torstai 20. lokakuuta 2016

Jirka Vierimaan luento 19.10.2016

Eilen olin Jirkan luennolla, joka käsitteli koiran palkitsemista ja motivointia. Jirkalla on hyvin akateeminen lähestymistapa koirien kouluttamiseen ja hän on itse hakenut oppia erityisesti kriittisestä eläintutkimuksesta sekä sovelletusta käyttäytymisanalyysistä.


Mikä on palkitsemistapa?

Tärkeintä on sujuva harjoittelu. Merkatessamme halutun käytöksen ja palkitessamme koiran, on erittäin merkittävää, mitä tapahtuu juuri tämän hetken jälkeen. Palkkion päättyminen on yleensä harjoituksen ensimmäinen vuotava sauma, joka aiheuttaa rakoilua koulutukseen. Palkkaamisesta saattaakin tulla koiralle esimerkiksi vihje lähteä omille teilleen, tai liikkeen päättymisestä motivaatio laskee. Oppimisen kannalta enemmän merkitystä on palkitsemistavalla kuin palkkioiden määrällä. Toisin sanottuna laatu korvaa määrän!


Palkkioiden luokittelu

Jirka luokittelee palkkiot funktionaalisiin, syötäviin, toiminnallisiin, sosiaalisiin ja sensorisiin.

Funktionaalinen palkkio on sellainen, jolla on jotain väliä koiralle ja se sopii kyseiseen tilanteeseen koiran näkökulmasta. Esimerkiksi jos koira haluaa lähteä juoksemaan, toimii juoksemaan pääseminen funktionaalisena palkkiona. Vastakohta funktionaaliselle palkkiolle voisi olla yhteensopimaton: esimerkiksi agilityssä lähtötilanteen palkkaaminen namilla voi olla koiran näkökulmasta sopimatonta.

Syötävät palkkiot ovat luonnollisesti ruokapalkkioita. Palkkion voi antaa miten ja missä muodossa tahansa. Syötävä palkkio johtaa kuitenkin lähes aina nielaisemiseen.

Toiminnallinen palkkio voi olla jokin tehtävä, jonka koira osaa, kuten käsikosketus. Esimerkiksi seuraamisessa käsitargettiin hypähtäminen voi olla koiralle palkitsevaa. Kun koira suorittaa jonkin vaikean tehtävän, voi sitä seuraava helpompi tehtävä toimia sille myös palkkiona.

Sosiaalinen palkkio voi olla esimerkiksi kehumista, rapsuttelua tai yhdessä juoksemista. Sosiaalinen palkkio on sellainen, jota on herkästi mukana myös muissa palkkioissa.

Sensorinen palkkio on aistiärsytykseen perustuva. Käytämme sensorista palkkiota, kun hyödynnämme esimerkiksi rotu-/lajityypillisiä taipumuksia. Bortsuille tuijottaminen voi olla sensorinen palkkio. Kyseessä on automaattinen käytös, joka ruokkii itseään. Tuijottaminen on bortsuille monesti itsessään palkitsevaa, jolloin se vahvistuu herkästi jopa muiden tehtävien kustannuksella. Sen valjastaminen palkkioksi treenitilanteeseen voi kuitenkin olla haastavaa. Sitä voi kuitenkin hyödyntää muun muassa kohteiden lukitsemisessa (lähtölaskenta, 1-2-3 -peli).

Edellä mainitut palkkiot esiintyvät usein päällekkäin, eivätkä ne siten poissulje toisiaan.


Luonnollinen vai keinotekoinen vahviste?

Luonnollinen vahviste on tilanteeseen ja tavoitekäyttäytymiseen sopiva, yleensä myös funktionaalinen. Monesti se nopeuttaa oppimista, mutta resurssina sitä saattaa olla vaikeampi hallita. Luonnollinen vahviste vahvistuu automaattisesti, mikäli koira ei elä täysin tynnyrissä.

Keinotekoinen vahviste on yhteensopimaton sen kanssa, mitä koira olettaa tapahtuvan. Keinotekoiset vahvisteet voivat hidastaa oppimista, mutta ne helpottavat koulutusta. Hyvänä esimerkkinä hihnakäytöksen opettaminen: koiran motivaatio on ympäristössä (hajut, ihmiset, vieraat koirat). Käytämme koulutuksessa nameja, jotka ovat keinotekoien vahviste ja koiralle usein se kakkosvaihtoehto.


Välitön vai viivytetty?

Vahvisteen voi jakaa myös välittömään ja viivytettyyn. Kyse on siis palkkion viivestä. Aina alkuun käytöstä seuraa välitön vahviste. Kun koira tietää mistä on kyse, voidaan tuottaa pieni viive käytöksen ja vahvisteen väliin (alkuvaiheessa max. 5 sekunnin viive siten, että kouluttaja passivoituu). Tämä luo samalla peliaikaa kouluttajalle. Täytyy kuitenkin huomioida, että viiveen luominen on eri asia kuin keston luominen! Ideana on, että pienestä viiveestä huolimatta koiralle ei synny turhaumaa eikä roskakäytöstä. Vahvistusviive on asia, joka on opetettava koiralle aina erikseen.


LVR vai HVR?

LVR = low-value reinforcer = matala-arvoinen vahviste ja HVR = high-value reinforcer = korkea-arvoinen vahviste. Matala-arvoiset vahvisteet kyllä toimivat, mutta joskus heikosti. Tämän vuoksi riskinä on toiminnan sammuminen. Korkea-arvoiset vahvisteet toimivat paremmin ja ne aktivoivat koiraa.

Esimerkiksi metsässä jänis on arvoltaan korkea vahviste ja meidän käyttämät vahvisteet ovat monesti matala-arvoisempia. Oppimishistoria on kuitenkin meidän puolella; oppimishistoria sisältää kaikki ne lukuisat vahvisteet ja hyvät toistot ihmisen kanssa koiran elämän aikana. Meidän käyttämät vahvisteet ovat ehkä pienempiä, mutta toistoja niiden kanssa on tehty useita. Kun oppimishistoria sisältää monia hyviä toistoja, tulee koira kutsusta luokse, vaikka lähtisikin aluksi jäniksen perään.

Erityisesti joillakin metsästyskoirilla riistavietti on hyvin korkea, jolloin voidaan harjoitella esimerkiksi jänishäiriötä erikseen. Alkuun koira kannattaa pitää hihnassa, toisin sanottuna sen "maailmaa rajoitetaan". Häiriö myös pilkotaan pienempiin osiin: liike, haju jne. ja opetetaan erikseen näistä kaikista luopuminen. Myöhemmin voidaan mennä paikkoihin, joissa liikkuu riistaa. Kun koira saa vainun, päästetään se, mutta kutsutaankin samantien takaisin. Pikku hiljaa voidaan pidentää matkaa, eli nostetaan kriteeriä.


Suunniteltu vai piraatti?

Vahvisteet voidaan jakaa myös suunniteltuihin sekä piraattivahvisteisiin. Suunniteltu vahviste on sellainen, mitä haluttiinkin käyttää palkkiona. Kouluttajan olisi hyvä tehdä oma ranking-lista eri palkkioille ja käyttää siten vain parhaita palkkioita.

Piraattivahviste on kilpaileva palkkio, eli usein se, mitä kutsumme häiriöksi. Piraattivahviste hidastaa treeniä ja se on usein sellainen, minkä koira oikeasti haluaisi. Harmillisen usein se on myös suora, välitön sekä korkea arvoltaan.


Sujuvuuden oppiminen

Oppimaan oppiminen on loppupeleissä sujuvuuden oppimista. Alussa puhuttiin sujuvasta harjoittelusta. Tavoitteena on, että harjoittelu etenee toistosta toistoon, eli palkkion jälkeenkin hommat jatkuvat. Palkkion päättyessä koira on välittömästi valmis jatkamaan: se saattaa esimerkiksi tarjota kontaktia tai uutta toimintoa.

