lauantai 13. tammikuuta 2018

Kapulanpidon opettaminen sheippaamalla

Kapulanpidon voi opettaa koiralle eri tavoin, mutta itse suosin sen opettamista sheippaamalla. Yhä edelleen kuulee joidenkin suosivan niin sanottua pakkonoutoa, erityisesti silloin, kun sheippaaminen ei ota onnistuakseen. Mikäli pakkonoudolla tarkoitetaan kapulan laittamista koiran suuhun ja kuonosta kiinni pitämistä, liittyy siihen kuitenkin monia sellaisia seikkoja, joiden vuoksi sitä kannattaisi välttää:

  • Pakkonoudon opettamisprosessi voi olla koiralle epämiellyttävä ja pahimmillaan koira voi pelätä tai tuntea kipua. Mitä tahansa käytöstä opetettaessa olisi tärkeää miettiä, minkälainen haluaa tunnetilan olevan lopullisessa käyttäytymisessä. Pakkonoudolla opetettu kapulanpito voi synnyttää koirassa negatiivisia tunnetiloja, jolloin koira oppii yhdistämään kyseiset tunnetilat kapulaan. Tämä voi johtaa muun muassa haluttomuuteen noudossa, negatiiviseen yleisilmeeseen tai kapulan mälväämiseen/pureskeluun.
  • Pakkonouto ei suosi koiran omaehtoisuutta, sillä kouluttajan pitäessä kuonosta kiinni, ei koiralla ole mahdollisuutta avata suutaan ja pudottaa kapulaa. Kapula saatetaan myös laittaa koiran suuhun, jolloin tällöinkin koiralta evätään mahdollisuus valintaan.
  • Pakkonoudossa kouluttaja on aktiivinen osapuoli koiran ollessa passiivisessa roolissa. Vaikka kuonosta kiinni pitäminen olisi opetettu koiralle mukavaksi asiaksi, ei sillä ole kuitenkaan mahdollisuutta olla itse aktiivinen. Koiran aktiivisuus harjoittelussa on tärkeää, sillä tällöin koira esimerkiksi oppii ratkaisemaan tehtäviä ja ongelmia itsenäisesti. Aktiivisesti yrittävä koira on aina helpommin koulutettavissa.
  • Pakkonouto ei itsessään opeta koiralle mitään sen ollessa passiivisessa roolissa. Koira ei välttämättä ymmärrä tulleensa palkatuksi juuri kapulan pidosta.
  • Pakkonoudolla kapulanpidon opettaminen ei yksinkertaisesti ole tarpeen, sillä saatavilla on myös muita, turvallisempia ja miellyttävämpiä tapoja.

Kapulanpidon opettaminen esimerkiksi sheippaamalla on kaikin puolin hyödyllistä:
  • Tällöin oppimisprosessi on koiralle miellyttävä. Pääsääntöisesti sheippaaminen on koirista mukavaa puuhaa, jolloin ne työskentelevät iloisesti ja mielellään.
  • Sheippaaminen suosii koiran omaehtoisuutta pakkonoutoa enemmän, sillä koiralla on sheipatessa useimmiten mahdollisuus tehdä valintoja.
  • Sheippaamisessa koira on aktiivinen osapuoli kouluttajan ollessa passiivisessa roolissa. Sheippaaminen tukee koiran omaa aktiivisuutta ja vahvistaa siten koiran oma-aloitteista työskentelyä.
  • Sheippaamisessa koira joutuu itse miettimään, miten saavuttaisi vahvisteen. Koira oppii asioiden välisiä syy-seuraussuhteita ja ymmärtää käyttäytymisensä seuraukset. Tällöin oppimista tapahtuu luonnollisesti enemmän, jolloin myös esimerkiksi jonkin muun käyttäytymisen opettaminen helpottuu.
  • Positiivisen vahvistamisen suosiminen koulutuksessa tuottaa koiralle mielihyvää ja muita positiivisia tunnetiloja, jotka osaltaan yhdistyvät sheippaamalla opetettuihin käytöksiin. Kun kapulanpito on opetettu koiralle sheippaamalla, näkyy tämä siis myös koiran yleisilmeessä kapulaa pidettäessä tai sitä noutaessa.

Moni saattaa aloittaa kapulanpidon opettamisen sheippaamalla, mutta luovuttaa siinä vaiheessa, kun koulutus ei etenekään. Mikäli sheippaaminen on kouluttajalle uutta, voi siinä onnistuminen olla alkuun hankalaa. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa, sillä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Mikäli et etene koulutusprosessissa, muuta jotakin. Mikäli käyttäytymisessä ei tapahdu minkäänlaista muutosta pitkään aikaan, tulee kouluttajan muuttaa jotakin sen sijaan, että jäisi odottamaan muutosta koiralta. Tulee muistaa, että jokainen koira on yksilö ja oppii siten eri tavalla ja eri tahtiin - jotkut oppivat helpommin kuin toiset. Tärkeintä olisikin löytää ne työkalut, jotka toimivat juuri oman koiran kanssa.


Kapulanpidon opettaminen vaiheittain

Kapulanpitoa opetettaessa tulee edetä hyvin maltillisesti. Kapulan voi laittaa maahan ja alkuun koiraa vahvistetaan eli palkitaan vain kapulan huomaamisesta. Kouluttaja siis naksauttaa, kun koira esimerkiksi kääntyy katsomaan kapulaa. Kun koira osoittaa kiinnostusta kapulaa kohtaan, voidaan kriteeriä eli vaatimustasoa nostaa.

Ohjaaja voi antaa palkkion luotaan. Mikäli naksautus tapahtuu silloin, kun koira on menossa kohti kapulaa, vahvistuu juuri tämä käytös huolimatta siitä, tuliko palkkio ohjaajan vai kapulan suunnalta. Harjoitus on sujuva, kun koira aina namin syötyään kääntyy jälleen välittömästi kohti kapulaa. 

Sheipatessa tulee muistaa, että palkkasignaali tai naksautus tapahtuu juuri ennen kuin käsi liikkuu havittelemaan palkkiota, eikä esimerkiksi samaan aikaan. Tämä selkiyttää oppimisprosessia koiran näkökulmasta. Mikäli ohjaaja laittaa käden taskuun ja naksauttaa samaan aikaan, koira oppii, että käden taskuun laittaminen onkin merkki oikeasta toiminnasta ja tällöin kouluttaminen luonnollisesti vaikeutuu.



Kouluttaminen tulisi toteuttaa useammissa muutamien toistojen sarjoissa. Käteen voi varata kerralla esimerkiksi 5 namia ja kun ne loppuvat, pidetään pieni tauko ja mietitään seuraava kriteeri.
Kriteeriä voi nostaa kapulan huomioimisesta esimerkiksi siten, että palkitaan koiraa, kun se avaa suunsa kapulan lähellä. Tästä voidaan edetä siihen, että kapula vain käy koiran suussa. Vaatimustasoa ei tule nostaa liikaa kerralla. 

Kapula voi olla myös ohjaajalla kädessä tai esimerkiksi jalkojen välissä. Myös tällöin koulutusprosessi aloitetaan siitä, että koira osoittaa kiinnostusta kapulaa kohtaan. Tämän jälkeen vaatimustasoa voidaan nostaa siten, että koira avaa suun kapulan lähellä, koira koskettaa suullaan kapulaa, koira tarttuu kapulaan ja niin edelleen. Kun kapula on esimerkiksi kädessä, voidaan tällöin vahvistaa myös tiukempaa otetta palkitsemalla koira silloin, kun se hieman vetää kapulaa. Kapulaa voi vetää myös itseen päin ja palkita koira silloin, kun se tiukentaa otettaan. Naksauttaa tulee juuri sillä hetkellä, kun koira vetää (tai itse vedät), eikä esimerkiksi hetkeä myöhemmin, jolloin ote on jo saattanut ehtiä höllentyä.


