perjantai 4. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 tiivistetysti

Vuosi 2018 piti sisällään melko isoja muutoksia sekä paljon uusia asioita.
Tammikuussa aloitin käyttäytymisanalyysiperusteiset eläinkouluttajaopinnot ja loppuvuosi menikin pitkälti siihen liittyvän opinnäytetyön parissa.
Syksy oli kaikin puolin kiireinen, sillä syyskuun loppupuolella muutimme kaupungista maalle omakotitaloon ja pääsimme välittömästi remonttipuuhiin. Jotta tekeminen ei suinkaan loppuisi kesken, aloitin lisäksi keväällä yritystoiminnan, joka on kuitenkin toistaiseksi ollut vielä pienimuotoista.

Lilo on kotiutunut uuteen kotiin paremmin kuin hyvin. Se on huomattavasti levollisemman oloinen nyt kuin mitä se oli kaupungissa ollessaan. Kaikesta vanhan omakotitalon vaatimasta työmäärästä huolimatta myönnän itsekin nauttivani elämästä nyt enemmän kuin kaupungin keskustassa asuessani.

Eläinkouluttajaopinnot päättyivät viime kuussa ja opinnäytetyö valmistui reilu pari viikkoa sitten. Työn aloittamisessa oli suuria vaikeuksia, kun poukkoilin eri aiheiden välillä useampia viikkoja enkä oikein osannut sitoutua mihinkään yhteen aiheeseen. Loppupeleissä päädyin jonkin ihmeen mutkan kautta tekemään työni funktionaalisen analyysin hyödyntämisestä automaattisesti vahvistuvan käyttäytymisen selvittämisessä sekä virheettömässä oppimisessa (joka oli ihan supermielenkiintoista ja koin kirjoittamisen myötä monia ahaa-elämyksiä!).
Koko oppariprosessi oli aivan valtavan opettavainen, vaikka minulle jäikin jossain määrin tunne, että enemmän heräsi uusia kysymyksiä kuin mitä sain vastauksia :)

Treenirintamalla on tapahtunut vähemmän. Omat voimani eivät yksinkertaisesti ole riittäneet tavoitteelliseen harjoitteluun, sen sijaan olen pyrkinyt suhtautumaan treenaamiseen hieman kevyemmin. Rally-tokon puolella käytiin kyllä kisaamassa parit kisat, jotka menivätkin ihan hyvin ja olivat mukavaa vaihtelua tokolle.
Nyt, kun elämä alkaa taas hieman normalisoitua, voisi mahdollisesti alkaa pohtia jälleen niitä tavoitteitakin. Jatkamme edelleen Ylökkin tokon valkkuryhmässä, josta onkin muodostunut itselleni hyvin tärkeä - kiitos erityisesti siinä treenaavien tyyppien <3

Ei muuta kuin oikein mukavaa vuotta 2019 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti