tiistai 31. toukokuuta 2016

Pohdintaa kouluttamiseen liittyvistä näkemyksistä

Viime päivien kokemusten ja keskustelujen valossa halusin hieman pohtia erilaisia koulutusnäkemyksiä ja tuoda omia ajatuksiani ilmi. Haluan painottaa sitä, että kyseessä ovat omat mielipiteeni ja näkemykseni. Olen myös aina valmis muuttamaan mielipiteitäni ja uskomuksiani, mikäli joku osoittaa, että jokin toinen näkemys on toimivampi. Mahdollisen keskustelun toivon käytävän hyvässä hengessä ja asioita perustellen :)

Koira ei tee virheitä

Karkeasti sanottuna koirat eivät tee virheitä. Sen sijaan koira toimii sen mukaan, minkä se kokee kannattavaksi. Sanonta "saat sitä, mitä vahvistat" istuu koiran kouluttamisen periaatteisiin erinomaisesti. Koiran käytös on suora vastaus signaaliin, jonka se saa ohjaajalta. Mikäli käytös ei kuitenkaan ole toivotunlainen, on ongelma useimmiten siinä, että signaalia ei ole vahvistettu tarpeeksi. Arkikielessä kuitenkin puhumme virheistä, kun koira tekee jotakin ei-toivottua.

Joskus kuulee sanottavan, että koira on tuhma, mikäli se ei toteuta pyydettyä tehtävää; koira ei esimerkiksi nouse kaukoissa maasta istumaan ensimmäisestä vihjeestä. Ohjaaja saattaa perustella virhettä koiran "tuhmuudella", sillä onhan istuminen onnistunut aina ennekin. Tässä koko lähtöasetelma on mielestäni hieman hassu. Mikäli koira tekee virheen, on ongelma loppupeleissä aina koulutuksessa. Koira ei ole tahallaan tuhma. Miksi se edes haluaisi olla tuhma, mikäli siitä ei kerran seuraa mitään hyvää? Vaikka koira olisikin aina ennen osannut istua, ei se sitä nyt osannut. Syy voi olla ympäristö, jokin häiriö, ohjaajan omituinen käytös tai aivan mitä tahansa. Koira ei feikkaa olevansa huonompi mitä on. Miksi se tekisi niin? Mikä on tällöin koiran motiivi?

Yksinkertaistettuna: jos koira tekee virheen, ei koira osannut toteuttaa haluttua käytöstä kyseisessä ympäristössä. Tällöin ongelma on kouluttajassa, ei koirassa. Virheen tapahtuessa ohjaajan tulisikin aina katsoa ensin peiliin. Koiraa ei tulisi koskaan syyttää koulutustilanteessa ja koiralle suuttuminen on mielestäni jo suoranaista typeryyttä. Ihminen saattaa herkästi heijastaa omia tunteitaan koiraan ja tämä taas voi johtaa jopa koiran inhimillistämiseen. Saatetaan esimerkiksi väittää, että koira juonii ohjaajaansa vastaan ja tekee asioita tahallaan väärin. Nykytutkimusten mukaan koiran älykkyys on noin 2-3 vuotiaan ihmislapsen tasolla, ja viime kädessä sen käyttäytyminen toimiikin melko yksinkertaisen kaavan mukaisesti.

Virheistä huomauttaminen

Yksi keskeisimmistä kouluttamiseen liittyvistä kysymyksistä on, kannattaako koiralle huomauttaa virheestä. Kuten tutkimuksissa on käynyt ilmi, virhesignaalien antaminen opetusvaiheessa laskee koiran motivaatiota yrittää. Virhesignaaleja kuitenkin annetaan ja sitä perustellaan monesti sillä, että koira jo osaa, jolloin sitä voidaan myös huomauttaa. Kysymys kuitenkin kuuluu: osaako koira oikeasti, mikäli se kerran epäonnistuu? Jos koira osaa, miksi se ei nyt osannut? Miten kukin mieltää osaamisen ylipäätään?

Itse ajattelen asian niin, että koiran kanssa treenaaminen ja koiran kouluttaminen on jatkuva oppimisprosessi. Vaikka koira osaisikin jonkin liikkeen, ei se välttämätä osaa sitä kaikissa vieraissa ympäristöissä ja erilaisissa häiriöissä. Tutkimuksissa on myös todettu, että koira yleistää asioita huonosti. Toisin sanottuna, vaikka koira tutulla hallilla ja kentällä osaisikin esimerkiksi seurata katkeamattomassa kontaktissa, niin osaako se sitä myös vieraalla kentällä, saatika kokeessa, jossa ohjaaja usein myös jännittää?