Keston lisääminen kapulanpitoon on monelle kompastuskivi. Tärkeintä olisi ehtiä naksauttamaan ennen kuin koira ehtii löysentää otettaan kapulasta tai pudottamaan sen. Jos koira alkaa esimerkiksi pureskelemaan kapulaa, ohjaajan ei pidä jäädä odottelemaan hyvää hetkeä, vaan tällöin kannattaa keskeyttää ja seuraavalla kerralla pyrkiä palkkaamaan koira ennen pureskelun aloittamista. 

Mikäli koira mälvää ja pudottelee kapulaa, on kriteeri usein liian korkea ja vahvistetiheys matala. Kestoa kannattaa lisätä sekunti kerrallaan, mutta ei kuitenkaan pidä jäädä jumittamaan yhteen kohtaan. Jos koiralle on pitkään naksautettu aina kahden sekunnin kohdalla, voi eteneminen tällöin vaikeutua, kun koira oppii odottamaan palkkiota aina juuri kahden sekunnin jälkeen. Tässä piileekin sheippaamisen haastavuus: ohjaajan tulisi osata sekä nostaa että laskea kriteeriä tarvittaessa.

Jos koira pitää kapulaa höllästi suussa tai on jo oppinut pureskelemaan ja mälväämään sitä, voidaan oppimista tehostaa luopumisen avulla. Tällöin koiran ottaessa kapulan suuhun, ohjaaja pitää namia tai lelua esillä pidon ajan. Koiran luopuessa namista/lelusta saadaan pitoon jännitettä. Tarvittaessa namin tai lelun voi laittaa piiloon, jos koira aloittaa pureskelun ja koiran lopettaessa pureskelu nami tai lelu tuodaan taas esiin. Itse kuitenkin suosittelen myös tässä tilanteessa mahdollisimman alhaiselta vaatimustasolta aloittamista. Vaatimustasoa nostetaan hiljalleen, jolloin pureskelua ei ehdi tapahtua.



Kun koira ottaa kapulan sujuvasti suuhun ja käyttäytymiseen on saatu lisättyä myös kestoa, voi pitoon yhdistää erilaista häiriötä. Ohjaaja voi esimerkiksi heiluttaa käsiään kapulan lähellä, tarttua kapulaan tai vaihtaa asentoaan sekä sijaintiaan.

Vihjeen lisääminen

Kapulanpitoon lisätään vihje vasta sitten, kun se on sujuvaa. Tällöin koira yhdistää vihjeen valmiiseen, toivottuun käyttäytymiseen. Jos vihjettä käytetään, kun koira vasta harjoittelee asiaa ja tekee vielä virheitä, koira oppii yhdistämään vihjeen tähän. Vihjeen äänenpainon olisi hyvä olla neutraali tai iloinen, sillä tämä luo pitoon positiivista ilmapiiriä.

Alkuun vihje sanotaan samaan aikaan, kun koira pitää kapulaa. Tätä toistetaan muutamia kertoja. Pikku hiljaa vihjeen sanomista aikaistetaan siten, että vihje sanotaan siinä vaiheessa, kun koira alkaa toteuttaa kyseistä käyttäytymistä. Vihjeen sanomista aikaistetaan siihen pisteeseen, että lopulta vihje voidaan sanoa silloin, kun koira ei vielä tee mitään. Ennen vihjeen antamista ohjaajan kannattaa kuitenkin varmistua siitä, että koira on kuulolla (esimerkiksi pitää katsekontaktia ohjaajaan). Tällöin minimoidaan riski sen suhteen, että koira ei tee mitään vihjeen sanomisesta huolimatta.


Ohjaajan ei pidä huolestua, vaikka koira reagoisi vihjeeseen alkuun hitaasti. Ymmärryksen myötä latenssi (aika vihjeen kuulemisen ja käytöksen aloittamisen välillä) pienenee ja lopulta koira toimii välittömästi vihjeen saatuaan.

