perjantai 18. marraskuuta 2016

Keep Going Signal

Keep going signaalilla tarkoitetaan koiralle opetettua merkkiä, joka tarkoittaa, että "hyvin menee, jatka samaan malliin". KGS on siis oma vihje palkkion viiveelle, jolloin se merkkaa oikean käyttäytymisen. Seuraamisessa KGS voisi olla esimerkiksi koiraan päin vilkaisu: kun vilkaiset koiraa kesken seuruun, tietää se tekevänsä oikein.

KGS:sta ollaan kouluttajien keskuudessa montaa mieltä. Osa on sitä mieltä, että sillä ei ole mitään todellista funktiota, kun taas osa suhtautuu siihen ehdollisena vahvisteena (ehdollisella vahvisteella tarkoitetaan siis koiralle opetettua merkkiä, joka kertoo, että ehdoton vahviste on tulossa).

KGS ei ole mikään uusi juttu, vaan sitä on sovellettu jo ainakin 1940-luvulta saakka - tosin siihen aikaan se ei todennäköisesti vielä kulkenut kyseisellä nimellä. Signaalia on käytetty kautta aikain muun muassa siten, että jonkinlainen ääni on kertonut, että eläin tekee oikein. Esimerkiksi Kelleyn esiintyessä sirkusmerileijonien kanssa, tuli hän lavalle neljän merileijonan keskelle ja lauloi. Laulun aikana merileijonat tekivät tehtäviä. Mikäli jollekin eläimistä sattui virhe, Kelley lopetti laulamisen ja katsoi virheen tehnyttä merileijonaa. Merileijonan korjatessa Kelley jatkoi taas laulamista. Laulaminen toimii siis merileijonille keep going signaalina!


Mikäli KGS:n haluaa opettaa omalle koiralleen, tulee tietenkin ensin valita signaali, jota haluaa käyttää. Se voisi olla esimerkiksi kehu, käsien taputus tai hymyily. Tällöin kyseistä signaalia tulisi käyttää vain palkkasanaa tai naksua edeltävänä. Eli koiran tehdessä oikein -> taputetaan käsiä -> *naks* -> palkka. Pikku hiljaa kouluttaja voi kasvattaa viivettä KGS:n ja naksun välillä, mutta KGS johtaa yhä aina lopulliseen vahvisteeseen.

KGS:n käyttöön liittyy kuitenkin myös monia haasteita. Yksi isoimmista taitaa olla se, että sen käytöstä voi tulla koiralle vihje, jota se tarvitsee jatkaakseen. Toisin sanottuna, jos koiralle on aina taputettu ennen naksautusta, saattaa se luovuttaa, mikäli kouluttaja ei enää taputakaan. Koira on siis oppinut, että hiljaisuus = koira tekee väärin ja taputus = koira tekee oikein. KGS:n lakkaaminen voi siis toimia koiralle myös negatiivisena rankaisuna. Esimerkiksi Kelleyn tapauksessa laulun keskeytyttäminen oli merileijonille merkki virheestä, jolloin kyseinen merkki toimi niille rankaisuna (=> mahdollisuus palkkioon poistui).

Kouluttaja saattaa käyttää keep koing signaalia myös tahattomasti. Hän voi esimerkiksi jutella koiralle ja kehua sitä ilman, että tulee ajatelleeksi sen enempää kehumisen funktiota. Tällöin kehuminen on kouluttajalle ennemminkin tapa sen sijaan, että sitä käytettäisiin systemaattisena työkaluna. Jatkuva koiran kehuminen ja sille juttelu koulutustilanteessa voi johtaa siihen, että koira tulee tästä kehumisesta ikään kuin riippuvaiseksi. Kyseessä on tarkoitukseton KGS. Kun koira on opetettu siihen, että sitä jatkuvasti kehutaan, saattaa kehumisen päättyminen toimia sille rankaisuna. Vaihtoehtoisesti voimme tulla tästä siihen päätelmään, että eikö tokokoira kannattaisi ehdollistaa siihen, että nimenomaan ohjaajan hiljaa oleminen tarkoittaa sen tekevän oikein?


Loppupeleissä KGS voi olla toimiva, mutta heikosti suunniteltuna se voi olla myös negatiivinen rankaisu tai vaihtoehtoisesti sillä ei ole merkitystä lainkaan. Osa kouluttajista sanoo KGS:n olevan työkalu, jota harvemmin tarvitaan. Tietyissä tilanteissa siitä saattaa kuitenkin olla iso apu koulutuksen etenemisessä.

torstai 3. marraskuuta 2016

Satunnaispalkkaamisesta

Satunnaispalkitsemisesta puhutaan paljon erityisesti lajiharjoittelussa, jossa tähtäimenä on kilpaileminen. Tokokoulutuksissakin kuulee sanottavan, että koira tulee yllättää palkkaamalla se esimerkiksi kesken liikkeen tai kisamaisen suorituksen. Satunnaispalkitseminen on luonnollisestikin osa positiivisella vahvisteella kouluttamista. Vaikka kouluttamisessa käytetäänkin hyväksi esimerkiksi ruokaa, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että koiraa palkittaisiin tietystä käyttäytymisestä joka kerta.

Koulutuksen alkuvaiheessa, kun tiettyä käyttäytymistä vasta opetetaan, on sen vahvistaminen tietysti tärkeää. Opetusvaiheessa koira siis palkitaan joka kerta, kun se toimii haluamallamme tavalla. Kun käytös on saatu opetettua koiralle, voidaan kuitenkin siirtyä satunnaisvahvisteen käyttöön. Palkkaa ei tulekaan enää joka kerta, vaan joka 3. kerta, 5. kerta tai 10. kerta. Tätä voidaan kutsua muuttuvaksi vahvisteaikatauluksi, tutummin siis satunnaispalkkaamiseksi.

Satunnaispalkkaamisen on itseasiassa todettu olevan jopa tehokkaampaa kuin jatkuvan palkkaamisen, ja esimerkkejä tästä on lukuisia. Yksi hyvä esimerkki löytyy Pryorin delfiinin kouluttamisesta. Pryor siis koulutti delfiinin hyppäämään renkaan läpi. Kun delfiini sai kalan jok'ikisestä hypystä, alkoi se hypätä mahdollisimman matalalta eikä se vaikuttanut kovin innokkaalta. Hiljalleen käytös meni huonompaan ja huonompaan suuntaan. Delfiini ei enää viitsinyt yrittää kunnolla sen saadessa kuitenkin jokaisesta hypystä kalan - oli hyppy millainen hyvänsä. Kun Pryor tässä vaiheessa lakkasi kokonaan palkkaamasta, sammui kyseinen hyppykäyttäytyminen täysin.
Tämän jälkeen Pryor alkoikin palkitsemaan delfiiniä hypystä satunnaisesti. Välillä kalaa tuli kolmannesta hypystä, välillä jo ensimmäisestä. Pryor muutti vahvisteaikataulua jatkuvasti. Tämän seurauksena delfiini innostui ja alkoikin hypätä korkeammalle ja näyttävämmin. Se yritti kaikenlaisia hienouksia siinä toivossa, että jostain hypystä tulisi kalaa!

Hyvä esimerkki ihmiselämän satunnaispalkkaamisesta on pelikoneet. Jos pelikoneeseen laittaa joka kerta 10 senttiä ja myös voittaa joka kerta 20 senttiä, ei peli ole kovin mielenkiintoinen. Siinä kyllä voittaa rahaa, mutta voiko ikävystyttävämpää tapaa olla? Pelikoneiden yllätyksellisyys on syynä siihen, miksi ne ovat niin suosittuja. Et voi koskaan tietää, voitatko 0 euroa, 2 euroa vai 100 euroa! Siksi se on niin koukuttavaa. Osalla ihmisistä edellä mainitun kaltainen satunnaisvahvistaminen toimii liiankin hyvin heidän jäädessään koukkuun vastaaviin rahapeleihin.

Satunnaisvahvisteella on siis myös ikävät puolensa. Koska se on niin toimiva, tulee se vahvistaneeksi myös sellaisia käytöksiä, joita emme toivoisi. Hyvänä esimerkkinä ruokaa kerjäävä koira, joka on kerran saanut ruokaa pöydästä. Tällainen koira tuntuu jaksavan kerjätä hamaan loppuun saakka, vaikka ruokaa tipahtelisi lattialle yhdellä kerralla kahdestakymmenestä. Jotta kyseinen kerjäämiskäyttäytyminen sammuisi, tulisi olla monen monta toistoa ilman vahvistetta; erityisesti niillä koirilla, joiden vahvistehistoria kyseisen käyttäytymisen suhteen on pitkä.

Tokoa harrastettaessa satunnaispalkitsemisen merkitys korostuu kokeisiin harjoittelun myötä. Esimerkiksi tokon alokasluokassa on kuusi sellaista liikettä, jotka tulee suorittaa yhteen putkeen. Jos palkkaamme koiraa treeneissä joka liikkeestä, se hyvin todennäköisesti hämmentyy kokeessa, jossa palkkaa ei tipukaan. Lisäksi, kuten delfiiniesimerkistä kävi ilmi, koira saattaa alkaa alisuorittaa tekemiään liikkeitä. Jos sen sijaan teemme kisamaista treeniä ja palkkaamme koiran aina kolmannen liikkeen kohdalla, alkaa ensimmäinen ja toinen liike heikentyä.
Jotta saisimme kokeeseen hyvällä asenteella suorittavan koiran, tulisi vahvisteaikataulua muuttaa joka treenissä: välillä palkka tulee kesken liikkeen, välillä neljännen liikkeen jälkeen ja välillä aivan lopuksi. Tätä vaihdellaan jatkuvasti, jotta koira ei voi koskaan tietää, milloin palkka on tulossa. Tällöin se myös viitsii yrittää aivan eri tavalla.

Jotta koira ei oppisi yhdistämään kisatilannetta palkkaamattomuuteen, olisi hyvä käydä treenaamassa sen kanssa erilaisissa kisamaisissa tilanteissa (möllitokot, kisatreenit) pitkin koiran elämää. Näissä tilanteissa koira kannattaisi aina palkata yllätyksellisesti kesken suorituksen, kuitenkin vaihdellen vahvisteiden paikkaa kisamaisesta toiseen.

Arjesta yksi hyvä esimerkki on luoksetulo: vaikka olenkin opettanut sen palkitsemalla joka kerta koiran tullessa tykö, ei näin tarvitse toimia enää. Luoksetulosta on tullut käyttäytymisenä niin vahva, että koira tulee luokse helposti kymmenen kertaa peräjälkeen, vaikka palkkaa ei tippuisi näillä kerroilla lainkaan! Jotta kyseinen käyttäytyminen pysyisi yllä, palkitsen kuitenkin yhä satunnaisesti; vaikka nakit kuinka hyviä olisikin, ei niitä onneksi tarvitse kantaa taskussa aina.

torstai 20. lokakuuta 2016

Jirka Vierimaan luento 19.10.2016

Eilen olin Jirkan luennolla, joka käsitteli koiran palkitsemista ja motivointia. Jirkalla on hyvin akateeminen lähestymistapa koirien kouluttamiseen ja hän on itse hakenut oppia erityisesti kriittisestä eläintutkimuksesta sekä sovelletusta käyttäytymisanalyysistä.


Mikä on palkitsemistapa?

Tärkeintä on sujuva harjoittelu. Merkatessamme halutun käytöksen ja palkitessamme koiran, on erittäin merkittävää, mitä tapahtuu juuri tämän hetken jälkeen. Palkkion päättyminen on yleensä harjoituksen ensimmäinen vuotava sauma, joka aiheuttaa rakoilua koulutukseen. Palkkaamisesta saattaakin tulla koiralle esimerkiksi vihje lähteä omille teilleen, tai liikkeen päättymisestä motivaatio laskee. Oppimisen kannalta enemmän merkitystä on palkitsemistavalla kuin palkkioiden määrällä. Toisin sanottuna laatu korvaa määrän!


Palkkioiden luokittelu

Jirka luokittelee palkkiot funktionaalisiin, syötäviin, toiminnallisiin, sosiaalisiin ja sensorisiin.

Funktionaalinen palkkio on sellainen, jolla on jotain väliä koiralle ja se sopii kyseiseen tilanteeseen koiran näkökulmasta. Esimerkiksi jos koira haluaa lähteä juoksemaan, toimii juoksemaan pääseminen funktionaalisena palkkiona. Vastakohta funktionaaliselle palkkiolle voisi olla yhteensopimaton: esimerkiksi agilityssä lähtötilanteen palkkaaminen namilla voi olla koiran näkökulmasta sopimatonta.

Syötävät palkkiot ovat luonnollisesti ruokapalkkioita. Palkkion voi antaa miten ja missä muodossa tahansa. Syötävä palkkio johtaa kuitenkin lähes aina nielaisemiseen.

