloitetaan siitä, että koira osoittaa kiinnostusta kapulaa kohtaan. Tämän jälkeen vaatimustasoa voidaan nostaa siten, että koira avaa suun kapulan lähellä, koira koskettaa suullaan kapulaa, koira tarttuu kapulaan ja niin edelleen. Kun kapula on esimerkiksi kädessä, voidaan tällöin vahvistaa myös tiukempaa otetta palkitsemalla koira silloin, kun se hieman vetää kapulaa. Kapulaa voi vetää myös itseen päin ja palkita koira silloin, kun se tiukentaa otettaan. Naksauttaa tulee juuri sillä hetkellä, kun koira vetää (tai itse vedät), eikä esimerkiksi hetkeä myöhemmin, jolloin ote on jo saattanut ehtiä höllentyä.


Keston lisääminen kapulanpitoon on monelle kompastuskivi. Tärkeintä olisi ehtiä naksauttamaan ennen kuin koira ehtii löysentää otettaan kapulasta tai pudottamaan sen. Jos koira alkaa esimerkiksi pureskelemaan kapulaa, ohjaajan ei pidä jäädä odottelemaan hyvää hetkeä, vaan tällöin kannattaa keskeyttää ja seuraavalla kerralla pyrkiä palkkaamaan koira ennen pureskelun aloittamista. 

Mikäli koira mälvää ja pudottelee kapulaa, on kriteeri usein liian korkea ja vahvistetiheys matala. Kestoa kannattaa lisätä sekunti kerrallaan, mutta ei kuitenkaan pidä jäädä jumittamaan yhteen kohtaan. Jos koiralle on pitkään naksautettu aina kahden sekunnin kohdalla, voi eteneminen tällöin vaikeutua, kun koira oppii odottamaan palkkiota aina juuri kahden sekunnin jälkeen. Tässä piileekin sheippaamisen haastavuus: ohjaajan tulisi osata sekä nostaa että laskea kriteeriä tarvittaessa.

Jos koira pitää kapulaa höllästi suussa tai on jo oppinut pureskelemaan ja mälväämään sitä, voidaan oppimista tehostaa luopumisen avulla. Tällöin koiran ottaessa kapulan suuhun, ohjaaja pitää namia tai lelua esillä pidon ajan. Koiran luopuessa namista/lelusta saadaan pitoon jännitettä. Tarvittaessa namin tai lelun voi laittaa piiloon, jos koira aloittaa pureskelun ja koiran lopettaessa pureskelu nami tai lelu tuodaan taas esiin. Itse kuitenkin suosittelen myös tässä tilanteessa mahdollisimman alhaiselta vaatimustasolta aloittamista. Vaatimustasoa nostetaan hiljalleen, jolloin pureskelua ei ehdi tapahtua.



Kun koira ottaa kapulan sujuvasti suuhun ja käyttäytymiseen on saatu lisättyä myös kestoa, voi pitoon yhdistää erilaista häiriötä. Ohjaaja voi esimerkiksi heiluttaa käsiään kapulan lähellä, tarttua kapulaan tai vaihtaa asentoaan sekä sijaintiaan.

Vihjeen lisääminen

Kapulanpitoon lisätään vihje vasta sitten, kun se on sujuvaa. Tällöin koira yhdistää vihjeen valmiiseen, toivottuun käyttäytymiseen. Jos vihjettä käytetään, kun koira vasta harjoittelee asiaa ja tekee vielä virheitä, koira oppii yhdistämään vihjeen tähän. Vihjeen äänenpainon olisi hyvä olla neutraali tai iloinen, sillä tämä luo pitoon positiivista ilmapiiriä.

Alkuun vihje sanotaan samaan aikaan, kun koira pitää kapulaa. Tätä toistetaan muutamia kertoja. Pikku hiljaa vihjeen sanomista aikaistetaan siten, että vihje sanotaan siinä vaiheessa, kun koira alkaa toteuttaa kyseistä käyttäytymistä. Vihjeen sanomista aikaistetaan siihen pisteeseen, että lopulta vihje voidaan sanoa silloin, kun koira ei vielä tee mitään. Ennen vihjeen antamista ohjaajan kannattaa kuitenkin varmistua siitä, että koira on kuulolla (esimerkiksi pitää katsekontaktia ohjaajaan). Tällöin minimoidaan riski sen suhteen, että koira ei tee mitään vihjeen sanomisesta huolimatta.


Ohjaajan ei pidä huolestua, vaikka koira reagoisi vihjeeseen alkuun hitaasti. Ymmärryksen myötä latenssi (aika vihjeen kuulemisen ja käytöksen aloittamisen välillä) pienenee ja lopulta koira toimii välittömästi vihjeen saatuaan.

Ohjaajan lisätessä vihjettä kapulanpitoon, kannattaa hänen välillä vaihdella omaa asentoaan ja sijaintiaan koiraan nähden, jotta koira ei opi yhdistämään tiettyä asentoa tai elettä vihjeeksi käyttäytymisessä.

Ärsykekontrolliin vieminen

Kun koira osaa pitää kapulaa vihjeestä, olisi tietenkin toivottavaa, että se tapahtuu vain ja ainoastaan vihjeestä (esimerkiksi alokasluokan kapulanpidossa koira saa ottaa kapulan suuhunsa vasta, kun liikkuri ja ohjaaja antaa siihen luvan). Kun tietty käyttäytyminen tapahtuu vain tietystä vihjeestä, sanotaan sen olevan ärsykekontrollissa (puhutaan myös vaikutehallinnasta, joka on käsitteenä nykyaikaisempi).

Kapulanpidon vieminen ärsykekontrolliin tapahtuu siten, että käyttäytymistä palkitaan vain silloin, kun se tapahtuu vihjeestä. Alkuun koiraa palkitaan siitä, että se ei tee mitään, vaikka kapula olisi saatavilla. Ensin riittää vain sekunnin odottaminen ja pikku hiljaa aikaa kasvatetaan. Keston lisäämisen välissä olisi hyvä antaa koiralle aina satunnaisesti vihje ottaa kapula ja palkita siitä.


Ärsykekontrollin avulla taataan se, että kapula itsessään ei ole koiralle vihje toimia, vaan vasta ohjaajalta vihjeen kuultuaan tarttuu koira kapulaan. Kun kapulanpito on viety huolellisesti ärsykekontrolliin, ehkäisee se myös tulevaisuudessa esimerkiksi noudon ennakointia. Vajavainen ärsykekontrolli onkin vastaus siihen, miksi koira esimerkiksi ennakoi kapulalle lähtöä.

Lopuksi

Lilolle kapulanpito on jo tuttua ja sille on sheipattu paljon erilaisia käytöksiä, joten sheippaaminen saattaa näyttää videoilla yksinkertaiselta ja helpolta. Joillekin koirille kapulanpidon opettaminen sheippaamalla voi kuitenkin olla haastavaa. Jos koiralle on sheipattu erilaisia käytöksiä pennusta lähtien, on myös pidon sheippaaminen luonnollisesti helpompaa. Sen sijaan haasteita voi syntyä sellaisten koirien kanssa, joille ei ole aikaisemmin sheipattu paljoakaan. Tällöin voi olla tarpeen harjoitella alkuun sheippaamalla joitain yksinkertaisempia käytöksiä.

Sheippaamisen ohella (tai jos sheippaaminen on hankalaa) koiralle kannattaa opettaa kapulaan tarttumista myös leikin kautta. Kapulaa voi leikin lomassa heittää ja jos koira lähtee kapulan perään ja tarttuu siihen, voidaan leikkiä taas jatkaa. Tällöin kapulanpito ei ole koiralle pelkkää tasaista puurtamista. Myös sheippaussessiot kannattaa pitää aina tarpeeksi lyhyinä, jotta koiran mielenkiinto kapulaan säilyy. Varsinkin pennun ja nuoren koiran kanssa kannattaa tehdä jokaisen sarjan välissä jotakin kivaa ilman sen suurempia vaatimuksia.

Sheippaamiseen (ja kouluttamiseen ylipäätään) kannattaa luoda positiivista ilmapiiria omien tunnetilojen kautta. Kun ohjaaja on innostunut kapulasta, näyttää se koirankin silmissä kiinnostavammalta. Sheippaaminen ei ole pelkkää mekaanista suorittamista, vaan myös ohjaajan omilla tunnetiloilla on suuri merkitys. Kaikkiin oppimistilanteisiin tulisi pyrkiä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa sekä ohjaajalla että koiralla on hauskaa!