Mikäli koira ei osaa jotain asiaa, eli tapahtuu virhe, on puute useimmiten koulutuksessa. Tällöin kannattaakin pohtia sitä, onko huomauttaminen oikea ratkaisu - vai pitäisikö sittenkin helpottaa tehtävää hetkeksi ja palkata onnistumisista.


Mitä on osaaminen?

Eri ihmiset tuntuvat määrittelevän koiran osaamisen eri tavoin. Koiran osaamistaso on tärkeää tiedostaa, jotta voimme toimia koulutustilanteessa oikein ja kehittyä.

Sheippaamisessa koiralle ei anneta virhesignaaleja, sillä kyseisessä tilanteessa koiralle opetetaan uutta asiaa. Sheippaaminen on siis aina uuden opettelua! Kun koira ymmärtää, mitä haetaan ja se osaa tarjota oikeaa toimintoa, lisätään käytökseen vihje ja lähdetään tehostamaan ärsykekontrollia ja hakemaan tarkkojen kriteerien alaista toimintaa vihjeestä. Tämä on kuitenkin sellainen opetuksen vaihe, jolla ei olekaan enää tekemistä koulutusmetodin kanssa. Itseasiassa osaamista tuskin on olemassakaan ennen ärsykekontrollia. Mikäli vihje ei toimikaan, on puute joko ymmärryksessä tai vaihtoehtoisesti koira ei osaa asiaa juuri siinä kyseisessä kontekstissa. Siksi herääkin kysymys, onko koiralle järkevää antaa virhesignaaleja lainkaan.

Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat mielestäni myös seuraavanlaiset ajatukset: Entä jos koira on osannut jonkin tietyn asian, mutta kun tilanteeseen lisätään esim. juoksunarttu, jolloin koira on kiinnostuneempi lisääntymisestä kuin käskyjen noudattamisesta, voidaanko silloin sanoa, että koira ei osaa? Vai eikö sitä huvita? Onko se tuhma? Onko vasta se osaamista, kun koira kykenee toimimaan vihjeestä kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Vai kannattaisiko puhua aina osaamisesta tietyssä tilanteessa? Mitä enemmän kouluttamista pohtii, sitä enemmän vain herää uusia kysymyksiä.

Mikä on reilua koiralle ja miten voimme puuttua ongelmatilanteisiin

Pyrin itse nykyään välttämään koiralle huomauttamista koulutustilanteessa. Osa kouluttajista perustelee virhesignaalien antamista sillä, että on reilua koiraa kohtaan, kun sille huomautetaan virheestä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kyseiset kouluttajat näkevät vain kaksi vaihtoehtoa: huomauttaa ja olla huomauttamatta. Tähän väliin mahtuu kuitenkin useampia erilaisia vaihtoehtoja.

Tietyissä tilanteissa (esim. sheippaaminen) ainoastaan vahvistetaan haluttua käytöstä ja jätetään väärä käytös huomiotta. Mikäli koira kuitenkin esimerkiksi jäävissä tekeekin väärän asennon, voiko sitä jättää täysin huomiotta? Mielestäni ei voi, koska tällöin myös virhe vahvistuu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koiralle tulisi huomauttaa. Sen sijaan koiralle voidaankin teettää jokin hyvin helppo tehtävä (esim. nenällä kosketus käteen), josta se päästään palkkaamaan. Tämän jälkeen voidaan yrittää jäävää uudestaan, mutta aluksi helpotettuna.

Jotkut kouluttajista pelkäävät, että viimeksi mainitussa tapauksessa koira oppii ketjuttamaan virheen osaksi käytösketjua, eli virhe -> helppo tehtävä -> palkka. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Helppo tehtävä ja siitä saatu palkka aktivoi koiraa positiivisesti ja monesti se sen jälkeen jo onnistuukin tehtävässä sen sijaan, että toistaisi virheen.

Samaa menetelmää voidaan käyttää myös silloin, jos koira menee häiriöön. Esimerkiksi häiriö -> nenäkosketus -> palkka. Koska häiriöön meneminen on autonomisesta hermostosta kumpuavaa toimintaa, ei se tutkitusti ketjuunnu osaksi käytösketjua.

Myös esimerkiksi ohjatussa noudossa väärälle kapulalle lähteminen voidaan korjata virhesignaalin antamisen sijaan kutsumalla koira luokse ennen väärään kapulaan tarttumista ja palkkaamalla tästä. Tässäkään tapauksessa väärä toiminto ei vahvistunut, sillä koira ei päässyt toteuttamaan virhettä. Luoksetulo toimii ikään kuin korjaavana liikkeenä, samalla se testaa hyvin sitä, onko koira aidosti kuulolla vai ei. Tarvittaessa voidaan laskea väärän kohteen arvoa paljonkin, jopa siihen pisteeseen saakka, että se sammuu kokonaan. Mikäli koira lähtee jatkuvasti väärälle kohteelle ja se joudutaan kutsumaan moneen kertaan pois ja palkataan siitä, niin lopulta se ei välttämättä lähde kohteelle enää ollenkaan, vaikka ohjaaja pyytäisi. Tämän vuoksi olisikin tärkeä helpottaa tehtävää, jotta virhe ei toistuisi useita kertoja.

Haluan kuitenkin erottaa arjessa tapahtuvat asiat koulutustilanteista. Pohdinnoissani kyse on lähinnä uuden opettelusta ja siitä, missä vaiheessa eri toimintoja voidaan kutsua osaamiseksi. Oma ihanteellinen tokokoirani on sellainen, joka oivaltaa asioita itse ja nauttii yhdessä tekemisestä ja tokosta ylipäätään. Arvotan koiran ja ohjaajan välisen suhteen korkealle, sillä kaikki pohjautuu siihen. Hyvä suhde taas perustuu pitkälti siihen, että ohjaaja on reilu koiraa kohtaan. Reiluus tuntuu tarkoittavan eri ohjaajille hieman eri asioita, mutta minulle se on erityisesti sitä, että ohjaaja ei aseta koiraa epäreiluun tilanteeseen, jossa sillä ei ole mahdollisuutta suoriutua.


Virheiden toistuminen

Mielestäni virheitä ei tulisi missään nimessä pelätä. Ne ovat osa koulutusprosessia ja antavat meille kouluttajille tietoa siitä, missä mennään. Virheitä ei tulisi ottaa henkilökohtaisesti, vaan ne tulisi ottaa informaationa sen hetkisestä koulutustasosta.

Mielestäni ei ole kuitenkaan suotavaa toistaa samaa virhettä montaa kertaa. Mikäli virhe toistuu, on harjoitus selkeästikin liian haastava. Silloin tehtävää helpotetaan, jotta päästään palkkaamaan onnistuneesta suorituksesta. Tämän jälkeen taas hiljalleen vaikeutetaan ja katsotaan, tuleeko virhe tällä kertaa esille. Mikäli harjoitusta ei helpoteta huolimatta siitä, että virhe toistuu, on tässä riski myös virheen vahvistumiselle. Siksi ei tulisi jäädä "jankkaamaan" koiran kanssa vaikeaa harjoitusta, vaan ennemminkin helpottaa tehtävää.

Virheisiin puuttumista varten on olemassa erilaisia menetelmiä, joista yksi on paljon puhuttu LRS. Nämä ovat kuitenkin ns. hätäkeinoja, joiden käyttämistä ei tulisi ottaa tavaksi. Sen sijaan tulisi pyrkiä aina mahdollisimman virheettömään koulutukseen.

Kouluttamisen kaksi eri näkökulmaa

Koiran kouluttaminen voidaan jakaa hyvin karkeasti kahteen eri äärinäkökulmaan: kouluttaminen onnistumisten ja kouluttaminen epäonnistumisten kautta. Onnistumisten kautta kouluttaessa harjoituksista tehdään niin helppoja koiralle, että se onnistuu, jolloin koiraa päästään myös palkkaamaan usein. Mikäli tulee virhe, otetaan pari askelta taaksepäin ja yritetään uudestaan, jonka jälkeen tehtävää taas pikku hiljaa vaikeutetaan. Tällöin koiraa ei myöskään huomauteta virheestä, vaan idea on siinä, että lähinnä vahvistetaan haluttua käytöstä.

Epäonnistumisten kautta kouluttaessa koiralle teetetään harjoituksia, joissa se saattaa tehdä useita virheitä. Näistä virheistä koiraa huomautetaan ja onnistumisista sen sijaan palkitaan. Hyvä esimerkki on perusasennon häiriköinti: koiran ollessa perusasennossa, joku häiriköi koiraa. Mikäli kontakti katkeaa, annetaan virhesignaali. Kontaktin pitäessä koiraa palkataan. Yhden harjoituksen aikana koiralta saattaa katketa kontakti useammankin kerran, jolloin sitä myös huomautetaan useamman kerran. Harjoitusta ei välttämättä helpoteta, vaikka kontakti ei pidä.

Jälkimmäinen näkökulma on ikään kuin virheisiin perustuvaa kouluttamista. Joskus saatetaan jopa tietoisesti teettää koiralle niin vaikea tehtävä, että se varmasti tekee virheen, jolloin sitä päästään huomauttamaan. Onko tämä kuitenkaan järkevä tapa koiran ja ohjaajan välisen suhteen kannalta? Mikäli ohjaaja asettaa koiralle jatkuvasti liian haastavia tehtäviä ja huomauttaa virheistä, ohjaajan arvo koiran silmissä tuskin ainakaan kasvaa.


Millä mitataan hyvä kouluttaminen?

Jokaisella kouluttajalla on varmasti ne omat arvot, jotka vievät koulutusta eteenpäin. Hyvää kouluttamista myös mitataan eri tavoin. Itselleni tärkeintä kouluttamisessa on sen eettisyys: koiralle ei tule aiheuttaa fyysistä tai henkistä kipua. Toivon ja haluan koirani nauttivan koulutustilanteista vähintään yhtä paljon kuin minäkin.

Toinen tärkeä elementti (tai ennemminkin tavoite) omassa kouluttamisessani on tehokkuus. Pyrin löytämään ne menetelmät, joilla saavuttaa mahdollisimman hyviä tuloksia mahdollisimman lyhyessä ajassa. Tehokkuus toimii mielestäni konkreettisena mittana hyvälle kouluttamiselle. Millä tahansa menetelmällä on todennäköisesti mahdollista päästä ainakin jonkinnäköiseen lopputulokseen, mutta kysymys kuuluukin, kauanko siihen meni aikaa? Miksi käyttäisin hitaampaa menetelmää, jos on mahdollista käyttää nopeampaa? Tulee kuitenkin muistaa, että eettisyys tulee aina ennen tehokkuutta: jos koulutusmenetelmä on tehokas, mutta ei eettinen, koen sen käyttöarvon olevan nolla.

Kolmas hyvää kouluttamista mittaava tekijä on mielestäni kisamenestys. Kisamenestys ei mielestäni yksinään mittaa hyvää kouluttamista, vaan se on vain yksi (pieni) osatekijä koko paletissa, joka ikään kuin kruunaa kaiken. Loppupeleissä se on oikeastaan aika toissijainen asia, kun puhutaan Kouluttamisesta isolla k:lla.

Loppuun haluan vielä sanoa, että omat näkemykseni kouluttamisen suhteen ovat muovautuneet ihan hurjasti matkan varrella! Edellä olevat asiat ovat näkemyksiäni juuri tällä hetkellä. Pyrin kuuntelemaan eri ihmisiä, keskustelemaan erilaisten kouluttajien kanssa, lukemaan artikkeleita, katsomaan luentoja... sillä kaikki tämä täydentää ja kehittää jatkuvasti omaa tietovarantoani ja ajatuksiani. Eläinten kouluttaminen on ehkä yksi kiehtovimmista asioista maailmassa, ja haluan itse kehittyä kouluttajana niin paljon kuin suinkin! :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kohdetyöskentelyä

Olemme aloittaneet viime päivien aikana intensiivisen kohdetyöskentelyharjoittelun! Kohdetyöskentely on oiva tapa harjoitella omia mekaanisia koulutustaitoja, sillä siinä kouluttaja joutuu keskittymään useampaan asiaan samaan aikaan. Kouluttajan tulee olla selvillä muun muassa omasta asennostaan, ajoituksesta, kriteeristä, vahvistetiheydestä ja palkkion suunnasta. Vielä pää ja kroppa eivät aina tee ihan niin tarkkaa yhteistyötä kuin toivoisi, mutta harjoitus tekee mestarin!

Mekaanisten taitojen kehittämisen lisäksi kohdetyöskentely pitää sisällään myös monia muita hyödyllisiä asioita, kuten:
  • sen avulla koira oppii olemaan aktiivinen ja toimimaan itsenäisesti
  • kohdetyöskentely parantaa koiran keskittymistä
  • koira oppii työskentelemään tehokkaammin
  • kohdetyöskentelyllä voidaan kohottaa koiran itsetuntoa jännissäkin tilanteissa
  • koiraa voidaan siedättää erilaisiin asioihin kohteiden avulla
  • kohdetyöskentelyä voidaan hyödyntää tokossa

Lisäksi se vaan on tosi hauskaa!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Dominanssi koirilla - mitä nykyinen tutkimus tästä sanoo?

Perjantaina olin kuuntelemassa biologi ja eläinten käyttäytymistutkija Katriina Tiiraa. Tiiran luento käsitteli koirien dominanssia ja hierarkiaa sekä siihen liittyvää nykytutkimusta. Luento oli mielenkiintoinen, vaikkakin kovin lyhyt ja siksi se olikin lähinnä pintaraapaisun tapainen johdatus aiheeseen.
Tiira kävi läpi joitain keskeisimpiä koirien dominanssiin liittyviä tutkimuksia ja muistiinpanoni koostuvatkin pitkälti niistä. Sen sijaan, että luento olisi antanut vastauksia, herätti se lähinnä valtavan määrän uusia kysymyksiä.

Dominanssista
- Mitä on dominanssi? Käsitteestä on erilaisia määritelmiä.
- Tieteessä on tällä hetkellä kova keskustelu dominanssista, joskaan ratkaisua asiaan ei ole vieläkään.
- Oletus on, että dominanssista on hyötyä eläinkunnassa.

Dominanssi, hierarkia ja susi
- Vangittuja susilaumoja on tutkittu ja näissä tutkimuksissa on havaittu, että susien välillä on jatkuvaa aggressiota ja taistelua dominantin asemasta.
- Luonnossa tulos on ollut toisenlainen: keskiverto susilauma on perhelauma, jossa on hierarkia (ja se liittyy ikään).
- On hyvä erottaa aggressiivisuus ja muodollinen dominanssi toisistaan, sillä ne eivät ole sama asia! Korkeassa asemassa oleva yksilö voi olla (ja monesti onkin) kaikkea muuta kuin aggressiivinen.

Dominanssi, hierarkia ja villiintyneet koirat
- Villiintyneillä koirilla tarkoitetaan koiria, joilla ei ole omistajaa. Niitä löytyy mm. Intiasta ja Italiasta ja ne elävät pääasiassa kaukana asutuksesta (vrt. kyläkoira). Rotua ei pysty enää erottamaan.
- On havaittu, että villiintyneillä koirilla on sosiaalinen hierarkia, yhdessä laumassa jopa selkeästi lineaarinen (Cafazzo et al. 2010).
- Parhaiten hierarkian havaitsi alisteisista eleistä, jota esiintyi eri tilanteissa.
- Iällä ja sukupuolella oli merkitystä -> vanhempi oli nuoren yläpuolella ja uros oli nartun yläpuolella, aivan kuten susilla.
- Lisääntymismenestys oli parempi hierarkiassa korkealla olevilla.

Dominanssi, hierarkia ja kyläkoirat
- Osalla kyläkoirista on omistaja, osalla ei.
- Kyläkoirat eivät muodosta kiinteitä sosiaalisia laumoja.
- Yksittäisillä kyläkoirilla on selkeä reviiri.

Koira-koira -asetelma
- Joidenkin tutkijoiden mielestä koirien välillä ei ole selkeää hierarkiaa  -> näkemys pohjautuu pitkälti Bradshawin tutkimukseen, jossa tutkittiin Intian villikoiria eikä niiden välillä havaittu hierarkiaa.
- Bonanni ja Cafazzo (2014) tosin löysivät hierarkian myös Intian koiralaumasta. Bradshaw ei kuitenkaan antanut aineistoaan uudelleen käsiteltäväksi, jolloin tutkimustuloksia ei voitu yleistää.
- Range ja kumppanit (2015) tutkivat ja vertailivat vangittua susi- ja koiralaumaa kilpailutilanteessa, jossa molemmille laumoille annettiin yksi luu. Laumanjäsenet olivat toisilleen tuttuja. Havaittiin, että koirilla oli tiukempi dominanssihierarkia kuin susilla. Dominantti koira ei antanut toisten koirien syödä luuta lainkaan, susi sen sijaan päästi myös muita susia apajille. Tutkimuksen pohjalta voidaan siis olettaa susien olevan koiria paljon suvaitsevampia. Sama tiukka koira-koira -hierarkia on havaittu aiemminkin, mutta rotuvaihtelua on paljon.
- Bradshaw vastasi tänä vuonna, että hyvä on, ehkä koirien välillä on hierarkiaa. Mutta hänen mukaansa dominanssi ei ole persoonallisuuspiirre, koirat eivät tiedosta sitä itse eikä se ole tärkeää koirilla. Tämä herättääkin kysymyksen, onko dominanssi persoonallisuuden piirre?

Koira-ihminen - asetelma
- Koiralla on erityinen kyky lukea ihmisen eleitä, jopa parempi kuin apinalla!
- Koira osaa pyytää ihmiseltä apua katseen avulla.
- Katse on tunnesiteen perusta.
- Tutkimuksissa on havaittu, että jos koiranpennun täytyy valita joko toinen koira tai ihminen, se valitsee ihmisen. Samanlaisessa asetelmassa susi sen sijaan valitsee mieluummin koiran kuin ihmisen.
- Koira kykenee rakentamaan intensiivisen ja elämänpituisen suhteen ihmisen kanssa.
- Topalin (2014) mielestä koiralla on pyrkimys elää kanssamme ilman konflikteja synkroniassa ja toimia yhteisymmärryksessä.
- Rangen ja Vináryn (2014) mukaan koiran ja ihmisen välinen suhde on hierarkinen, ja ihminen on hierarkiassa ylempänä. Tämä johtuu siitä, että koira ei halua konflikteja, vaan se haluaa miellyttää.
- Yksi isoimmista kysymyksistä on: Onko koiralla kiinnostus päästä valta-asemaan ihmislaumassa? -> Ei ole tutkimusta, joka todistaisi että näin on TAI että näin ei ole. Monet tutkijat ovat kuitenkin spekuloineet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että tämä on rotu- ja yksilökohtaista.
- Koiran hyökkäykset ihmistä kohtaan selittyvät monesti pelolla.
- Dominanssin hyväksyminen käsitteenä koiran sosiaaliseen elämään kuuluvana asiana EI tarkoita, että koiran väkivaltainen alistaminen (tai selälleen heittäminen) on sallittua tai eettistä (Schilder et al. 2014).

Oman kokemukseni mukaan osa koiraharrastajista mieltää johtajuus-käsitteen negatiivissävytteiseksi käsitteeksi, jota ei tulisi käyttää lainkaan. Tiedekeskustelussa dominanssin tai johtajuuden käsitteitä ei kuitenkaan ole hylätty. Luennolla näitä käsitteitä pohdittiin paljon ja tultiinkin siihen tulokseen, että johtajuus ja positiivinen koiran kouluttaminen eivät sulje toisiaan pois. Koira-ihminen -asetelmassa ihminen on lähtökohtaisestikin hierarkiassa ylempänä, sillä ihminen viime kädessä määrää, miten toimitaan. Sitä ei kuitenkaan tule mieltää pahaksi asiaksi, sillä rajojen asettaminen luo koiralle turvallisuuden tunnetta, jolloin se voi tuntea olonsa varmaksi ihmisen lähellä.

Nykypäivän keskusteluissa osa väittää koiran pyrkivän valta-asemaan ja he perustavat väitteensä tutkimukseen, jossa tutkittiin vangittua susilaumaa. Osa taas väittää, että koirat eivät pyri valta-asemaan, sillä asiaa on tutkittu luonnossa ja tällöin tulos oli toisenlainen. Loppupeleissä selkeää vastausta asiaan ei ole, eikä yhtä ainoaa vastausta tule olemaankaan. Sen sijaan, että halutaan löytää oikea vastaus esitettyyn kysymykseen voitaisiin ennemminkin miettiä sitä, mikä on nykytutkimuksen merkitys omalle arjelle koiran kanssa. Mikä on olennaista ja mikä epäolennaista? Kuten Tiira totesi, tutkimus ei koskaan ole staattinen tila, vaan se menee aina eteenpäin!