Toiminnallinen palkkio voi olla jokin tehtävä, jonka koira osaa, kuten käsikosketus. Esimerkiksi seuraamisessa käsitargettiin hypähtäminen voi olla koiralle palkitsevaa. Kun koira suorittaa jonkin vaikean tehtävän, voi sitä seuraava helpompi tehtävä toimia sille myös palkkiona.

Sosiaalinen palkkio voi olla esimerkiksi kehumista, rapsuttelua tai yhdessä juoksemista. Sosiaalinen palkkio on sellainen, jota on herkästi mukana myös muissa palkkioissa.

Sensorinen palkkio on aistiärsytykseen perustuva. Käytämme sensorista palkkiota, kun hyödynnämme esimerkiksi rotu-/lajityypillisiä taipumuksia. Bortsuille tuijottaminen voi olla sensorinen palkkio. Kyseessä on automaattinen käytös, joka ruokkii itseään. Tuijottaminen on bortsuille monesti itsessään palkitsevaa, jolloin se vahvistuu herkästi jopa muiden tehtävien kustannuksella. Sen valjastaminen palkkioksi treenitilanteeseen voi kuitenkin olla haastavaa. Sitä voi kuitenkin hyödyntää muun muassa kohteiden lukitsemisessa (lähtölaskenta, 1-2-3 -peli).

Edellä mainitut palkkiot esiintyvät usein päällekkäin, eivätkä ne siten poissulje toisiaan.


Luonnollinen vai keinotekoinen vahviste?

Luonnollinen vahviste on tilanteeseen ja tavoitekäyttäytymiseen sopiva, yleensä myös funktionaalinen. Monesti se nopeuttaa oppimista, mutta resurssina sitä saattaa olla vaikeampi hallita. Luonnollinen vahviste vahvistuu automaattisesti, mikäli koira ei elä täysin tynnyrissä.

Keinotekoinen vahviste on yhteensopimaton sen kanssa, mitä koira olettaa tapahtuvan. Keinotekoiset vahvisteet voivat hidastaa oppimista, mutta ne helpottavat koulutusta. Hyvänä esimerkkinä hihnakäytöksen opettaminen: koiran motivaatio on ympäristössä (hajut, ihmiset, vieraat koirat). Käytämme koulutuksessa nameja, jotka ovat keinotekoien vahviste ja koiralle usein se kakkosvaihtoehto.


Välitön vai viivytetty?

Vahvisteen voi jakaa myös välittömään ja viivytettyyn. Kyse on siis palkkion viivestä. Aina alkuun käytöstä seuraa välitön vahviste. Kun koira tietää mistä on kyse, voidaan tuottaa pieni viive käytöksen ja vahvisteen väliin (alkuvaiheessa max. 5 sekunnin viive siten, että kouluttaja passivoituu). Tämä luo samalla peliaikaa kouluttajalle. Täytyy kuitenkin huomioida, että viiveen luominen on eri asia kuin keston luominen! Ideana on, että pienestä viiveestä huolimatta koiralle ei synny turhaumaa eikä roskakäytöstä. Vahvistusviive on asia, joka on opetettava koiralle aina erikseen.


LVR vai HVR?

LVR = low-value reinforcer = matala-arvoinen vahviste ja HVR = high-value reinforcer = korkea-arvoinen vahviste. Matala-arvoiset vahvisteet kyllä toimivat, mutta joskus heikosti. Tämän vuoksi riskinä on toiminnan sammuminen. Korkea-arvoiset vahvisteet toimivat paremmin ja ne aktivoivat koiraa.

Esimerkiksi metsässä jänis on arvoltaan korkea vahviste ja meidän käyttämät vahvisteet ovat monesti matala-arvoisempia. Oppimishistoria on kuitenkin meidän puolella; oppimishistoria sisältää kaikki ne lukuisat vahvisteet ja hyvät toistot ihmisen kanssa koiran elämän aikana. Meidän käyttämät vahvisteet ovat ehkä pienempiä, mutta toistoja niiden kanssa on tehty useita. Kun oppimishistoria sisältää monia hyviä toistoja, tulee koira kutsusta luokse, vaikka lähtisikin aluksi jäniksen perään.

Erityisesti joillakin metsästyskoirilla riistavietti on hyvin korkea, jolloin voidaan harjoitella esimerkiksi jänishäiriötä erikseen. Alkuun koira kannattaa pitää hihnassa, toisin sanottuna sen "maailmaa rajoitetaan". Häiriö myös pilkotaan pienempiin osiin: liike, haju jne. ja opetetaan erikseen näistä kaikista luopuminen. Myöhemmin voidaan mennä paikkoihin, joissa liikkuu riistaa. Kun koira saa vainun, päästetään se, mutta kutsutaankin samantien takaisin. Pikku hiljaa voidaan pidentää matkaa, eli nostetaan kriteeriä.


Suunniteltu vai piraatti?

Vahvisteet voidaan jakaa myös suunniteltuihin sekä piraattivahvisteisiin. Suunniteltu vahviste on sellainen, mitä haluttiinkin käyttää palkkiona. Kouluttajan olisi hyvä tehdä oma ranking-lista eri palkkioille ja käyttää siten vain parhaita palkkioita.

Piraattivahviste on kilpaileva palkkio, eli usein se, mitä kutsumme häiriöksi. Piraattivahviste hidastaa treeniä ja se on usein sellainen, minkä koira oikeasti haluaisi. Harmillisen usein se on myös suora, välitön sekä korkea arvoltaan.


Sujuvuuden oppiminen

Oppimaan oppiminen on loppupeleissä sujuvuuden oppimista. Alussa puhuttiin sujuvasta harjoittelusta. Tavoitteena on, että harjoittelu etenee toistosta toistoon, eli palkkion jälkeenkin hommat jatkuvat. Palkkion päättyessä koira on välittömästi valmis jatkamaan: se saattaa esimerkiksi tarjota kontaktia tai uutta toimintoa.

Uutta asiaa opeteltaessa tulisi harjoittelu aina saada ensin sujuvaksi. Latenssi (eli aika, joka koiralla kuluu vihjeen saamisesta siihen reagointiin) on monesti se, joka määrittää osaamisen. Toistojen myötä viive vihjeen ja reagoinnin välillä lyhenee ja saavutamme toiminnan nopeammin ja nopeammin. Mikäli koira ei heti tai ensimmäisestä vihjeestä reagoi, on se aina hälytysmerkki. Tällöin todennäköisyys virheelle kasvaa, kriteeri laskee, häiriöherkkyys kasvaa ja kesto huononee.

Hyvänä erotteluna voidaan käyttää istahtamista vs. istumista. Alkuun palkkio annetaan jo toiminnan aloittamisesta, eli istahtamisesta. Kestoa istumiseen tuodaan erikseen.
Tulee myös muistaa, että tarkin/löysin kriteerisi on aina koiran kriteeri!


KGS

KGS eli keep-going -signaali on oma vihje palkkion viiveelle, jolloin se merkkaa oikean käyttäytymisen. Seuraamisessa KGS voisi olla esimerkiksi koiraan päin vilkaisu: kun vilkaiset koiraa kesken seuruun, tietää se tekevänsä oikein.

Motivaatiota ajatellen palkkion tavoittelu voi olla koiralle huomattavasti arvokkaampaa kuin itse palkkion saaminen. Tätä ajatusta voi hyödyntää erityisesti tokokokeissa. Kokeenomaisessa harjoittelussa etäpalkalle juoksuttaminen on turhaa, sen sijaan kannattaisi mieluummin sisäänajaa ajatus siitä, mitä palkkion eteen voi tehdä.


Viretilojen hallinnasta ja korjaamisesta

Leslie McDevittin kirjassa Control Unleashed on esitelty off switch -peli, jossa rentoutuminen opetetaan koiralle temppuna. Jirka itse suosii kylkiasentoa rauhallisen odottamisen opettamisessa, sillä siinä asennossa koiraa on hyvin helppo lukea: ovatko sen suupielet lyhyenä vai pitkänä, ovatko kaikki tassut maassa, heiluuko häntä, pumppaako rinta rauhassa vai kovaa jne.

Kun koiralle on opetettu rauhallinen kylkiasento, voidaan se vapauttaa kyseisestä asennosta suoraan leikkiin. Koiran kanssa leikitään hetki lelulla, jonka jälkeen irrotus ja koira menee uudestaan kyljelleen. Tätä toistetaan tarpeen mukaan. Koira ei saisi nousta kylkiasennosta ilman lupaa. Jos se kuitenkin nousee, otetaan koko homma alusta.

Ylipäätään, jos esimerkiksi tokossa jokin liike ei heti onnistu (esim. koira tulee vinoon sivulle), ei sitä lähdetä korjaamaan siinä hetkessä, vaan keskeytetään ja otetaan alusta. Jotkut ohjaajat saattavat jäädä korjaamaan huonoa sivulletuloa siten, että ottavat itse uuden askeleen/askelia sivulle ja pyytävät koiraa uudestaan sivulle. Koiralle tämä on herkästi merkki ohjaajan turhautumisesta ja se turhautuu myös itse, kun ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Tästä voi seurata muun muassa se, että myöhemmin sivuaskelia opettaessa koira yhdistää sivuaskeleet ohjaajan pettymykseen ja turhaumaan, jolloin niiden opettaminen on hankalampaa. Korjauksia ei siis tehdä askelilla tai vartaloavuilla, vaan sen sijaan tulisi ottaa aina uusi yritys.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Päivänsankari

Sähikäinen, ilopilleri, nappisilmä ja maailman uskollisin ystävä tänään kolme vuotta ♥ 
Niin paljon iloa pienessä paketissa, ei voi muuta kuin olla kiitollinen 

maanantai 26. syyskuuta 2016

Joanna Heweltiä kuuntelemassa

Viime torstaina olin kuuntelemassa puolalaisen Joanna Heweltin tokokoulutusta. Näin jälkeenpäin hieman harmittaa, kun en ottanut koirakkopaikkaa. Joannan koulutusideologia oli lähellä omaani, hän esitti ajatuksiaan erittäin hyvin perustellen eikä missään vaiheessa pyytänyt ketään tekemään mitään sellaista, mikä olisi saanut oman oloni epämukavaksi.

Koirakkopaikoilla oli useampi pentu, joten aika paljon tuli juttua pennun kanssa puuhaamisesta. Joanna toi ilmi useita erilaisia asioita, mitä pennun kanssa voi tehdä. Yksi tärkeimmistä on tietenkin leikkiminen, jonka avulla voidaan harjoitella esimerkiksi vireenhallintaa, aktiivisuutta, irtoamista ja ohjaajan lähellä pysymistä. Leikkiminen voi olla hyvinkin monipuolista ja sen avulla saadaan opetettua pennulle erilaisia pohjataitoja.

Joannan mukaan yksi tärkeimmistä asioista on pennun halu pysyä ohjaajansa lähellä. Pennun kanssa tulisi säännöllisesti vahvistaa lähellä pysymistä mahdollisimman monissa erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Ajatuksena on, että ohjaajan luona on aina kivaa. Pennusta riippuen tulisi korostaa kuitenkin erilaisia asioita - esimerkiksi jos pentu on kovin itsenäinen, lähellä pysymisen vahvistaminen on erityisen tärkeää, kun taas toisille pennuille irtoaminen saattaa olla todella hankalaa, jolloin sitä tulisi vahvistaa erityisen paljon. Pennun kanssa tulisi siis hakea balanssia sen luonteenpiirteet ja ominaisuudet jatkuvasti huomioon ottaen.


Useampi koirakko sai harjoitella myös lelu-nami -erottelua. Lelulle on oma vihjeensä ja ruualle omansa, jolloin voidaan sujuvasti tehdä erottelua lelun ja namin välillä. Lelu on toisessa kädessä ja nami toisessa, ja koiran tulisi vihjeen kuultuaan vaihtaa leluun tai namiin. Tällä tavoin saadaan harjoitettua muun muassa kuuntelua ja vireenhallintaa. Kyseisellä harjoituksella saadaan myös nostettua ruuan tai lelun arvoa palkkana: esimerkiksi syö nami -> saat lelun, jolloin ruuan arvo kasvaa.

Leikin avulla voidaan opettaa koiralle myös aktiivisuutta. Esimerkiksi kun koira vetää lelua (= on aktiivinen), vahvistetaan tätä käytöstä muuttumalla myös itse aktiiviseksi. Joanna korosti, että leikkiessä on turha odottaa aktiivisuutta koiralta, jos ohjaaja itse on jatkuvasti passiivinen.

Illan aikana käsiteltiin jonkin verran myös ohjaajan jännittämistä ja sen vaikutusta koiran tunnetilaan. Joanna sanoi, että emme voi muuttaa omaa tunnetilaamme sormia napsauttamalla. On hyväksyttävä se tosiasia, että esimerkiksi kokeessa jännitämme. Jännitystä voi toki saada lievennettyä kokemusten myötä tai erilaisilla harjoituksilla, mutta siitäkin huolimatta se saattaa yhä olla olemassa, emmekä voi sille mitään. Siksi olisi tärkeää saada koira toimimaan myös ohjaajan jännityksen alla. Tähän Joanna neuvoi menemään koiran kanssa erilaisiin jännittäviin paikkoihin ja tilanteisiin. Ohjaajan ollessa jännittynyt aletaan leikkiä koiran kanssa. Tavoitteena on, että koira oppii yhdistämään ohjaajan jännittyneisyyden leikkiin.


Jonkun verran oli puhetta myös virheisiin reagoimisesta. Tässä tapauksessa ongelmana oli seuraaminen yhdistettynä erilaisiin häiriöihin sekä ohjaajan jännittämiseen, jolloin koira saattoi menettää kontaktin ohjaajaan. Joannan mukaan tällaisessa tapauksessa koiralle ei missään nimessä tulisi huomauttaa virheestä. Sen sijaan hän kehotti kontaktin tippuessa ottamaan muutaman askeleen taaksepäin. Kun koira tulee hyvin mukana ja hakee taas kontaktia, voidaan tästä palkata ja ottaa tehtävä uusiksi helpotettuna. Lisäksi Joanna ehdotti, että voitaisiin hyödyntää temppua (tässä tapauksessa koiran pyöräyttäminen ympäri) koiran aktivoimiseen ennen kuin virhe ehtii tapahtua.

Joannan koulutus oli kaikin puolin todella antoisa ja sain taas monia uusia ideoita omaankin treeniin. Juttua olisi ollut paljon enemmänkin, mutta nämä asiat jäivät itselläni päällimmäisinä mieleen. Mikäli tulee mahku päästä Joannan koulutukseen, niin suosittelen kyllä lämpimästi!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Tuire Kaimion luento 2.9.2016

Oppimisteorian perusteita

Operantti oppiminen on tekemisen seurauksista oppimista. Koira hoksaa, että se voi omalla toiminnallaan vaikuttaa eri asioiden seurauksiin. Käytös-seuraus ketjun on toistuttava usein monta kertaa, jotta koira oppii niiden yhteyden.

Mikäli seuraus on koiralle kannattavaa, lisääntyy seurausta edeltävä käytös. Mikäli seuraus sen sijaan ei ole kannattavaa, sitä edeltävä toiminta vähenee. Jos seuraus on neutraali, ei sillä ole mitään vaikutusta; toisin sanottuna oppimista ei tapahdu.

Oppimisteorian perusteet koostuvat koulutusmenetelmien nelikentästä, jotka ovat siis kaikille tutut positiivinen sekä negatiivinen vahviste ja rankaisu. Tuire käyttää omassa koulutuksessaan hyödyksi erityisesti positiivista sekä negatiivista vahvistetta.


Ennen koulutuksen aloittamista

Ennen koulutuksen aloittamista olisi hyvä listata, mistä asioista oma koira tykkää. Nämä koiran lempipuuhat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: 1. sellaiset jutut, joista koira pitää ja jotka ovat sinulle ok sekä 2. sellaiset, joista koira pitää, mutta jotka se sinun mielestäsi voisi jättää väliin. Listaan tulisi sisällyttää mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joista tietää oman koiransa pitävän. Ne voivat olla oikeastaan mitä vaan oravien jahtaamisesta rapsutuksiin.

Toinen vaihe on tehdä edellä mainituille vahvisteille rankingjärjestys. Tähän järjestykseen tulisi sisällyttää myös ne asiat, jotka eivät sinusta ole kovin toivottavia. Vahvisteille voi tehdä myös alaluokkia, esimerkiksi erilaiset lelut.

Kolmas vaihe on huomioida vahvisteiden järjestys eri ympäristöissä ja tilanteissa. Järjestys voi vaihdella siis sen mukaan, onko koira esimerkiksi nälkäinen ja onko ympäristössä paljon häiriötä. Helpossa ja häiriöttömässä ympäristössä loppupäänkin vahvisteet saattavat toimia, kun taas vaikeassa ympäristössä vain listan yläpäässä olevat vahvisteet herättävät koiran mielenkiinnon.

Ennen varsinaisen koulutuksen aloittamista kouluttajan tulisi siis olla selvillä sen suhteen, mistä asioista koira pitää eniten ja mistä vähiten. Tällä tavoin voidaan varautua siihen, mitä vahvistetta käytämme missäkin ympäristössä/tilanteessa. Idea on siinä, että meiltä tulisi löytyä aina paras vahviste; esimerkiksi jos koira haluaa koulutustilanteessa leikkimään toisen koiran kanssa, meidän tulisi tietää, mikä koiran mielestä voittaa toisen koiran kanssa leikkimisen - ja käyttää tätä hyväksi.


Tunne-ehdollistuminen

Erilaisia palkkioita käyttäessä tulee ottaa huomioon se, että palkkion laatu ja suunta vaikuttavat aina koiran käytökseen. Esimerkiksi jos palkkaamme ruokapalkalla, saattaa käytökseen syntyä ruoan tavoittelun vivahteita. Vahvisteiden valinnalla vaikutamme siis aina käytöksen muovautumiseen. Siksi olisikin hyvä kysyä itseltään, millä haluan vahvistaa mitäkin käytöstä, jotta saamme mahdollisimman toivotunlaisen lopputuloksen.

Kouluttajan tulisi kysyä itseltään myös sitä, minkälaisen tunnetilan hän haluaa tiettyyn käytökseen. Vahvisteen laatu vaikuttaa käytöksen tunne-ehdollistumiseen. Sen lisäksi, että palkkioita on monia erilaisia, voidaan niillä myös palkita hyvin eri tavoin: esimerkiksi ruuan ojentaminen ja heittäminen poikkeavat palkkioina toisistaan paljonkin. Myös lelun voi heittää, viedä paikoilleen tai sitä voi repiä koiran kanssa. Vahviste tulee siis valita sen mukaan, mikä tunnetila käytökseen halutaan, vahvisteiden erilaiset "versiot" kun voivat saada koiran hyvinkin erilaiseen tunnetilaan.

Vahvistetta valitessa olisi tärkeää muistaa, että vahvisteet vaikuttavat koiriin eri tavoin. Siksi ei koskaan tulisi katsoa sitä, kuinka muut palkitsevat koiriaan. Kouluttajan tulee löytää itse ne vahvisteet, jotka sopivat omalle koiralle kussakin tilanteessa.

Opituissa käytöksissä sekä vihje että käytös voivat olla koiralle palkitsevia. Koira oppii yhdistämään tietyn tunnetilan tiettyyn vihjeeseen. Pelkkä vihje voi olla jo vahviste, jolla on sama vaikutus koiran tunnetilaan kuin aiemmin tietyllä vahvisteella (esim. pallo). Tämä tarkoittaa sitä, että voisimme esimerkiksi opettaa koiralle saman käytöksen kahdella eri vihjeellä käyttämällä erilaisia vahvisteita. Tällöin koira toteuttaa saman käytöksen erilaisella tunnetilalla riippuen siitä, kumpaa vihjettä käytämme.


Leikkiminen

Leikkimistyylejä on monia erilaisia. Oman koiran kanssa kannattaa leikkiä yhdessä erilaisia leikkejä ja lisäksi seurata, millä tavalla koira leikkii yksin sekä muiden koirien kanssa. Myös leikkityypit kannattaa laittaa rankingjärjestykseen sen mukaan, mikä on paras leikki kussakin tilanteessa.

Leikkikäytöksessä saattaa näkyä monia erilaisia käytöksiä, joista osa voi olla hyödyllisiä muuta koulutusta ajatellen. Täten leikistä voi napata erilaisia käytöksiä ja tunnetiloja.

Leikkiminen on tärkeää ajatellen myös koiran ja omistajan välistä suhdetta. Pennun kanssa kannattaa tehdä muun muassa kahden lelun leikkiä sekä lelun käteen tuomista. Vähitellen olisi hyvä siirtyä leikkimään myös häiriöisempiin paikkoihin. Leikin avulla koiran voi opettaa olemaan aktiivinen ohjaajaansa kohtaan.

Saalistus- ja vetoleikkejä leikkiessä tulee varoa edestakaista liikettä sekä koiran ilmaan nostamista, sillä ne vaurioittavat koiran niskaa. Lelulla kannattaa matkia saaliin liikkeitä, sillä tämä lisää lelun kiinnostavuutta. Leluilla leikkiessä tietyn tunnetilan voi ehdollistaa tiettyyn leluun, jolloin näitä leluja voi esimerkiksi hyödyntää koulutustilanteesa.


Ruoka palkintona

Ruokapalkka on usein helpoin ja nopein vahviste muihin vahvistetyyppeihin verrattuna. Aivan käytöksen opettamisen alkuvaiheessa tulisi tehdä paljon toistoja lyhyessä ajassa, ja tämä onnistuu helpoiten nimenomaan ruokapalkalla. Kun siirrytään vaikeampaan ympäristöön, vaihdetaan vahvistetta korkeampaan (tässä apuna aiemmin tehty lista eri vahvisteista). Vahvistetta kannattaa vaihtaa ajoissa myös silloin, mikäli haluaa käytökseen toisenlaisen tunnetilan.

Koira ei saa olla aivan kylläinen koulutusta aloittaessa, mutta tämä ei missään nimessä tarkoita koiran nälässä pitämistä. Jos koira ei suostu syömään ollenkaan ruokaa tietyssä häiriössä, valitaan aina parempi vahviste, tässä tapauksessa esimerkiksi jokin toisen tyyppinen (kuten leikki). Joissain tilanteissa koira saattaa yksinkertaisesti olla liian kiihtynyt tai peloissaan syödäkseen. Myös tällöin kannattaa miettiä muunlaisia vahvisteita ruokapalkan sijaan.


Sosiaaliset vahvisteet

Sosiaalisiin vahvisteisiin sisältyy muun muassa kehuminen, silittäminen, rapsuttaminen ja niin edelleen. Koirat pystyvät erottamaan erilaisia äänensävyjä, lisäksi ne kykenevät erikseen oppimaan niitä. Pelkkä äänensävy itsessään ei välttämättä riitä kovin pitkään koiralle palkkioksi, mikäli siitä ei koskaan seuraa mitään koiralle merkityksellistä.

Kouluttaja voi yhdistää erilaisen äänensävyn erilaisiin palkkioihin, eli ehdollistaa omia eleitään. Joillakin koirilla iloinen äänensävy saattaa olla yhdistynyt negatiiviseen vahvisteeseen. Siksi olisi hyvä miettiä, kokeeko koira kehun palkintona vai onko se vain ehdollinen merkki siitä, että se saa olla rauhassa. Lisäksi kannattaa olla tarkkana sen suhteen, ettei tietystä äänestä synny vahingossa vihjettä, jota ilman koira ei enää toimikaan.


Ympäristövahvisteet

Koulutuksessa voi hyödyntää myös ympäristön tarjoamia vahvisteita. Kouluttajan olisi hyvä tiedostaa, mitä koira haluaa missäkin tilanteessa, sillä melkein mitä vaan voi käyttää vahvisteena. Ympäristön vahvisteita ovat muun muassa haistelemaan pääseminen, kaivamaan pääseminen, uimaan pääseminen ja niin edelleen. Näihin koulutetaan erikseen ehdollinen vahviste. Tarkoitus on, että ympäristövahvisteita hyödynnettäessä koira pääsee tekemään haluamaansa asiaa ainoastaan kouluttajan antamasta vihjeestä. Ympäristön vahvisteitakin käyttäessä tulee huomioida tunnetila, eli miten ympäristövahviste vaikuttaa koiran tunnetilaan ja sopiiko se haluttuun käytökseen.

Mikäli emme halua ympäristön vahvistavan jotakin ei-toivottua käytöstä, kannattaa koira pitää alkuun vaikkapa liinassa. Esimerkiksi jos koira on vapaana ja se lähtee jäniksen perään, vahvistuu kyseinen käytös: Koira poistui omistajansa luota ja palkkiona oli jäniksen jahtaaminen.


Opeta koira pitämään vahvisteista

Älä koskaan anna koiralle liian hyvää tai liikaa, jos vähempikin riittää. Jos koira esimerkiksi istumaan opettelussa saakin kourallisen nameja tavanomaisen yhden namin sijaan, saattaa tämä vaikuttaa pitkäkestoiseen mielentilaan. Koira oppii odottamaan kourallista nameja, jolloin yksi nami ei välttämättä enää riitäkään. Opeta koira myös pitämään vahvisteista "ota nami, saat pallon" -tyyppisesti tai silittämällä ennen haistelemaan päästämistä. Erityisesti tokokokeita ajatellen voidaan myös opettaa koiralle, että esimerkiksi hymyilemme ennen varsinaista vahvistetta.

Koulutuksessa olisi hyvä pyrkiä monipuolisuuteen, eli olisi löydettävä vähintään edes yksi hyvä ruokapalkka, yksi hyvä lelu, yksi ympäristövahviste, sosiaalinen vahviste ja niin edelleen. Nämä voivat olla myös opetettuja, eli niistä on palkittu jollain toisella vahvisteella.