Uutta asiaa opeteltaessa tulisi harjoittelu aina saada ensin sujuvaksi. Latenssi (eli aika, joka koiralla kuluu vihjeen saamisesta siihen reagointiin) on monesti se, joka määrittää osaamisen. Toistojen myötä viive vihjeen ja reagoinnin välillä lyhenee ja saavutamme toiminnan nopeammin ja nopeammin. Mikäli koira ei heti tai ensimmäisestä vihjeestä reagoi, on se aina hälytysmerkki. Tällöin todennäköisyys virheelle kasvaa, kriteeri laskee, häiriöherkkyys kasvaa ja kesto huononee.

Hyvänä erotteluna voidaan käyttää istahtamista vs. istumista. Alkuun palkkio annetaan jo toiminnan aloittamisesta, eli istahtamisesta. Kestoa istumiseen tuodaan erikseen.
Tulee myös muistaa, että tarkin/löysin kriteerisi on aina koiran kriteeri!


KGS

KGS eli keep-going -signaali on oma vihje palkkion viiveelle, jolloin se merkkaa oikean käyttäytymisen. Seuraamisessa KGS voisi olla esimerkiksi koiraan päin vilkaisu: kun vilkaiset koiraa kesken seuruun, tietää se tekevänsä oikein.

Motivaatiota ajatellen palkkion tavoittelu voi olla koiralle huomattavasti arvokkaampaa kuin itse palkkion saaminen. Tätä ajatusta voi hyödyntää erityisesti tokokokeissa. Kokeenomaisessa harjoittelussa etäpalkalle juoksuttaminen on turhaa, sen sijaan kannattaisi mieluummin sisäänajaa ajatus siitä, mitä palkkion eteen voi tehdä.


Viretilojen hallinnasta ja korjaamisesta

Leslie McDevittin kirjassa Control Unleashed on esitelty off switch -peli, jossa rentoutuminen opetetaan koiralle temppuna. Jirka itse suosii kylkiasentoa rauhallisen odottamisen opettamisessa, sillä siinä asennossa koiraa on hyvin helppo lukea: ovatko sen suupielet lyhyenä vai pitkänä, ovatko kaikki tassut maassa, heiluuko häntä, pumppaako rinta rauhassa vai kovaa jne.

Kun koiralle on opetettu rauhallinen kylkiasento, voidaan se vapauttaa kyseisestä asennosta suoraan leikkiin. Koiran kanssa leikitään hetki lelulla, jonka jälkeen irrotus ja koira menee uudestaan kyljelleen. Tätä toistetaan tarpeen mukaan. Koira ei saisi nousta kylkiasennosta ilman lupaa. Jos se kuitenkin nousee, otetaan koko homma alusta.

Ylipäätään, jos esimerkiksi tokossa jokin liike ei heti onnistu (esim. koira tulee vinoon sivulle), ei sitä lähdetä korjaamaan siinä hetkessä, vaan keskeytetään ja otetaan alusta. Jotkut ohjaajat saattavat jäädä korjaamaan huonoa sivulletuloa siten, että ottavat itse uuden askeleen/askelia sivulle ja pyytävät koiraa uudestaan sivulle. Koiralle tämä on herkästi merkki ohjaajan turhautumisesta ja se turhautuu myös itse, kun ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Tästä voi seurata muun muassa se, että myöhemmin sivuaskelia opettaessa koira yhdistää sivuaskeleet ohjaajan pettymykseen ja turhaumaan, jolloin niiden opettaminen on hankalampaa. Korjauksia ei siis tehdä askelilla tai vartaloavuilla, vaan sen sijaan tulisi ottaa aina uusi yritys.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Päivänsankari

Sähikäinen, ilopilleri, nappisilmä ja maailman uskollisin ystävä tänään kolme vuotta ♥ 
Niin paljon iloa pienessä paketissa, ei voi muuta kuin olla kiitollinen