tiistai 30. elokuuta 2016

Vartalonhallinnasta

Sitä on aikojen saatossa huomannut, kuinka tärkeässä osassa ohjaajan vartalonhallinta on agilityn lisäksi myös tokossa. Keho viestittää koiralle jatkuvasti jotakin, halusimme sitä tai emme. Jotkut koirat tuntuvat olevan tälle herkempiä kuin toiset. Lilo edustaa sitä ääripäätä, joka huomaa pikkurillinkin liikahduksen ja tulkitsee sen pohjalta jotakin, tämän vuoksi oman vartalonhallinnan harjoittaminen sen kanssa on ollut erityisen tärkeää.

On vaatinut vähintäänkin satoja toistoja, että olen oppinut liikkumaan kutakuinkin oikein ja viestittämään/olemaan viestittämättä koiralle erilaisia asioita vartaloavuilla. Ja opeteltavaa riittää toki edelleen. Mielestäni hyvä vartalonhallinta on perustavanlaatuinen osa tokoa ja koiran kouluttamista ylipäätään, ja oman liikkeen tiedostaminen on jo iso askel kohti parempaa kouluttamista sekä ohjaamista.

Ylimääräiset ja tahattomat vartaloavut ovat asia, joka on ainakin omassa vartalonhallinnassani vaatinut ehkä eniten työstöä. Monesti vartalonliike on niin pientä, että sitä tekee huomaamattaan. Yksi hyvä esimerkki on vasemman käden liike perusasentoon tultaessa, mikäli koira on opetettu tulemaan sivulle houkuttelulla. Jopa kokeessa näkee paljon sellaisia suorituksia, joissa ohjaaja siirtelee kättään luoksetulossa tai nojaa eteenpäin jäävissä. Todennäköisesti jännitys aina vielä lisää näitä vartaloapuja, jolloin ne ovat ainakin osin tiedostamattomia.


Mielestäni hyvä ryhti on yksi tärkeimmistä vartalonhallintaan liittyvistä asioista. Sen lisäksi, että ryhdikkyys näyttää kehässä hyvältä, näyttää myös ohjaaja huomattavasti varmemmalta omasta tekemisestään. Varmuus taas välittyy koiralle ryhdikkyyden kuvastaessa tietynlaista auktoriteettiasemaa, jolloin koiran on myös helpompi luottaa ohjaajaansa. Erityisesti koetilanteessa koiran ja ohjaajan välinen luottamus on tärkeää. Molemminpuolinen luottamus kuvastaa hyvää suhdetta ja se välittyy usein myös ulkopuolisille.

Hyvä vartalonhallinta nousee esiin erityisesti seuraamisessa. Ohjaajan kävelyn tulisi näyttää luonnolliselta, mutta silti mahdollisimman hallitulta. Kokeessa vartalon jännittäminen saattaa aiheuttaa sen, että ohjaaja kiirehtii kävellessään, jolloin seuraaminen näyttää epäsiistiltä. Myös käsien tulisi liikkua mahdollisimman luonnollisesti. Isompien koirien kanssa käsien paikkaa joutuu tosin aina vähän pohtimaan.
Oikean askelpituuden löytäminen on prosessi, joka ainakin itselläni vei aikaa. Olen pitkäjalkainen Lilon ollessa melko pienikokoinen, joten yhteisen rytmin löytäminen ei aluksi ollut helppoa. Pitkänä ohjaajana saan tehdä paljon töitä sen eteen, että kykenen ottamaan suhteellisen lyhyitä askelia näyttäen samalla mahdollisimman luonnolliselta.
Käännöksissä omien jalkojen sijoittelu korostuu. Olen itse harjoitellut käännöksiä usein kuivaharjoitteluna ilman koiraa. Käännöksiin tuntuu olevan eri ohjaajilla erilaisia variaatioita. Oman tavan muotoutumiseen vaikuttaa muun muassa se, mikä on seuraamisen kriteeri ja minkälainen koira on kyseessä.


Vartalonhallinta korostuu tietenkin myös niissä liikkeissä, joissa vartaloavut ovat sallittuja. Mielestäni on tärkeää keskittyä apujen selkeyteen ja yhdenmukaisuuteen. Lisäksi avut tulisi suunnitella koirakohtaisesti ja ylipäätään järkevästi huomioimalla aina muun muassa liikkeen suunta.
Tokossa sallitut vartaloavut saavat olla kestoltaan enintään suullisen käskyn mittaisia. Osa ohjaajista saattaa aloittaa huomaamattomasti käsiavulla, jolloin suullinen käsky annetaan hieman perästäpäin. Viive on niin pieni, että se jää usein tuomareilta huomaamatta. Tapoja on monenlaisia, mutta näissä kannattaa tietenkin olla tarkkana.

Mielestäni tokokoira tulisi kouluttaa ensisijaisesti kuuntelemaan sanallisia vihjeitä vartaloapujen ollessa lähinnä toissijaisia puheeseen nähden. Tietyissä liikkeissä ainakin itse ajattelen, että käsiavut ovat ennemminkin käskytyksen apuna. Lilonkin kanssa tavoitteena on opettaa esimerkiksi kaukokäskyt siten, että se kykenee vaihtoihin myös ilman käsiapuja.

Mikäli koulutusvaiheessa käyttää vartaloapuja, tulisi aina muistaa, että koira saattaa jäädä hyvin herkästi kiinni näihin vartalon apuihin. Jotkut koirat jäävät kiinni enemmän ja toiset vähemmän. Kun koulutus tapahtuu esimerkiksi houkuttelua käyttämällä, tulisi ylimääräiset avut kuitenkin aina pyrkiä häivyttämään mahdollisimman pian.


Jaksan aina korostaa oman treenin videointia. Toki apparikin pystyy huomauttamaan tietyistä asioista, mutta mikään ei mielestäni korvaa videota (varsinkaan hidastettua sellaista :)). Omaa toimintaansa on helpompi lähteä korjaamaan, kun näkee itse tekemänsä virheet. Videolta voi myös tarkkailla, kuinka oma vartalonhallinta kussakin hetkessä vaikuttaa koiran toimintaan.