Lopuksi Tuire korosti tärkeää asiaa: Jos koulutustilanteessa ilmenee ongelma, esimerkiksi koira ei syö, koira turhautuu, koira poistuu koulutustilanteesta, koira menee häiriöön jne., on kouluttajan aina syytä katsoa peiliin. Joko vahviste ei ole riittävän hyvä, kriteerit ovat liian korkealla ja/tai vahvistetiheys liian matala. Joskus koira voi yksinkertaisesti olla myös kipeä. Joka tapauksessa koulutuksen epäonnistumisesta ei voi koskaan syyttää koiraa, vaan usein syynä on lähinnä huonosti toteutettu koulutus.

tiistai 30. elokuuta 2016

Vartalonhallinnasta

Sitä on aikojen saatossa huomannut, kuinka tärkeässä osassa ohjaajan vartalonhallinta on agilityn lisäksi myös tokossa. Keho viestittää koiralle jatkuvasti jotakin, halusimme sitä tai emme. Jotkut koirat tuntuvat olevan tälle herkempiä kuin toiset. Lilo edustaa sitä ääripäätä, joka huomaa pikkurillinkin liikahduksen ja tulkitsee sen pohjalta jotakin, tämän vuoksi oman vartalonhallinnan harjoittaminen sen kanssa on ollut erityisen tärkeää.

On vaatinut vähintäänkin satoja toistoja, että olen oppinut liikkumaan kutakuinkin oikein ja viestittämään/olemaan viestittämättä koiralle erilaisia asioita vartaloavuilla. Ja opeteltavaa riittää toki edelleen. Mielestäni hyvä vartalonhallinta on perustavanlaatuinen osa tokoa ja koiran kouluttamista ylipäätään, ja oman liikkeen tiedostaminen on jo iso askel kohti parempaa kouluttamista sekä ohjaamista.

Ylimääräiset ja tahattomat vartaloavut ovat asia, joka on ainakin omassa vartalonhallinnassani vaatinut ehkä eniten työstöä. Monesti vartalonliike on niin pientä, että sitä tekee huomaamattaan. Yksi hyvä esimerkki on vasemman käden liike perusasentoon tultaessa, mikäli koira on opetettu tulemaan sivulle houkuttelulla. Jopa kokeessa näkee paljon sellaisia suorituksia, joissa ohjaaja siirtelee kättään luoksetulossa tai nojaa eteenpäin jäävissä. Todennäköisesti jännitys aina vielä lisää näitä vartaloapuja, jolloin ne ovat ainakin osin tiedostamattomia.


Mielestäni hyvä ryhti on yksi tärkeimmistä vartalonhallintaan liittyvistä asioista. Sen lisäksi, että ryhdikkyys näyttää kehässä hyvältä, näyttää myös ohjaaja huomattavasti varmemmalta omasta tekemisestään. Varmuus taas välittyy koiralle ryhdikkyyden kuvastaessa tietynlaista auktoriteettiasemaa, jolloin koiran on myös helpompi luottaa ohjaajaansa. Erityisesti koetilanteessa koiran ja ohjaajan välinen luottamus on tärkeää. Molemminpuolinen luottamus kuvastaa hyvää suhdetta ja se välittyy usein myös ulkopuolisille.

Hyvä vartalonhallinta nousee esiin erityisesti seuraamisessa. Ohjaajan kävelyn tulisi näyttää luonnolliselta, mutta silti mahdollisimman hallitulta. Kokeessa vartalon jännittäminen saattaa aiheuttaa sen, että ohjaaja kiirehtii kävellessään, jolloin seuraaminen näyttää epäsiistiltä. Myös käsien tulisi liikkua mahdollisimman luonnollisesti. Isompien koirien kanssa käsien paikkaa joutuu tosin aina vähän pohtimaan.
Oikean askelpituuden löytäminen on prosessi, joka ainakin itselläni vei aikaa. Olen pitkäjalkainen Lilon ollessa melko pienikokoinen, joten yhteisen rytmin löytäminen ei aluksi ollut helppoa. Pitkänä ohjaajana saan tehdä paljon töitä sen eteen, että kykenen ottamaan suhteellisen lyhyitä askelia näyttäen samalla mahdollisimman luonnolliselta.
Käännöksissä omien jalkojen sijoittelu korostuu. Olen itse harjoitellut käännöksiä usein kuivaharjoitteluna ilman koiraa. Käännöksiin tuntuu olevan eri ohjaajilla erilaisia variaatioita. Oman tavan muotoutumiseen vaikuttaa muun muassa se, mikä on seuraamisen kriteeri ja minkälainen koira on kyseessä.


Vartalonhallinta korostuu tietenkin myös niissä liikkeissä, joissa vartaloavut ovat sallittuja. Mielestäni on tärkeää keskittyä apujen selkeyteen ja yhdenmukaisuuteen. Lisäksi avut tulisi suunnitella koirakohtaisesti ja ylipäätään järkevästi huomioimalla aina muun muassa liikkeen suunta.
Tokossa sallitut vartaloavut saavat olla kestoltaan enintään suullisen käskyn mittaisia. Osa ohjaajista saattaa aloittaa huomaamattomasti käsiavulla, jolloin suullinen käsky annetaan hieman perästäpäin. Viive on niin pieni, että se jää usein tuomareilta huomaamatta. Tapoja on monenlaisia, mutta näissä kannattaa tietenkin olla tarkkana.

Mielestäni tokokoira tulisi kouluttaa ensisijaisesti kuuntelemaan sanallisia vihjeitä vartaloapujen ollessa lähinnä toissijaisia puheeseen nähden. Tietyissä liikkeissä ainakin itse ajattelen, että käsiavut ovat ennemminkin käskytyksen apuna. Lilonkin kanssa tavoitteena on opettaa esimerkiksi kaukokäskyt siten, että se kykenee vaihtoihin myös ilman käsiapuja.

Mikäli koulutusvaiheessa käyttää vartaloapuja, tulisi aina muistaa, että koira saattaa jäädä hyvin herkästi kiinni näihin vartalon apuihin. Jotkut koirat jäävät kiinni enemmän ja toiset vähemmän. Kun koulutus tapahtuu esimerkiksi houkuttelua käyttämällä, tulisi ylimääräiset avut kuitenkin aina pyrkiä häivyttämään mahdollisimman pian.


Jaksan aina korostaa oman treenin videointia. Toki apparikin pystyy huomauttamaan tietyistä asioista, mutta mikään ei mielestäni korvaa videota (varsinkaan hidastettua sellaista :)). Omaa toimintaansa on helpompi lähteä korjaamaan, kun näkee itse tekemänsä virheet. Videolta voi myös tarkkailla, kuinka oma vartalonhallinta kussakin hetkessä vaikuttaa koiran toimintaan.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Treenin päättämisestä

Luin tässä yksi päivä Karen Pryorin kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin treenisession lopettamisesta ja se herättikin taas joitain uusia ajatuksia. Artikkelissa käsiteltiin treenin päättämistä ja sitä, millä tavalla koira sen kokee. Jutussa tuotiin ilmi ajatus, jonka mukaan treenin päättyminen saattaa toimia koiralle negatiivisena rankaisuna, kun käytössä on niin kutsuttu lopetussignaali. Kun signaalia on käytetty usein, koira oppii yhdistämään sen siihen, että tällöin mahdollisuus palkkioon poistuu.


Usein kuulee puhuttavan, että koiralle tulisi selkeästi kertoa, milloin treeni alkaa ja milloin se päättyy. Kyseinen ohje onkin otettu aika kirjaimellisesti, tai ainakin minä myönnän syyllistyneeni tähän. Treenin/kokeen alkaessa itselläni on satunnaisesti käytössä virittelysana "töihin". Tämän lisäksi minulla on joskus ollut käytössä myös sana "loppu", joka on tarkoittanut sitä, että treeni on kokonaan ohi. Kyseessä on ollut nimenomaan lopetussignaali, joka kertoo koiralle, että treeni on nyt ohi.

Kun asiaa pohtii hieman syvemmin, voisi koiran kuvitella kokevan treenin päättämisen negatiivisena rankaisuna juuri niissä tapauksissa, kun treenin päättämiselle on systemaattisesti käytössä oleva lopetussana tai muu lopetussignaali, josta seuraa aina treenin päättyminen, mutta ei palkkiota. Osa kouluttajista saattaa käyttää lopetussignaalia myös tietämättään, kun he esimerkiksi kävelevät koirasta pois päin tai näyttävät koiralle tyhjiä käsiä. Lopetussignaalia käytettäessä koira taas saattaa yhdistää negatiivisen rankaisun viimeisimpään käytökseen.


Tämän myötä olen alkanut miettiä myös toista ääripäätä, eli niin kutsutun loppupalkan merkitystä. Olen joskus antanut Lilolle ikään kuin "loppupalkkana" isomman satsin ruokaa. Nyt kun kyseistä tapaa oikein miettii, en löydä sille enää mitään varsinaista syytä. Yleensä isomman loppupalkan jälkeen Lilo olisi entistä aktiivisempi tekemään töitä, jolloin treenin lopettaminen tuntuu vieläkin ikävämmältä.

Joskus kuulee perusteltavan, että loppupalkan avulla koiralle jätetään treenistä positiivinen mielikuva. Mielestäni positiivisen mielikuvan luominen tapahtuu kuitenkin ennemminkin itse treenin aikana. Kun harjoitukset on räätälöity koiralle sopiviksi ja koiraa päästään palkkaamaan usein, saadaan koiralle rakennettua tunne onnistumisesta. Hyvin suunnitellut harjoitukset ovat itsessään palkitsevia koiralle, jolloin se ei tarvitse positiivisen mielikuvan saavuttamiseksi loppupalkkaa. Loppupalkalla tarkoitan tässä yhteydessä jotain parempaa kuin normaalitilanteessa, esimerkiksi juurikin isompi määrä ruokaa.

Vaikka treeni itsessään olisikin koiralle palkitsevaa, niin myönnän silti aloittavani treenin lähes aina leikillä ja myös lopettaen sen leikillä. Olen perustellut kyseistä toimintatapaa juurikin sillä, että koiralle jäisi treenistä positiivinen mielikuva. Ottaen huomioon edellä mainitut ajatukset, kyseinen perustelu kuitenkin jossain määrin ontuu. Ehkä leikin voisi ajatella olevan hauskanpitoa työn lomassa - erityisesti sellainen leikkiminen, joka ei sisällä minkäänlaisia vaatimuksia. Leikki parantaa tunnetusti koiran ja ohjaajan välistä suhdetta ja sitä kautta koen sen parantavan myös yhteistyötä. Sen sijaan esimerkiksi isomman ruokasatsin antamista ns. loppupalkkana en kuitenkaan kykene enää perustelemaan.


Pyrin nykyään tekemään treenisession lopettamisesta mahdollisimman luonnollisen jatkumon, jolloin välttelen selkeitä lopetussignaaleja. Nämä ovat kuitenkin hyvin yksilökohtaisia asioita: joku koirahan voi kokea treenin päättymisen jopa palkkiona, koska tällöin se pääsee lepäämään. Sen sijaan töitä rakastaville koirille voisi lopetussanan tilalle keksiä jotain muuta, tai vaihtoehtoisesti miettiä, mitä lopetussignaalista seuraa.

Joka tapauksessa mielestäni olisi tärkeää pohtia omia toimintatapoja ja kysyä itseltään, miksi toimii juuri kyseisellä tavalla. Monesti asioita toteutetaan ihan sillä periaatteella, koska niin on tehty aina ennenkin. Mielestäni koulutuksen kannalta olisi tarpeellista miettiä, kuinka mahdollista lopetussignaalia käyttää ja millä tavalla koira sen kokee, jotta treeni olisi alusta loppuun mahdollisimman onnistunut.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Viime päivät kuvina


Viime päivinä on tullut treenattua paljon ulkona.

Lilolla alkoi juoksu, joten hallissa töitä on jouduttu tekemään pöksyt jalassa. 

Treenien jälkeen iskee aina väsy.

Välillä sitä on ehditty myös hieman poseeraamaan.

Treenien lomassa olemme Janikan kanssa kuvanneet opetusvideoita meidän kurssilaisille.

Lilo on aina siellä, missä tapahtuu.

Tallillakin Lilo on aina mukana, vaikka ei Tyynen seurasta niin kovasti nautikaan...


Käytiin myös syömässä Telakalla, Lilon mielestä ranskikset on kova juttu!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Koulutustekniikkaa kanojen kanssa

Viime viikonloppuna osallistuin Joy of learningin koulutustekniikan intensiivikurssille, jossa käytiin läpi hieman teoriaa tehokkaasta eläinten opettamisesta ja oppimisesta. Lisäksi kurssi sisälsi harjoittelua kanoilla keskittyen vihjeen liittämiseen ja ärsykekontrolliin väri- ja muotoerottelun suhteen. Olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan kouluttamista kanojen kanssa, ja viimeinkin toiveeni toteutui!

Kurssilla käytiin läpi operantin ehdollistamisen perusperiaatteita. Koska kouluttaminen on mekaaninen taito, vaatii se paljon harjoittelua ja toistoja kouluttajalta. Kanojen kanssa onkin hyvä hioa omia mekaanisia koulutustaitojaan, sillä kanat ovat nopeampia liikkeissään ja käyttäytymisen muuttamisessa kuin koirat. Kanat myös vapauttavat ennakkoluuloista, kun koulutuksessa keskitytään nimenomaan itse käyttäytymiseen eikä niinkään sen syihin.

Nimikkokanat.

Päivä alkoi mekaanisten taitojen kuivaharjoittelulla ilman kanoja. Tämän jälkeen totuteltiin lintujen käsittelyyn ja tarkkailtiin, kuinka kana käyttäytyy ja syö. Päivä jatkui kohdetyöskentelyllä sekä erottelevalla vahvistamisella (väri- ja muotoerottelu). Päivän päätteeksi jokainen sai valita kahden harjoituksen väliltä, jonka opettaa omalle nimikkokanalleen. Harjoitusten välissä oli aina miettimistuokio, jossa käytiin läpi toteutettua harjoitusta ja suunniteltiin seuraavaa. Harjoitukset toteutettiin parityöskentelynä, jossa vuorotellen toinen osapuoli toimi apurina, valmentajana ja tarkkailijana ja toinen osapuoli kouluttajana.

Kaiken kaikkiaan päivä oli hurjan mielenkiintoinen! Teoria oli pitkälti tuttua, mutta joitain oivalluksiakin tuli. Mielestäni tärkeintä oli kuitenkin päästä soveltamaan teoriaa käytäntöön ja harjoittelemaan niitä omia koulutustaitoja. Viimeistään kurssin jälkeen ymmärsi kyllä täysin Bob Baileyn toteaman "kouluttaminen on yksinkertaista, mutta ei helppoa". Kanat olivat aika armottomia opettajia ja laittoivat kouluttajan nöyräksi; vartalon liikkeiden ja liikeyhdistelmien hallinnan sekä reaktiokyvyn lisäksi kouluttajalla tuli olla selkeä ymmärrys kriteeristä, vahvistetiheydestä ja ajoituksesta.

Koulutusvälineet.

Pääsimme päivän aikana viemään värierottelun ärsykekontrolliin asti. Muotoerottelun suhteen moiselle ei ikävä kyllä ollut tällä kertaa aikaa, sillä päivä loppui kesken. Kyseinen kurssi on ymmärtääkseni normaalisti ollut 2-3 päivän mittainen, joten asiaa tuli aika tiiviissä paketissa.

Kurssi oli erittäin hyödyllinen ajatellen myös koiran kouluttamista. Vaikka kanan koulutus ei olekaan täysin samanlaista kuin koiran koulutus, niin kouluttamisen perusperiaatteet ovat kuitenkin samoja. Mikäli lisäksi opimme saamaan vahvisteet kohdalleen kanojen kanssa, opimme täsmällisemmin vahvistamaan myös koiran käytöstä. Kanoilta saamme myös välittömän palautteen tekemistämme virheistä, jolloin voimme kehittyä kouluttajana nopeastikin. Itseasiassa kaikkea kanojen kanssa opittua voi aina soveltaa koiran koulutukseen!

Nyt viimeistään kurssin käytyäni ymmärrän paremmin sen, miksi aidosti kouluttamisesta kiinnostuneet eivät olekaan välttämättä niin kiinnostuneita tokosta, saatika siinä kilpailemisesta. Kouluttamisen makuun kun pääsee, jää toko herkästi toissijaiseksi. Omalla kohdallani toko on kuitenkin niin sydäntä lähellä oleva laji, että en usko oman kiinnostukseni sen suhteen hiipuvan - ainakaan vielä. Näen kuitenkin monet asiat nyt hieman uudesta näkövinkkelistä, ja varmasti tulen soveltamaan oppimiani asioita myös tokoon!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Pohdintaa kouluttamiseen liittyvistä näkemyksistä

Viime päivien kokemusten ja keskustelujen valossa halusin hieman pohtia erilaisia koulutusnäkemyksiä ja tuoda omia ajatuksiani ilmi. Haluan painottaa sitä, että kyseessä ovat omat mielipiteeni ja näkemykseni. Olen myös aina valmis muuttamaan mielipiteitäni ja uskomuksiani, mikäli joku osoittaa, että jokin toinen näkemys on toimivampi. Mahdollisen keskustelun toivon käytävän hyvässä hengessä ja asioita perustellen :)

Koira ei tee virheitä

Karkeasti sanottuna koirat eivät tee virheitä. Sen sijaan koira toimii sen mukaan, minkä se kokee kannattavaksi. Sanonta "saat sitä, mitä vahvistat" istuu koiran kouluttamisen periaatteisiin erinomaisesti. Koiran käytös on suora vastaus signaaliin, jonka se saa ohjaajalta. Mikäli käytös ei kuitenkaan ole toivotunlainen, on ongelma useimmiten siinä, että signaalia ei ole vahvistettu tarpeeksi. Arkikielessä kuitenkin puhumme virheistä, kun koira tekee jotakin ei-toivottua.

Joskus kuulee sanottavan, että koira on tuhma, mikäli se ei toteuta pyydettyä tehtävää; koira ei esimerkiksi nouse kaukoissa maasta istumaan ensimmäisestä vihjeestä. Ohjaaja saattaa perustella virhettä koiran "tuhmuudella", sillä onhan istuminen onnistunut aina ennekin. Tässä koko lähtöasetelma on mielestäni hieman hassu. Mikäli koira tekee virheen, on ongelma loppupeleissä aina koulutuksessa. Koira ei ole tahallaan tuhma. Miksi se edes haluaisi olla tuhma, mikäli siitä ei kerran seuraa mitään hyvää? Vaikka koira olisikin aina ennen osannut istua, ei se sitä nyt osannut. Syy voi olla ympäristö, jokin häiriö, ohjaajan omituinen käytös tai aivan mitä tahansa. Koira ei feikkaa olevansa huonompi mitä on. Miksi se tekisi niin? Mikä on tällöin koiran motiivi?

Yksinkertaistettuna: jos koira tekee virheen, ei koira osannut toteuttaa haluttua käytöstä kyseisessä ympäristössä. Tällöin ongelma on kouluttajassa, ei koirassa. Virheen tapahtuessa ohjaajan tulisikin aina katsoa ensin peiliin. Koiraa ei tulisi koskaan syyttää koulutustilanteessa ja koiralle suuttuminen on mielestäni jo suoranaista typeryyttä. Ihminen saattaa herkästi heijastaa omia tunteitaan koiraan ja tämä taas voi johtaa jopa koiran inhimillistämiseen. Saatetaan esimerkiksi väittää, että koira juonii ohjaajaansa vastaan ja tekee asioita tahallaan väärin. Nykytutkimusten mukaan koiran älykkyys on noin 2-3 vuotiaan ihmislapsen tasolla, ja viime kädessä sen käyttäytyminen toimiikin melko yksinkertaisen kaavan mukaisesti.

Virheistä huomauttaminen

Yksi keskeisimmistä kouluttamiseen liittyvistä kysymyksistä on, kannattaako koiralle huomauttaa virheestä. Kuten tutkimuksissa on käynyt ilmi, virhesignaalien antaminen opetusvaiheessa laskee koiran motivaatiota yrittää. Virhesignaaleja kuitenkin annetaan ja sitä perustellaan monesti sillä, että koira jo osaa, jolloin sitä voidaan myös huomauttaa. Kysymys kuitenkin kuuluu: osaako koira oikeasti, mikäli se kerran epäonnistuu? Jos koira osaa, miksi se ei nyt osannut? Miten kukin mieltää osaamisen ylipäätään?

Itse ajattelen asian niin, että koiran kanssa treenaaminen ja koiran kouluttaminen on jatkuva oppimisprosessi. Vaikka koira osaisikin jonkin liikkeen, ei se välttämätä osaa sitä kaikissa vieraissa ympäristöissä ja erilaisissa häiriöissä. Tutkimuksissa on myös todettu, että koira yleistää asioita huonosti. Toisin sanottuna, vaikka koira tutulla hallilla ja kentällä osaisikin esimerkiksi seurata katkeamattomassa kontaktissa, niin osaako se sitä myös vieraalla kentällä, saatika kokeessa, jossa ohjaaja usein myös jännittää?

Mikäli koira ei osaa jotain asiaa, eli tapahtuu virhe, on puute useimmiten koulutuksessa. Tällöin kannattaakin pohtia sitä, onko huomauttaminen oikea ratkaisu - vai pitäisikö sittenkin helpottaa tehtävää hetkeksi ja palkata onnistumisista.


Mitä on osaaminen?

Eri ihmiset tuntuvat määrittelevän koiran osaamisen eri tavoin. Koiran osaamistaso on tärkeää tiedostaa, jotta voimme toimia koulutustilanteessa oikein ja kehittyä.

Sheippaamisessa koiralle ei anneta virhesignaaleja, sillä kyseisessä tilanteessa koiralle opetetaan uutta asiaa. Sheippaaminen on siis aina uuden opettelua! Kun koira ymmärtää, mitä haetaan ja se osaa tarjota oikeaa toimintoa, lisätään käytökseen vihje ja lähdetään tehostamaan ärsykekontrollia ja hakemaan tarkkojen kriteerien alaista toimintaa vihjeestä. Tämä on kuitenkin sellainen opetuksen vaihe, jolla ei olekaan enää tekemistä koulutusmetodin kanssa. Itseasiassa osaamista tuskin on olemassakaan ennen ärsykekontrollia. Mikäli vihje ei toimikaan, on puute joko ymmärryksessä tai vaihtoehtoisesti koira ei osaa asiaa juuri siinä kyseisessä kontekstissa. Siksi herääkin kysymys, onko koiralle järkevää antaa virhesignaaleja lainkaan.

Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat mielestäni myös seuraavanlaiset ajatukset: Entä jos koira on osannut jonkin tietyn asian, mutta kun tilanteeseen lisätään esim. juoksunarttu, jolloin koira on kiinnostuneempi lisääntymisestä kuin käskyjen noudattamisesta, voidaanko silloin sanoa, että koira ei osaa? Vai eikö sitä huvita? Onko se tuhma? Onko vasta se osaamista, kun koira kykenee toimimaan vihjeestä kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Vai kannattaisiko puhua aina osaamisesta tietyssä tilanteessa? Mitä enemmän kouluttamista pohtii, sitä enemmän vain herää uusia kysymyksiä.

Mikä on reilua koiralle ja miten voimme puuttua ongelmatilanteisiin

Pyrin itse nykyään välttämään koiralle huomauttamista koulutustilanteessa. Osa kouluttajista perustelee virhesignaalien antamista sillä, että on reilua koiraa kohtaan, kun sille huomautetaan virheestä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kyseiset kouluttajat näkevät vain kaksi vaihtoehtoa: huomauttaa ja olla huomauttamatta. Tähän väliin mahtuu kuitenkin useampia erilaisia vaihtoehtoja.

Tietyissä tilanteissa (esim. sheippaaminen) ainoastaan vahvistetaan haluttua käytöstä ja jätetään väärä käytös huomiotta. Mikäli koira kuitenkin esimerkiksi jäävissä tekeekin väärän asennon, voiko sitä jättää täysin huomiotta? Mielestäni ei voi, koska tällöin myös virhe vahvistuu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koiralle tulisi huomauttaa. Sen sijaan koiralle voidaankin teettää jokin hyvin helppo tehtävä (esim. nenällä kosketus käteen), josta se päästään palkkaamaan. Tämän jälkeen voidaan yrittää jäävää uudestaan, mutta aluksi helpotettuna.

Jotkut kouluttajista pelkäävät, että viimeksi mainitussa tapauksessa koira oppii ketjuttamaan virheen osaksi käytösketjua, eli virhe -> helppo tehtävä -> palkka. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Helppo tehtävä ja siitä saatu palkka aktivoi koiraa positiivisesti ja monesti se sen jälkeen jo onnistuukin tehtävässä sen sijaan, että toistaisi virheen.

Samaa menetelmää voidaan käyttää myös silloin, jos koira menee häiriöön. Esimerkiksi häiriö -> nenäkosketus -> palkka. Koska häiriöön meneminen on autonomisesta hermostosta kumpuavaa toimintaa, ei se tutkitusti ketjuunnu osaksi käytösketjua.

Myös esimerkiksi ohjatussa noudossa väärälle kapulalle lähteminen voidaan korjata virhesignaalin antamisen sijaan kutsumalla koira luokse ennen väärään kapulaan tarttumista ja palkkaamalla tästä. Tässäkään tapauksessa väärä toiminto ei vahvistunut, sillä koira ei päässyt toteuttamaan virhettä. Luoksetulo toimii ikään kuin korjaavana liikkeenä, samalla se testaa hyvin sitä, onko koira aidosti kuulolla vai ei. Tarvittaessa voidaan laskea väärän kohteen arvoa paljonkin, jopa siihen pisteeseen saakka, että se sammuu kokonaan. Mikäli koira lähtee jatkuvasti väärälle kohteelle ja se joudutaan kutsumaan moneen kertaan pois ja palkataan siitä, niin lopulta se ei välttämättä lähde kohteelle enää ollenkaan, vaikka ohjaaja pyytäisi. Tämän vuoksi olisikin tärkeä helpottaa tehtävää, jotta virhe ei toistuisi useita kertoja.

Haluan kuitenkin erottaa arjessa tapahtuvat asiat koulutustilanteista. Pohdinnoissani kyse on lähinnä uuden opettelusta ja siitä, missä vaiheessa eri toimintoja voidaan kutsua osaamiseksi. Oma ihanteellinen tokokoirani on sellainen, joka oivaltaa asioita itse ja nauttii yhdessä tekemisestä ja tokosta ylipäätään. Arvotan koiran ja ohjaajan välisen suhteen korkealle, sillä kaikki pohjautuu siihen. Hyvä suhde taas perustuu pitkälti siihen, että ohjaaja on reilu koiraa kohtaan. Reiluus tuntuu tarkoittavan eri ohjaajille hieman eri asioita, mutta minulle se on erityisesti sitä, että ohjaaja ei aseta koiraa epäreiluun tilanteeseen, jossa sillä ei ole mahdollisuutta suoriutua.


Virheiden toistuminen

Mielestäni virheitä ei tulisi missään nimessä pelätä. Ne ovat osa koulutusprosessia ja antavat meille kouluttajille tietoa siitä, missä mennään. Virheitä ei tulisi ottaa henkilökohtaisesti, vaan ne tulisi ottaa informaationa sen hetkisestä koulutustasosta.

Mielestäni ei ole kuitenkaan suotavaa toistaa samaa virhettä montaa kertaa. Mikäli virhe toistuu, on harjoitus selkeästikin liian haastava. Silloin tehtävää helpotetaan, jotta päästään palkkaamaan onnistuneesta suorituksesta. Tämän jälkeen taas hiljalleen vaikeutetaan ja katsotaan, tuleeko virhe tällä kertaa esille. Mikäli harjoitusta ei helpoteta huolimatta siitä, että virhe toistuu, on tässä riski myös virheen vahvistumiselle. Siksi ei tulisi jäädä "jankkaamaan" koiran kanssa vaikeaa harjoitusta, vaan ennemminkin helpottaa tehtävää.

Virheisiin puuttumista varten on olemassa erilaisia menetelmiä, joista yksi on paljon puhuttu LRS. Nämä ovat kuitenkin ns. hätäkeinoja, joiden käyttämistä ei tulisi ottaa tavaksi. Sen sijaan tulisi pyrkiä aina mahdollisimman virheettömään koulutukseen.

Kouluttamisen kaksi eri näkökulmaa

Koiran kouluttaminen voidaan jakaa hyvin karkeasti kahteen eri äärinäkökulmaan: kouluttaminen onnistumisten ja kouluttaminen epäonnistumisten kautta. Onnistumisten kautta kouluttaessa harjoituksista tehdään niin helppoja koiralle, että se onnistuu, jolloin koiraa päästään myös palkkaamaan usein. Mikäli tulee virhe, otetaan pari askelta taaksepäin ja yritetään uudestaan, jonka jälkeen tehtävää taas pikku hiljaa vaikeutetaan. Tällöin koiraa ei myöskään huomauteta virheestä, vaan idea on siinä, että lähinnä vahvistetaan haluttua käytöstä.

Epäonnistumisten kautta kouluttaessa koiralle teetetään harjoituksia, joissa se saattaa tehdä useita virheitä. Näistä virheistä koiraa huomautetaan ja onnistumisista sen sijaan palkitaan. Hyvä esimerkki on perusasennon häiriköinti: koiran ollessa perusasennossa, joku häiriköi koiraa. Mikäli kontakti katkeaa, annetaan virhesignaali. Kontaktin pitäessä koiraa palkataan. Yhden harjoituksen aikana koiralta saattaa katketa kontakti useammankin kerran, jolloin sitä myös huomautetaan useamman kerran. Harjoitusta ei välttämättä helpoteta, vaikka kontakti ei pidä.

Jälkimmäinen näkökulma on ikään kuin virheisiin perustuvaa kouluttamista. Joskus saatetaan jopa tietoisesti teettää koiralle niin vaikea tehtävä, että se varmasti tekee virheen, jolloin sitä päästään huomauttamaan. Onko tämä kuitenkaan järkevä tapa koiran ja ohjaajan välisen suhteen kannalta? Mikäli ohjaaja asettaa koiralle jatkuvasti liian haastavia tehtäviä ja huomauttaa virheistä, ohjaajan arvo koiran silmissä tuskin ainakaan kasvaa.


Millä mitataan hyvä kouluttaminen?

Jokaisella kouluttajalla on varmasti ne omat arvot, jotka vievät koulutusta eteenpäin. Hyvää kouluttamista myös mitataan eri tavoin. Itselleni tärkeintä kouluttamisessa on sen eettisyys: koiralle ei tule aiheuttaa fyysistä tai henkistä kipua. Toivon ja haluan koirani nauttivan koulutustilanteista vähintään yhtä paljon kuin minäkin.

Toinen tärkeä elementti (tai ennemminkin tavoite) omassa kouluttamisessani on tehokkuus. Pyrin löytämään ne menetelmät, joilla saavuttaa mahdollisimman hyviä tuloksia mahdollisimman lyhyessä ajassa. Tehokkuus toimii mielestäni konkreettisena mittana hyvälle kouluttamiselle. Millä tahansa menetelmällä on todennäköisesti mahdollista päästä ainakin jonkinnäköiseen lopputulokseen, mutta kysymys kuuluukin, kauanko siihen meni aikaa? Miksi käyttäisin hitaampaa menetelmää, jos on mahdollista käyttää nopeampaa? Tulee kuitenkin muistaa, että eettisyys tulee aina ennen tehokkuutta: jos koulutusmenetelmä on tehokas, mutta ei eettinen, koen sen käyttöarvon olevan nolla.

Kolmas hyvää kouluttamista mittaava tekijä on mielestäni kisamenestys. Kisamenestys ei mielestäni yksinään mittaa hyvää kouluttamista, vaan se on vain yksi (pieni) osatekijä koko paletissa, joka ikään kuin kruunaa kaiken. Loppupeleissä se on oikeastaan aika toissijainen asia, kun puhutaan Kouluttamisesta isolla k:lla.

Loppuun haluan vielä sanoa, että omat näkemykseni kouluttamisen suhteen ovat muovautuneet ihan hurjasti matkan varrella! Edellä olevat asiat ovat näkemyksiäni juuri tällä hetkellä. Pyrin kuuntelemaan eri ihmisiä, keskustelemaan erilaisten kouluttajien kanssa, lukemaan artikkeleita, katsomaan luentoja... sillä kaikki tämä täydentää ja kehittää jatkuvasti omaa tietovarantoani ja ajatuksiani. Eläinten kouluttaminen on ehkä yksi kiehtovimmista asioista maailmassa, ja haluan itse kehittyä kouluttajana niin paljon kuin suinkin! :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kohdetyöskentelyä

Olemme aloittaneet viime päivien aikana intensiivisen kohdetyöskentelyharjoittelun! Kohdetyöskentely on oiva tapa harjoitella omia mekaanisia koulutustaitoja, sillä siinä kouluttaja joutuu keskittymään useampaan asiaan samaan aikaan. Kouluttajan tulee olla selvillä muun muassa omasta asennostaan, ajoituksesta, kriteeristä, vahvistetiheydestä ja palkkion suunnasta. Vielä pää ja kroppa eivät aina tee ihan niin tarkkaa yhteistyötä kuin toivoisi, mutta harjoitus tekee mestarin!

Mekaanisten taitojen kehittämisen lisäksi kohdetyöskentely pitää sisällään myös monia muita hyödyllisiä asioita, kuten:
  • sen avulla koira oppii olemaan aktiivinen ja toimimaan itsenäisesti
  • kohdetyöskentely parantaa koiran keskittymistä
  • koira oppii työskentelemään tehokkaammin
  • kohdetyöskentelyllä voidaan kohottaa koiran itsetuntoa jännissäkin tilanteissa
  • koiraa voidaan siedättää erilaisiin asioihin kohteiden avulla
  • kohdetyöskentelyä voidaan hyödyntää tokossa

Lisäksi se vaan on tosi hauskaa!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Dominanssi koirilla - mitä nykyinen tutkimus tästä sanoo?

Perjantaina olin kuuntelemassa biologi ja eläinten käyttäytymistutkija Katriina Tiiraa. Tiiran luento käsitteli koirien dominanssia ja hierarkiaa sekä siihen liittyvää nykytutkimusta. Luento oli mielenkiintoinen, vaikkakin kovin lyhyt ja siksi se olikin lähinnä pintaraapaisun tapainen johdatus aiheeseen.
Tiira kävi läpi joitain keskeisimpiä koirien dominanssiin liittyviä tutkimuksia ja muistiinpanoni koostuvatkin pitkälti niistä. Sen sijaan, että luento olisi antanut vastauksia, herätti se lähinnä valtavan määrän uusia kysymyksiä.

Dominanssista
- Mitä on dominanssi? Käsitteestä on erilaisia määritelmiä.
- Tieteessä on tällä hetkellä kova keskustelu dominanssista, joskaan ratkaisua asiaan ei ole vieläkään.
- Oletus on, että dominanssista on hyötyä eläinkunnassa.

Dominanssi, hierarkia ja susi
- Vangittuja susilaumoja on tutkittu ja näissä tutkimuksissa on havaittu, että susien välillä on jatkuvaa aggressiota ja taistelua dominantin asemasta.
- Luonnossa tulos on ollut toisenlainen: keskiverto susilauma on perhelauma, jossa on hierarkia (ja se liittyy ikään).
- On hyvä erottaa aggressiivisuus ja muodollinen dominanssi toisistaan, sillä ne eivät ole sama asia! Korkeassa asemassa oleva yksilö voi olla (ja monesti onkin) kaikkea muuta kuin aggressiivinen.

Dominanssi, hierarkia ja villiintyneet koirat
- Villiintyneillä koirilla tarkoitetaan koiria, joilla ei ole omistajaa. Niitä löytyy mm. Intiasta ja Italiasta ja ne elävät pääasiassa kaukana asutuksesta (vrt. kyläkoira). Rotua ei pysty enää erottamaan.
- On havaittu, että villiintyneillä koirilla on sosiaalinen hierarkia, yhdessä laumassa jopa selkeästi lineaarinen (Cafazzo et al. 2010).
- Parhaiten hierarkian havaitsi alisteisista eleistä, jota esiintyi eri tilanteissa.
- Iällä ja sukupuolella oli merkitystä -> vanhempi oli nuoren yläpuolella ja uros oli nartun yläpuolella, aivan kuten susilla.
- Lisääntymismenestys oli parempi hierarkiassa korkealla olevilla.

Dominanssi, hierarkia ja kyläkoirat
- Osalla kyläkoirista on omistaja, osalla ei.
- Kyläkoirat eivät muodosta kiinteitä sosiaalisia laumoja.
- Yksittäisillä kyläkoirilla on selkeä reviiri.

Koira-koira -asetelma
- Joidenkin tutkijoiden mielestä koirien välillä ei ole selkeää hierarkiaa  -> näkemys pohjautuu pitkälti Bradshawin tutkimukseen, jossa tutkittiin Intian villikoiria eikä niiden välillä havaittu hierarkiaa.
- Bonanni ja Cafazzo (2014) tosin löysivät hierarkian myös Intian koiralaumasta. Bradshaw ei kuitenkaan antanut aineistoaan uudelleen käsiteltäväksi, jolloin tutkimustuloksia ei voitu yleistää.
- Range ja kumppanit (2015) tutkivat ja vertailivat vangittua susi- ja koiralaumaa kilpailutilanteessa, jossa molemmille laumoille annettiin yksi luu. Laumanjäsenet olivat toisilleen tuttuja. Havaittiin, että koirilla oli tiukempi dominanssihierarkia kuin susilla. Dominantti koira ei antanut toisten koirien syödä luuta lainkaan, susi sen sijaan päästi myös muita susia apajille. Tutkimuksen pohjalta voidaan siis olettaa susien olevan koiria paljon suvaitsevampia. Sama tiukka koira-koira -hierarkia on havaittu aiemminkin, mutta rotuvaihtelua on paljon.
- Bradshaw vastasi tänä vuonna, että hyvä on, ehkä koirien välillä on hierarkiaa. Mutta hänen mukaansa dominanssi ei ole persoonallisuuspiirre, koirat eivät tiedosta sitä itse eikä se ole tärkeää koirilla. Tämä herättääkin kysymyksen, onko dominanssi persoonallisuuden piirre?

Koira-ihminen - asetelma
- Koiralla on erityinen kyky lukea ihmisen eleitä, jopa parempi kuin apinalla!
- Koira osaa pyytää ihmiseltä apua katseen avulla.
- Katse on tunnesiteen perusta.
- Tutkimuksissa on havaittu, että jos koiranpennun täytyy valita joko toinen koira tai ihminen, se valitsee ihmisen. Samanlaisessa asetelmassa susi sen sijaan valitsee mieluummin koiran kuin ihmisen.
- Koira kykenee rakentamaan intensiivisen ja elämänpituisen suhteen ihmisen kanssa.
- Topalin (2014) mielestä koiralla on pyrkimys elää kanssamme ilman konflikteja synkroniassa ja toimia yhteisymmärryksessä.
- Rangen ja Vináryn (2014) mukaan koiran ja ihmisen välinen suhde on hierarkinen, ja ihminen on hierarkiassa ylempänä. Tämä johtuu siitä, että koira ei halua konflikteja, vaan se haluaa miellyttää.
- Yksi isoimmista kysymyksistä on: Onko koiralla kiinnostus päästä valta-asemaan ihmislaumassa? -> Ei ole tutkimusta, joka todistaisi että näin on TAI että näin ei ole. Monet tutkijat ovat kuitenkin spekuloineet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että tämä on rotu- ja yksilökohtaista.
- Koiran hyökkäykset ihmistä kohtaan selittyvät monesti pelolla.
- Dominanssin hyväksyminen käsitteenä koiran sosiaaliseen elämään kuuluvana asiana EI tarkoita, että koiran väkivaltainen alistaminen (tai selälleen heittäminen) on sallittua tai eettistä (Schilder et al. 2014).

Oman kokemukseni mukaan osa koiraharrastajista mieltää johtajuus-käsitteen negatiivissävytteiseksi käsitteeksi, jota ei tulisi käyttää lainkaan. Tiedekeskustelussa dominanssin tai johtajuuden käsitteitä ei kuitenkaan ole hylätty. Luennolla näitä käsitteitä pohdittiin paljon ja tultiinkin siihen tulokseen, että johtajuus ja positiivinen koiran kouluttaminen eivät sulje toisiaan pois. Koira-ihminen -asetelmassa ihminen on lähtökohtaisestikin hierarkiassa ylempänä, sillä ihminen viime kädessä määrää, miten toimitaan. Sitä ei kuitenkaan tule mieltää pahaksi asiaksi, sillä rajojen asettaminen luo koiralle turvallisuuden tunnetta, jolloin se voi tuntea olonsa varmaksi ihmisen lähellä.

Nykypäivän keskusteluissa osa väittää koiran pyrkivän valta-asemaan ja he perustavat väitteensä tutkimukseen, jossa tutkittiin vangittua susilaumaa. Osa taas väittää, että koirat eivät pyri valta-asemaan, sillä asiaa on tutkittu luonnossa ja tällöin tulos oli toisenlainen. Loppupeleissä selkeää vastausta asiaan ei ole, eikä yhtä ainoaa vastausta tule olemaankaan. Sen sijaan, että halutaan löytää oikea vastaus esitettyyn kysymykseen voitaisiin ennemminkin miettiä sitä, mikä on nykytutkimuksen merkitys omalle arjelle koiran kanssa. Mikä on olennaista ja mikä epäolennaista? Kuten Tiira totesi, tutkimus ei koskaan ole staattinen tila, vaan se menee aina eteenpäin!

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Virhesignaalien käyttö koulutustilanteessa

Virhesignaalien (NRM, non reward marker) käyttö koulutustilanteessa tuntuu tällä hetkellä olevan aiheena pinnalla ja itsekin olen sitä täällä blogin puolella pohtinut jo useampaankin otteeseen.

Luin tässä yksi päivä Naomi Rotenbergin viime vuonna tekemän tutkimuksen läpi kyseisestä aiheesta ja se antoikin taas paljon uutta ajateltavaa.
Tänä päivänä koirien kouluttaminen tuntuu pohjautuvan pitkälti (aika radikaaliinkiin) behavioristiseen oppimiskäsitykseen ja operanttiin ehdollistumiseen, jonka mukaan koira siis muovaa käytöstään saamansa palautteen pohjalta. Radikaalin behaviorismin (mm. Skinner) mukaan kaikki käyttäytymisen psykologinen selittäminen perustuu behavioraalisen oppimisen lainalaisuuksiin (erityisesti ehdollistumiseen). Loppupeleissä kyseessä on siis aika mustavalkoinen ajattelutapa.

Viime vuosina on tehty enemmänkin tutkimusta sen suhteen, minkälaista palautetta koiralle kannattaisi antaa koulutustilanteessa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta. On saatu muun muassa tuloksia, joiden mukaan rankaisuperusteinen koulutus aiheuttaa koiralle stressiä.
Puhtaasti positiiviseen vahvistamiseen nojautuvat kouluttajat väittävät, että virhesignaalien käyttö on tarpeetonta, sillä positiivisen palautteen puute kyllä kertoo koiralle, että käytös ei ollut haluttua, jolloin ne jatkavat yrittämistä. Esimerkiksi modernin naksutinkoulutuksen kehittäjän, Karen Pryorin, mukaan virheiden huomiotta jättäminen lisää sen todennäköisyyttä, että koira jatkaa yrittämistä tarjoamalla muunlaista käytöstä sen sijaan, että esimerkiksi kieltäytyy tekemästä mitään.
Myös toinen tunnettu kouluttaja, Ken Ramirez, uskoo, että jopa mahdollisimman neutraalisti käytetty virhesignaali voi liikakäytön myötä johtaa luottamuksen puutteeseen kouluttajan ja koiran välillä, mikä taas aiheuttaa mm. turhautumista.
Loppupeleissä monet kouluttajat ovat kuitenkin huomanneet, että koirat vastaanottavat virhesignaalit eri tavoin: osa koirista ottaa ne neutraalina informaationa, kun taas osa kokee ne luotaantyöntävänä, jolloin kyseisistä koirista tulee haluttomampia tarjota enää minkäänlaista käytöstä.

Virhesignaalin (esim. ei, oho, yritäppä uudestaan) tulisi olla mahdollisimman neutraali. Kyse ei siis ole negatiivissävytteisestä palautteen annosta! Siksi se onkin monesti parempi vaihtoehto kuin rankaisuihin perustuva koulutus. Siitä huolimatta on havaittu, että virhesignaalin käyttö voi olla turha stressitekijä koulutustilanteessa. Sressi taas ilmenee koiralla fysiologisten muutosten lisäksi vaikuttamalla suoraan koiran käyttäytymiseen.
Koira saattaa olla stressaantunut koulutustilanteesta, mikäli se alkaa esimerkiksi rapsuttaa itseään, haistelemaan maata, lipomaan huuliaan, haukottelemaan, ravistelemaan itseään, ääntelemään tai se poistuu paikalta. Tutkimuksissa on havaittu, että tämän tyyppistä stressikäyttäytymistä ilmenee usein juurikin rankaisuperusteisessa koulutuksessa. Tämän vuoksi modernit kouluttajat haluavatkin löytää mahdollisimman stressittömän tavan antaa (negatiivista) palautetta koiralle.


Naomi Rotenberg (2015) tutki virhesignaalien käyttöä oppimistilanteessa. Tutkimuksessa oli kaksi ryhmää koiria, joille opetettiin temppu (kävellä vanteen yli ja asettaa etutassut vanteen sisäpuolelle). Toisen ryhmän koirille käytettiin tempun opettamisessa virhesignaalia (joka oli neutraali äänimerkki), kun taas toisen ryhmän koiria ainoastaan palkittiin onnistuneista suorituksista ja virheet jätettiin huomiotta.
Tutkimuksessa käytettiin eri rotuisia koiria, sekä uroksia että narttuja. Tavoitteena oli, että koira toteuttaisi tempun ilman vartalo- tai muita apuja. Tutkimuksessa käytettiin nk. houkutustasoja 1-6. Taso 1 tarkoittaa, että kouluttaja käyttää runsaasti apuja, kun taas tasolla 6 kouluttaja maksimissaan katsoo kohdetta.
Tutkimuksen aikana jokaisen koiran stressitaso mitattiin havainnoimalla niiden stressikäyttäytymistä. Oppimisen suhteen katsottiin, mille houkutustasolle koira ylsi ja mikä oli onnistuneiden toistojen osuus kaikista yrityksistä.

Tulokset olivat mielenkiintoisia: koirat, joiden virheet ignoorattiin, pääsivät houkutustasoilla huomattavasti pitemmälle kuin NRM-ryhmä, jonka koirat juuttuivat lähinnä 2-tasolle. Lisäksi ne saivat enemmän onnistuneita toistoja. Tulos oli edelleen sama, vaikka tutkimusta kokeiltiin myös ainoastaan sellaisilla koirilla, joilla ei ollut lainkaan kokemusta naksutinkoulutuksesta.
Lisäksi havaittiin, että NRM-ryhmään kuuluvat koirat eivät kyenneet palautumaan epäonnistuttuaan, eli kun ne tekivät virheen, eivät ne päässeet enää seuraavalle tasolle. Tämä viittaa siihen, että koiran kuullessa virhesignaalin aikaisessa vaiheessa oppimisprosessia, aiheuttaa se kyvyttömyyttä tarjota erilaisia käyttäytymistapoja koulutuksen edetessä.
Stressitason suhteen merkittävää eroa eri ryhmien välillä ei ollut.

Tutkimus viittaa siihen, että koulutustilanteessa virheiden huomiotta jättäminen johtaa parempaan suoritukseen kuin virhesignaalia käyttämällä. Miksi näin on? Se voisikin olla seuraava mielenkiintoinen tutkimuksen aihe! Rotenberg itse pohtii, että kyse voi olla esimerkiksi virhesignaalin ajoituksesta, se kun on hyvin vaikea antaa juuri oikeaan aikaan. Lisäksi on mahdollista, että toiset koirat ovat vastaanottavaisempia negatiiviselle palautteelle ja hyödyntävät sitä oppimisprosessissa, kun taas osalle koirista negatiivisen palautteen anto aiheuttaa vain enemmän virheitä.

Moni moderni kouluttaja käyttää tänä päivänä virhesignaaleja, kuten vaikkapa Victoria Stilwell ("jätä se"). Myös Jean Donaldson käyttää virhesignaalia tilanteessa, jossa hän opettaa koiria kävelemään hihnassa: eli hihnan kiristyessä koiralle annetaan virhesignaali, jolloin se tietää tekevänsä väärin.
Edellä mainituissa tapauksissa kyse on kuitenkin lähinnä siitä, että niiden tarkoituksena on sammuttaa  ei-toivottu -käytös. Sen sijaan Rotenbergin tutkimuksessa koiria opetettiin tarjoamaan jotain uutta käytöstä.

Tutkimuksen perusteella voidaan siis olettaa, että kun koiralle opetetaan jotakin uutta temppua tai käytöstä, kannattaa ennemmin keskittyä positiiviseen vahvistamiseen virhesignaalien antamisen sijaan. Toisaalta tulee huomioida koirien yksilölliset erot: se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Siksi kouluttajan olisikin ensiarvoisen tärkeä osata lukea omaa koiraansa koulutustilanteessa. Jos jokin menetelmä tai tapa esimerkiksi aiheuttaa koiralle paljon turhaa stressikäyttäytymistä, voi käyttämänsä menetelmän tarkoituksenmukaisuutta pohtia uudelleen.

Linkki tutkimukseen: Training a New Trick Using No-Reward Markers: Effects on Dogs’ Performance and Stress Behaviors
Kirjoittamani teksti pohjautuu Naomi Rotenbergin näkemyksiin.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Mia Skogster - Fit for Competition

Muistiinpanoja Mia Skogsterin Fit for Competition -seminaarista:

Hyvä pohjatyö mahdollistaa menestyksen! Pohjatyön tekemiseen sisältyy suhde, tunnetilat, liikkeet ja valmistautuminen.

