perjantai 3. huhtikuuta 2015

Patellaluksaatio kelpieillä


Lilon patellaluksaatio

Olen aikaisemmin kertonut, että Lilolla on patellaluksaatio molemmissa polvissa. Niitä ei ole tutkittu virallisesti, sillä ongelma havaittiin sattumalta. Lilo törmäsi viime kesänä tolppaan ja ontui sen jälkeen hetken aikaa vasenta takajalkaansa. Kävimme eläinlääkärillä, jossa ontumatutkimuksessa havaittiin lähinnä mm. vatsalihasten sekä selän lihaksiston arkuutta. Myös takajalan etureidet olivat kipeät ja kireät. Eläinlääkärin mukaan ne olivat seurausta törmäyksestä. Nivelaristuksia ei havaittu. Lilolle määrättiin tulehduskipulääkekuuri ja lepoa.

Asia jäi siihen ja Lilo näytti päällisin puolin voivan hyvin. Se ei ollut ontunut kertaakaan törmäyspäivän jälkeen ja oli muutenkin oma pirteä itsensä. Kävimme myöhemmin ottamassa viralliset luustokuvat, samalla pyysin Kallion Juhaa katsastamaan vasemman takajalan vielä varmuuden vuoksi. Juha tutki Lilon jalan ja totesi, että polvilumpio luksoituu ulospäin. Hän puhui traumaattisesta patellaluksaatiosta: tämä ei kuitenkaan tarkoita, että perussyy ei olisi polven rakenteessa. Traumaperäisellä tai traumaattisella patellaluksaatiolla tarkoitetaan lähinnä sitä, että luksaatio alkaa oireilla äkillisesti ja ontuman alku liitetään johonkin vammaan.

Aloitimme käynnit fysioterapeutilla. Takajalkoja venytellessä fyssari totesi, että myös oikea polvilumpio luksoituu ulospäin, kun polvi on ojennettuna täysin suoraksi. Vaikka kuinka yritin uskotella itselleni muuta, niin tässä kohti oli jo selvää, että kyseessä on todellakin synnynnäinen vaiva.


Mikä on patellaluksaatio?

Patellaluksaatiolla tarkoitetaan polven sijoiltaanmenoa. Se on yksi koirien yleisimmistä ortopedisista sairauksista. Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle: jalka-asento on virheellinen ja polvilumpion telaurat ovat liian matalat. VIKA ON PERIYTYVÄ. Se tuntuu olevan yleisempi pienemmillä kääpiöroduilla, mutta sitä esiintyy myös suuremmilla roduilla - erityisesti sellaisilla, joilla takajalka on suora. Luksaatio voi olla joko mediaalinen (polvilumpio luksoituu sisäänpäin) tai lateraalinen (polvilumpio luksoituu ulospäin, kuten Lilolla). (Lappalainen 2011.)
Kelpieiden kohdalla patellaluksaatiosta tunnutaan puhuvan harvemmin, eikä sitä ole koskaan ainakaan Suomessa pidetty kovin yleisenä sairautena kyseisellä rodulla.

Oireet

Oireet huomataan usein vasta tapaturman jälkeen (Lappalainen 2011). Lumpion sijoiltaanmeno todetaan tunnustelemalla käsin polven rakenteet, tosin aina sitä ei välttämättä havaita, jolloin koiran kuvauttaminen voi olla tarpeen. Patellaluksaatiossa polvilumpio menee ajoittain pois paikaltaan. Tämä saattaa näkyä myös siten, että koira jättää takajalan askeleen väliin tai kulkee toinen takajalka ilmassa. Koira ei myöskään välttämättä halua hypätä tai kulkea alamäkeä. Tulee huomioida, että oireet voivat vaihdella paljonkin eikä vaikeusaste korreloi oireiden vakavuuteen. (Eskelinen 2014.)

Vaivan laukaiseva trauma voi olla vähäinen ja arkipäiväinenkin liike, kuten hyppy tai liukastuminen. Tällöin tyypillisin oire on äkillinen, vaihteleva, toista takajalkaa hyppyyttävä ontuma. (Kallio 2012.) Lilolla ontumista esiintyi juurikin äkillisesti törmäyksen jälkeen ja se kesti vain muutamia minuutteja. Tämän jälkeen oireita on ollut vähemmän ja ne tulevat ilmi yleensä silloin, kun Lilo esimerkiksi liukastuu. Lilo saattaa hetken aikaa jopa roikottaa toista takajalkaansa ilmassa.

Hoito

Patellaluksaatio voi pahentua ajan kanssa. Useimmiten lieviin patellaluksaatio-ongelmiin riittää hoidoksi lepo ja kipulääkitys. Sitä voidaan hoitaa myös kirurgisesti, mutta on huomioitava, että vaikeimman asteen luksaatioissa ennuste saattaa olla huono. (Lappalainen 2011.)

Eskelisen (2014) mukaan  leikkaushoidon ennuste on hyvä ja vain pienellä osalla potilaista havaitaan lieväasteista polvilumpion sijoiltaanmenoa leikkauksen jälkeenkin. Myös Kallio (2012) on sitä mieltä, että luksaatioiden hoitoennuste leikkauksella on hyvä silloin, kun kyseessä on palautuva luksaatio.

Mikäli oireet ovat hyvin satunnaisia ja polvilumpio pysyy urassaan melko hyvin, tilannetta voi seurata vähentämällä liikuntaa (Kallio 2012). Lisäksi Lilon fysioterapeutti on todennut, että hyvällä lihaskunnolla on suuri merkitys. On tärkeää, että luustoa tukevat vahvat lihakset ja koira liikkuu oikein, sillä esimerkiksi vääränlainen takajalkojen asento ja niillä väärin liikkuminen saattaa edistää polvilumpion luksoitumista.


Patellaluksaatio kelpieillä

Uusimmassa Border & Kelpie -uutisissa jalostustoimikunta tiedotti SBCAK ry:n nettisivuille avaamastaan terveystietokannasta. Jutussa mainittiin myös kelpieiden patellaluksaatio:
"Tietokannasta löytyy myös jalostuksen tavoiteohjelmaa ajatellen hyödynnettävää aineistoa. Hyvä esimerkki löytyy kelpieiltä: KoiraNetin mukaan viimeisen 10 vuoden aikana on todettu polvitutkimuksessa huomauttamista vain kahdella koiralla ... Kuitenkin terveystietokantaan on ilmoitettu jo neljä koiraa maininnalla "patellaluksaatio", eikä yksikään näistä koirista ole sama kuin KoiraNetin tiedoista löytyvät. Kovin hätäisiä johtopäätöksiä ei näistä kannata tehdä, mutta kaikki tämä on arvokasta tietoa ja muistuttaa, että viralliset terveystutkimukset ja niistä tehtävät tilastot eivät aina kerro koko totuutta."
Lilo löytyy SBCAK:n terveystietokannasta, mutta sen patellaluksaatiosta ei tosiaan ole olemassa virallisia tuloksia, jotka näkyisivät KoiraNetissä. Kuten huomata saattaa, Lilo ei suinkaan ole ainoa kelpie, joka kärsii kyseisestä vaivasta. Terveystietokannasta ja jalostustietojärjestelmästä niitä löytyy viisi lisää, sen lisäksi olen blogini kautta saanut useampia yhteydenottoja eri ihmisiltä, joiden kelpieillä on havaittu patellaluksaatio.

KoiraNetissä on tiedot yhteensä 1009 kelpiestä. Niistä polvet on tutkittu 24 %:lla. Näistä suurin osa (99 %) on todettu terveiksi (0/0). Tämä ei kuitenkaan kerro kaikkea patellaluksaation ollessa sairaus, jota ei välttämättä heti havaita. Vaikka alttius olisi olemassa, vasta trauma saattaa kuitenkin laukaista varsinaisen ongelman. Lisäksi yhä moni kelpie on (virallisesti) tutkimatta.

Googletin mielenkiinnosta hakulausekkeella "luxating patella kelpie" löytääkseni aiheesta kansainvälistä materiaalia. Muun muassa hollantilaisilla sivuilla patellaluksaatio mainitaan yhdeksi kelpien sairaudeksi, joskaan ei yleiseksi sellaiseksi. Vaikka Wikipedia ei ole mikään maailman luotettavin tietolähde, niin on silti mielenkiintoista, että kelpieiden sairauksista se kertoo seuraavasti: "Kelpies are a hardy breed with few health problems, but they are susceptible to disorders common to all breeds, like cryptorchidism, hip dysplasia, cerebellar abiotrophy and luxating patella".


Lopuksi

En halua väittää, että patellaluksaatio on kelpieiden ongelma. Sen sijaan haluan herättää ajatuksia ja tuoda ilmi sen, että patellaluksaatiosta kärsiviä kelpieitä on kuitenkin olemassa. Isommista roduista muun muassa suomenpystykorvilla patellaluksaatio on melko yleinen sairaus ja rotu kuuluukin PEVISAan polvien osalta.

Syytä paniikkiin ei varmasti vielä ole, mutta mielestäni kaikkien kelpieiden omistajien kannattaisi kuitenkin havahtua ja tiedostaa ongelman mahdollinen olemassaolo. Missään nimessä sairautta ei tulisi salailla tai lakaista maton alle. Mielestäni jokaisen kelpienomistajan tulisi tutkituttaa koiransa polvet. Kannattaa myös muistaa, että patellaluksaatio on petollinen sairaus sen takia, että se saattaa tulla ilmi vasta tapaturman seurauksena. Tällöin esim. mahdollinen hetkellinen ontuminen saatetaan ajatella puhtaasti tapaturman syyksi. Ylipäätään patellaluksaatio ei välttämättä oireile paljoakaan, saatika kovin näkyvästi.

Vaikka sairaus ei oireilisi selkeästi, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koira olisi kipeä. Lisäksi kun patellaluksaatio on todettu, tulisi polvilumpion paikaltaanmenoa pyrkiä estämään mahdollisimman hyvin, sillä jatkuva sijoiltaanmeno kuluttaa nivelpintaa, mikä taas saattaa aiheuttaa nivelrikkoa. Käytännössä ehkäisyllä tarkoitetaan mm. lihaskunnon ylläpitämistä, liukastelun estämistä ja vaikeimmissa tapauksissa leikkaushoitoa.

Loppujen lopuksi Lilon kohdalla tilanne näyttää melko hyvältä, en ole itse havainnut minkäänlaista oireilua moneen viikkoon. Eläinlääkärin mukaan kirurgista hoitoa ei ainakaan toistaiseksi tarvita ja olen itse samoilla linjoilla. Elämme kuitenkin jokaisen päivän sairauden huomioon ottaen, muun muassa agilityn harrastaminen on kokonaan pannassa. Lisäksi olen varautunut siihen, että tulevaisuudessa tilanne saattaa muuttua äkistikin. Nyt en kuitenkaan voi muuta kuin toivoa parasta!


Lähteet:
Lappalainen, Anu (2011) 
Kallio, Juha (2012)
Eskelinen, Esa (2014)