Ohjaajan lisätessä vihjettä kapulanpitoon, kannattaa hänen välillä vaihdella omaa asentoaan ja sijaintiaan koiraan nähden, jotta koira ei opi yhdistämään tiettyä asentoa tai elettä vihjeeksi käyttäytymisessä.

Ärsykekontrolliin vieminen

Kun koira osaa pitää kapulaa vihjeestä, olisi tietenkin toivottavaa, että se tapahtuu vain ja ainoastaan vihjeestä (esimerkiksi alokasluokan kapulanpidossa koira saa ottaa kapulan suuhunsa vasta, kun liikkuri ja ohjaaja antaa siihen luvan). Kun tietty käyttäytyminen tapahtuu vain tietystä vihjeestä, sanotaan sen olevan ärsykekontrollissa (puhutaan myös vaikutehallinnasta, joka on käsitteenä itse asiassa nykyaikaisempi).

Kapulanpidon vieminen ärsykekontrolliin tapahtuu siten, että käyttäytymistä palkitaan vain silloin, kun se tapahtuu vihjeestä. Alkuun koiraa palkitaan siitä, että se ei tee mitään, vaikka kapula olisi saatavilla. Ensin riittää vain sekunnin odottaminen ja pikku hiljaa aikaa kasvatetaan. Keston lisäämisen välissä olisi hyvä antaa koiralle aina satunnaisesti vihje ottaa kapula ja palkita siitä.


Ärsykekontrollin avulla taataan se, että kapula itsessään ei ole koiralle vihje toimia, vaan vasta ohjaajalta vihjeen kuultuaan tarttuu koira kapulaan. Kun kapulanpito on viety huolellisesti ärsykekontrolliin, ehkäisee se myös tulevaisuudessa esimerkiksi noudon ennakointia. Vajavainen ärsykekontrolli onkin vastaus siihen, miksi koira esimerkiksi ennakoi kapulalle lähtöä.

Lopuksi

Lilolle kapulanpito on jo tuttua ja sille on sheipattu paljon erilaisia käyttäytymisiä, joten sheippaaminen saattaa näyttää videoilla yksinkertaiselta ja helpolta. Joillekin koirille kapulanpidon opettaminen sheippaamalla voi kuitenkin olla haastavaa. Jos koiralle on sheipattu erilaisia käyttäytymisiä pennusta lähtien, on myös pidon sheippaaminen luonnollisesti helpompaa. Sen sijaan haasteita voi syntyä sellaisten koirien kanssa, joille ei ole aikaisemmin sheipattu paljoakaan. Tällöin voi olla tarpeen harjoitella alkuun sheippaamalla joitain yksinkertaisempaa käyttäytymistä.

Sheippaamisen ohella (tai jos sheippaaminen on hankalaa) koiralle kannattaa opettaa kapulaan tarttumista myös leikin kautta. Kapulaa voi leikin lomassa heittää ja jos koira lähtee kapulan perään ja tarttuu siihen, voidaan leikkiä taas jatkaa. Tällöin kapulanpito ei ole koiralle pelkkää tasaista puurtamista. Myös sheippaussessiot kannattaa pitää aina tarpeeksi lyhyinä, jotta koiran mielenkiinto kapulaan säilyy. Varsinkin pennun ja nuoren koiran kanssa kannattaa tehdä jokaisen sarjan välissä jotakin kivaa ilman sen suurempia vaatimuksia.

Sheippaamiseen (ja kouluttamiseen ylipäätään) kannattaa luoda positiivista ilmapiiria omien tunnetilojen kautta. Kun ohjaaja on innostunut kapulasta, näyttää se koirankin silmissä kiinnostavammalta. Sheippaaminen ei ole pelkkää mekaanista suorittamista, vaan myös ohjaajan omilla tunnetiloilla on suuri merkitys. Kaikkiin oppimistilanteisiin tulisi pyrkiä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa sekä ohjaajalla että koiralla on hauskaa!