Mialla on itsellään 3-vuotissuunnitelma, joka etenee seuraavasti:

1. vuosi: suhteen luominen, kaikkien liikkeiden opettaminen osissa
- Liikkeiden osien treenaaminen, ohjaajan kunnioittaminen, leikki ja leikin säännöt, asenne, lyhyet ja helpot harjoitukset häiriöiden alla, rauhoittelu ja rentoutuminen sekä fyysisen käsittelyn hyväksyminen (esim. vilkkaan koiran kanssa harjoitellaan rauhoittumista kentän laidalla, voidaan vaikka venytellä tai leikata kynsiä).
2. vuosi: osat yhteen
- Liikkeiden osien laittaminen yhteen, häiriöt, rauhoittuminen ja rentoutuminen matalan häiriön alla, kaaviot (palkaten välissä).
3. vuosi: itsen ja koiran valmistaminen kilpailuihin
- Kaikkien liikkeiden viimeistely, kaikki mahdolliset vartaloavut pois, rauhoittuminen ja rentoutuminen korkean häiriön alla, kaaviot (palkitseminen vasta lopussa), rituaalit ja kaaviot ennen suoritusten alkua, kilpailullisten tavoitteiden asettaminen, ohjaajan paineensietokyvyn vahvistaminen.

- Huom! Rotu tulee huomioida: mitä voi vaatia ja milloin?
- Kaavion jakaminen osiin tarjoaa mahdollisuuden kontrolloida koiran tunnetiloja paremmin jokaisessa liikkeessä.

Ongelmista:
- Mikäli tulee ongelmia, tulee ongelma pilkkoa pieniin osiin ja treenata jokainen ongelmaosanen pois yksi kerrallaan.
- Mikäli ongelma on päässyt massiiviseksi, ei tule kilpailla. Kisoihin mennään vasta sitten, kun ongelma on ratkaistu.
- Ongelmaa treenataan putkessa: esimerkiksi 5 toistoa aamulla ja 5 toistoa illalla joka päivä kahden viikon ajan, jotta saataisiin mahdollisimman paljon toistoja.
- Ei riitä, että ongelmaa treenataan kerran viikossa. Koira oppii nopeammin, kun tehdään toistoja tiheästi ja tällöin myös ohjaaja saa paremmin informaatiota.

Ohjaa korrektisti:
- Samanlainen ohjaus harjoituksissa ja kilpailuissa luo varmuutta.
- Ohjaajan eleettömyys on tärkeää, ei tule tehdä turhia liikkeitä (esim. hiusten tai taskujen hiplaus, puseron korjaus ym. mitä hermostunut ohjaaja herkästi kisoissa tekee).
- Ylimääräiset vartalonliikkeet näyttävät koiralle ohjaajan hermostuneisuuden.
- Mikäli koira tarvitsee jonkin liikkeen suorittamiseen ylimääräisiä apuja, ei  kisoihin ole menemistä.

Emotionaalinen koulutus:
- Hyvä ohjaaja saa koiran tuntemaan ja ilmaisemaan erilaisia tunteita.
- Ohjaajalla tulee olla kyky vaikuttaa koiran luonteen muodostumiseen ja käytökseen, koiran ja ohjaajan väliseen suhteeseen sekä liikkeiden tekniikkaan ja tunnetilaan, jossa koira liikkeet suorittaa.
- Koiran tunteiden kontrolloiminen ja vaihtaminen treeneissä ja kisoissa on avain menestykseen.
- IPO eroaa monista muista lajeista siten, että siinä koiran odotetaan esittävän lukuisia eri tunteita suoritusten aikana.
- Jotta koiran tunnetiloja voidaan kontrolloida, tulee ohjaajan ensin oppia ilmaisemaan ja kontrolloimaan omia tunteitaan, liikkeitään ja ääntään.
- Kehumisen äänenpaino on merkityksellistä, pitää osata kehua oikein. Esimerkiksi kapulanpidossa kehuminen väärällä äänenpainolla voi aiheuttaa kapulan pureksimista.
- Kehonhallinta on myös tärkeää. Kun koira esimerkiksi haluaa palkan ja turhauman kautta alkaa haukkua, ei saa näyttää heikolta koiran silmissä (vrt. vartalon asento taaksepäin ja eteenpäin).

Harjoittele älykkäästi:
- Mitkä virheet kannattaa korjata ja mitkä virheet kannattaa pitää?
  > Esimerkiksi jos koira edistää hieman seuraamisessa, kannattaako sitä lähteä korjaamaan? Korjaaminen vie paljon aikaa, ja korjaamisen aikana ei voi seuruuttaa lainkaan muiden liikkeiden yhteydessä. Onko virheen korjaaminen tällöin kannattavaa? Kuinka paljon se vähentää pisteitä, eli olisiko silti mahdollisuus hyvään tulokseen? Keskity siihen, mitkä virheet kannattaa oikeasti korjata, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa.
- Älä kilpaile liian aikaisin, vaan opeta ensin oikeat tunnetilat eri liikkeisiin sekä kaaviot ennen suoritusta ja suoritusten aikana. Lisäksi treenaa häiriöitä ja kestävyyttä.

Kilpailuviikolla:
- vähennä stressiä ennen h-hetkeä,
- suunnittele koiran ruokailu,
- suunnittele koiran harjoittelu,
- suunnittele koiran ulkoilu.
Älä anna koiran huomata hermostuneisuuttasi! Jos hermostuttaa, mene pois koiran lähettyviltä.

Kouluttajat voidaan jakaa karkeasti tehtäväsuuntautuneeseen kouluttajaan ja minäsuuntautuneeseen kouluttajaan:
- Tehtäväsuuntautunut kouluttaja keskittyy itse tehtävään ja kilpailee itsensä kanssa.
- Minäsuuntautunut kouluttaja vertailee itseään muihin ja mittaa menestyksensä sen perusteella. Minäsuuntautunut kouluttaja myös pettyy helpommin.

Muuta:
- Nouto, luoksetulo ja eteenmeno ovat tunnetilaliikkeitä. Koska koira oppii tunnetilat varhain, voi myöhemmin olla vaikea saada kyseisiin liikkeisiin asennetta ja nopeutta. Siksi tulisi treenata asenne edellä. Tekniikan koira oppii myöhemminkin.
- Kun koiraa palkataan, se tehdään tunteella ja hetkessä mukana ollen. Kehujen ja palkkaamisen aikana ei keskustella treenikavereiden kanssa! Tämä on mielentilatreeniä ja pohjaa sille, että koira tulevaisuudessa haluaa tehdä ohjaajan kanssa töitä.
- Mia oli sitä mieltä, että koiran ei tarvitse aina työskennellä ohjaajalle. On ihan ok, jos koira työskentelee palkalle, kunhan se työskentelee. Kaikki koirat eivät ole yhtä miellyttämisenhaluisia, eivätkä täten työskentele ohjaajalle. Mikäli koira työskentelee palkalle, kisoissa kehuminen tapahtuu jännitteen kautta (jännittynyt "hyyvä", joka antaa ymmärtää, että kohta palkka tulee).
- Mia käyttää naksutinta erilaisten "turhien" temppujen opettamiseen, sillä naksuttelulla koira oppii olemaan aktiivinen myös muulla tavoin kuin ääntelemällä. Esimerkiksi kun mitään ei tapahdu ja koira haluaa palkan ja sen myötä turhautuu, saattaakin se haukkumisen sijaan tarjota jotain muuta (esim. sivulletuloa). Koira siis oppii naksuttelun avulla olemaan myös aktiivinen ohjaajaa kohtaan.

Yhteenveto:
- Tee pohjatyö hyvin.
- Opettele vaikuttamaan koiran tunteisiin ja kontrolloimaan niitä.
- Harjoittele kaavioita, sillä ne luovat varmuutta.
- Kukaan ei ole virheetön -> keskity tärkeisiin liikkeisiin.
- Harjoittele enemmän, kilpaile vähemmän, voita oikeat pelit.
- Älä kilpaile ennen kuin koira on tunnetiloiltaan varma -> koira ei voi mitenkään olla valmis vuoden vanhana, sillä tunnetilojen kehittyminen vie aikaa. Mia itse aloittaa kisaamisen lähempänä kahta ikävuotta. Kisoihin voi mennä aiemminkin ja kokeen voi saada suoritettua teknisesti oikein, mutta oikea tunnetila ei tällöin kantaisi koko suorituksen ajan.

Liikkeisiin liittyviä ongelmia:

Luoksetulo (hidas sivulletulo)
- Mia ei itse tee läpijuoksuja luoksetulossa lainkaan, sillä tällöin koira saattaa luoksetulossa pettyä, mikäli läpijuoksua ei tapahdukaan vaan se joutuu tulemaan eteen tai sivulle. Näissä tapauksissa koira usein hidastaa pari metriä ennen ohjaajaa.
- Läpijuoksemisen sijaan eteentulosta (tai sivulletulosta) tehdään se kiva juttu.
- Vaikka koira tulee alkuun hitaasti eteen tai sivulle, palkataan se silti superisti. Tällöin koiran mielikuva eteentulosta muuttuu ja se on siitä myöhemmin hauskaa.
- Kun koiran opettaa tulemaan sivulle kiertämällä hypähtämisen sijaan, on tunnetiloja tällöin helpompi kontrolloida -> esim. jos koira on epävarma ja siksi hidas, jää sivulletulo hypähtämällä tällön herkemmin vajaaksi.
- Mikäli koira on sivulletulossa hidas, voidaan alkuun laittaa koira istumaan ja mennä itse koiran sivulle ja siitä maksimaalinen palkka.
- Toinen korjausvaihtoehto hitaaseen sivulletuloon on kutsuminen sivulle positiivisen jännitteen kautta, ja myös tästä maksimaalinen palkka.
- Jos sivulletulo on hidas, tulee ensisijaisesti muuttaa sivulletulon tunnetila!
- Ohjaaja tekee herkästi sivulletuloa vähän joka paikassa, jolloin ei keskity siihen tarpeeksi. Jos sivulletulo on hidas, se kannattaa alkuun irrottaa kaikista liikkeistä ja harjoitella sitä erikseen.

Kapulanpito (koira pureksii kapulaa)
- Kapulan irrotuksen jälkeen ei anneta lelua liian nopeasti, vaan kehutaan ensin rauhallisen jännittyneesti, ja vasta sen jälkeen palkka.
- Jos mälvää kapulaa, pidetään jännite ja sanotaan napakasti "ei" sormi pystyssä, odotetaan liikkumatta, jos nyt hyvä, niin jännitteellä "hyyvä".
- Ohjaaja ei saa olla etukenossa (dominoivassa) asennossa koiraan nähden sen pitäessä kapulaa.

Pysäyttävät liikkeet (koira tarjoaa väärää asentoa)
- Mikäli koira tarjoaa väärää asentoa, esimerkiksi seisomista istumisen sijaan, voi syy olla mielentilassa, jonka se yhdistää kyseiseen asentoon (tässä tapauksessa istumiseen).
- Istumiseen liittyvää mielentilaa voidaan lähteä korjaamaan nostamalla koiran virettä ennen istumisliikettä.
- Myös ohjaajan jalkojen ja käsien asennoilla on merkitystä, erityisesti isokokoisten koirien kanssa käden paikan huomioiminen jäävissä on tärkeää.

Nouto (koira haukahtaa ennen nostoa)
- Kyse on hallintaongelmasta.
- Liike tulee aluksi pilkkoa pieniin palasiin: noutopaikalle meno, käden liike kapulaan tarttuessa, käden liike heittoasentoa otettaessa...
- Koiran tulee pitää katkeamaton kontakti, vaikka ohjaajan kapulakäsi heiluu. Koira saa katsoa kapulaa vasta kapulan lentäessä, mutta sen jälkeen taas ottaa kontakti ohjaajaan.
- Alkuun useita toistoja, joissa palkataan osista.
- Lelu toimii tässä tapauksessa palkkana ehkä paremmin, koska se on parempi motivaattori.
- Lelu heitetään ohjaajan taakse.
- Mian mukaan haukkuminen ennen nostoa liittyy mielentilaan (saalishaukku).

------

Pidin itse kovasti Mian tyylistä kouluttaa. PK-puoli ei ole minulle kovin tuttu, mutta näkemäni perusteella täytyy sanoa, että sillä puolella ollaan rutkasti edellä ainakin mielentila-asioissa. Tokossa herkästi treenataan tekniikka edellä ja unohdetaan tunnepuoli kokonaan, tai tunnepuolta aletaan treenaamaan vasta myöhemmässä vaiheessa.

Mia korosti sitä, kuinka moni ongelma liikkeissä on nimenomaan tunnepuolen ja täten hallinnan ongelma. Kun tokossa haukkuherkkiä koiria saatetaan kehottaa olemaan hiljaa joka paikassa, niin pk-puolella lähinnä korostetaan sitä, missä koira saa haukkua ja missä ei. Kun ohjaaja osaa kontrolloida ja vaihdella koiransa tunnetiloja, niin tällöin ohjaaja kykenee myös hallitsemaan koiransa haukkumista. Tästä ajatuksesta pidin itse erittäin paljon!

Mia hyödyntää koulutuksessaan myös paljon jännitettä. On positiivista ja negatiivista jännitettä, ja monesti esimerkiksi kehuminen tapahtuu nimenomaan jännitteen kautta. Oli hienoa nähdä, kuinka pelkkä jännitteen luominen auttoi koiraa luopumaan kapulan pureksimisesta. Jännite myös edesauttaa kuplassa työskentelyä.