torstai 11. tammikuuta 2018

Tammikuun treenejä

Kokosin lyhyen videon viime päivien tokotreeneistä. Siinä tiivistyy aika lailla kaikki se, mitä ollaan hinkattu lähipäivinä. Lisäksi valkkasin videolle parhaimpia paloja viime viikonlopun kisatreenistä, jossa olimme mukana voittajassa.


Seuraamisen edistämisen kanssa on edelleen jonkin verran haasteita. Tässä ollaan pelailtu pitkälti palkan suunnalla, palkkapisteellä, luopumisella ja käsitargetilla. Olen joutunut namipalkkailemaan aika paljon, jonka seurauksena ollaan saatu kuulla taas jonkin verran myös aivastelua. Lilo väläyttelee ajoittain todella hyvää seuraamista, mutta erityisesti liikkuroidessa kiihtyy, jolloin edistäminen herkästi pahenee. Tämän vuoksi ollaankin nyt tehty seuraamistreeniä erityisen paljon liikkurin kanssa. Olen tehnyt satunnaisesti myös luopumista ennen seuraamisen aloittamista, jotta Lilo malttaisi hieman tasoittua.

Jäävistä ollaan keskitytty erityisesti stoppeihin ja niiden napakkuuteen. Tavoitteena olisi saada tästä niin refleksinomainen, että napakkuus kantaisi myös jännittäviin tilanteisiin. Tällä hetkellä valuu herkästi, jos yhtään jänskättää.

Ruudusta on viime viikkojen monien treenien myötä tullut niin kiva, että siinä on ilmennyt jonkin verran ennakointia. Eli ollaan treenailtu myös ruudun aloituksia liikkurin kanssa. Nämä ovat onneksi helppoja juttuja korjata, joten ihan jo parilla treenillä ollaan saatu ennakointia kitkettyä.

Aiemmassa postauksessa kerroin, kuinka Lilolla on ollut vaikeuksia tehdä hommia jos aidan takana on toinen koira. Tätä ollaan nyt tosiaan harjoiteltu jonkin verran. Aloitettiin ihan vaan leikkimällä aidan takana, jonka jälkeen etenin teettämällä aidan lähettyvillä Lilolle helppoja ja kivoja tehtäviä. Nyt ollaan tehty avo-kaukoja takapalkalla pitemmilläkin etäisyyksillä ja toistaiseksi näyttää oikein kivalta!

Käytiin tosiaan myös kisatreenimässä voittajaa, liikkeiksi valitsin seuraamisen, ällän, ruudun, ohjatun ja tunnarin. Seuraamisessa Lilo nosti kunnon älämölön. Teki samoin myös viime kisatreenissä, joten luultavasti reagoi jännittävään tilanteeseen ja omaan olemukseeni. Oli kuitenkin hauska huomata, että hetken haukkumisen jälkeen Lilo tarjosi pyytämättä rauhoittumista menemällä maate! Tämä oli hienoa nähdä, sillä juuri tähän olen pyrkinyt!
Ruutu ei ollut kisamaisessa kovin nätti, näytti aivan siltä kuin olisi lähtenyt kiertämään etummaista törppöä. Luultavasti kaipaa tähän vielä varmuutta (pitemmillä etäisyyksillä), jotta hyvä suorittaminen kantaisi sitten kisatilanteisiin saakka.
Muutoin olen oikein tyytyväinen. Vaikka joitain teknisiä kauneusvirheitä tulikin, niin kisamainen tilanne huomioon ottaen kokonaisuus oli ihan kiva. Myönnän kyllä, että se tuntui paljon pahemmalta miltä sitten loppupeleissä näytti. Kyllä se videointi vaan kannattaa : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti